torstai 5. joulukuuta 2013

VALKOKAALIMUHENNOS


Valkokaalimuhennos muutti keittiön hetkessä "holfbräuhauseksi", saksalaiseksi oluttuvaksi. Tai ainakin ajatukset karkasivat sinne suuntaan, eikä tarvittu paljoakaan kekseliäisyyttä, kun mietiskelin, minkä kanssa voisin kaalimuhennokseni syödä. Sitten annos vei ajatukset kuninkaantielle, Suomen läpi kulkeneelle reitille, minkä varteen on aikoinaan perustettu maamme ensimmäiset ruokaravintolat, kestikievarit...ehkäpä sielläkin on tarjoiltu tällaisia yksinkertaisia, mutta täyttäviä annoksia. Ei ole ollut salaatteja, tomaatteja tai tuoreyrttejä tähän aikaan vuodesta, kaali oli vanhan ajan talvisalaatti.


VALKOKAALIMUHENNOS vuodelta 1909

1 ltr. hienonn. valkokaalia
vettä
suolaa
muhennokseen:
7 dl. vettä
3 rkl. voita
1 rkl. vehnäjauhoja
2 rkl. fariinisokeria
1/2 rkl. suolaa
1 rkl. etikkaa

Hienonnettu kaali kiehautetaan suolatussa vedessä sekä kaadetaan lävikköön valumaan. Se keitetään uudelleen vienolla tulella 7 dl:ssa vettä voin kera täysin pehmeäksi. Muhennos suurustetaan kylmään vesitilkkaseen sekoitetulla vehnäjauholla ja maustetaan sokerilla, suolalla ja etikalla.

__________________

VALKOKAALIMUHENNOS nykykielellä

100 g valkokaalia (tai savoijinkaalia, tai kyssäkaalia)
2 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
ripaus merisuolaa
1 rkl omena-hunajaviinietikkaa

Huuhdo kaaalinlehdet, poista kovat lehtiruodit, suikaloi kaali ja kiehauta suolatussa vedessä al denteksi. Valuta lävikössä. Sulata voinokare kattilassa, ja paista kaalisuikaleita voissa muutama minuutti. Lisää kuumaa vettä niin paljon että kaali juuri ja juuri peittyy. Sekoita jauhot kylmään vesitilkkaan ja kaada seos kattilaan, sekoita tasaiseksi. Hauduta miedolla lämmöllä muutama minuutti, kunnes seos alkaa sekeutua. Mausta muhennos sokerilla, suolalla ja etikalla.

___________________




2 kommenttia:

  1. Mitäs makkaroita käytit kaveriksi? Kylläpä näyttää hyvältä annokselta, yksinkertainen, mutta varmasti maistuva..

    VastaaPoista
  2. Mitä lie, en ole meidän perheen makkaramestari, syön niitä kerran tai kaksi vuodessa...jotain bratwursteja varmaankin...yksi hyvä tulee mieleen; "greikkalaistyylinen gyrobratwursti", ihan Citymarketista makkarahyllystä...ehdottomasti paras, mutta nämä kuvan wurstit ovat paksumpia...

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?