Piparimuotti on kevyt matkamuisto, muotteja onkin mukavaa tuoda maailmalta tuliaisiksi. Nykyisin meillä kyllä myydään koti-Suomessakin halloweenin aikaan kurpitsan, haamun ja pääkallon muotoisia piparimuotteja. Lahjatavarakaupoista löytyy myös suomen kartan muotoisia muotteja, dinosauruksia, poroja, lentokokeita, muumeja ja....vaikka mitä.
Koristelu värikkäillä sokerikuorrutteella ja strösseleillä on melkein hauskempaa kuin itse leipomimen, ja houkuttelee kaiken ikäiset luovaan puuhasteluun ison pöydän ääreen. Tavallisista kekseistä tulee usein sen luokan taideteoksia, ettei niitä raaskisi syödä ollenkaan.
Piparkakkujen väsääminen keskittyy yleensä pikkujouluaikaan, mutta tämä Anna Hildan valkoinen pipariresepti saattaa murtaa iänikuisen perinteen. Vaaleat piparit eivät muistuta ulkonäöllään joulusta ja sopivat siis mainiosti muihinkin juhliin ja vuodenaikoihin. Jos haluat hävittää viimeisetkin joulupiparin vivahteet ja leipoa amerikkalaistyylisiä keksejä, jätä kardemumma ja kaneli kokonaan pois ja korvaa ne teelusikallisella vaniljauutetta tai vaniljasokeria.
Jos sinua huolestuttaa aina joulun alla käytävä kumariini keskustelu, (kumariini = kanelin sisältämä maksalle myrkyllinen aineosa), tee vaaleita perinnepipareita 100 vuotta vanhalla ohjeella, miinus kaneli plus vanilja. Vaalea piparitaikina ei kanelia kaipaa, ja kaikki saavat syödä pipareita huoletta viimeiseen muruseen saakka !
*******************************************
VALKOISET PIPARKAKUT vuodelta 1909
3 munaa
2 1/2 dl. sokeria
1/2 tl. hienonn.kardemummaa
1/2 tl. hienonn. kaneelia
2 rjl. sulatettua voita
4 rkl. kermaa
1/2 tl. soodaa
400 gr. vehnäjauhoja
Sokeri ja munat vatkataan; mausteet, pesty ja sulatettu voi sekä kerma lisätään. Jauhot sekoitetaan viimeiseksi. Taikina jätetään silleen muutamaksi tunniksi, jonka jälkeen se kaulitaan ja muotilla otetaan pieniä kakkuja, jotka paistetaan tavallisessa uuninlämmössä.
*******************************************
VALKOISET PIPARKAKUT NYKYKIELELLÄ
3 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
1/2 tl jauhettua kardemummaa
1/2 tl kanelia
50 g huoneenlämpöistä Oivariinia
1 tl leivinjauhetta
7 1/2 dl vehnäjauhoja
varaa ylimääräistä jauhoa levinalustan jauhottamiseen
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää mausteet ja pehmeä rasva. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja vatkaa jauhot taikinaseokseen. Nosta taikina jääkaappiin ainakin tunniksi.
Kauli taikina jauhotetulla leivinalustalla levyksi, painele kuviot piparimuoteilla, nosta leivinpaperilla vuoratulle pellille ja pasta 200 asteisessa uunissa 8-12 minuuttia kunnes reunat alkavat ruskistua (jos koko pipari ruskistuu ja näyttää tavalliselta piparkakulta, on se ollut uunissa liian kauan).
********************************************
Loistava idea tuo piparkakkutaikina ilman kanelia ja kumariinia ! Sulla on hieno muottikin, mistä olet saanut pienet kirjaimet?
VastaaPoistaEmma, moikka, pikku kirjaimet on Nigela Lawsonin piparimuottisarjasta, siinä on mehevän vaaleansinisessä pyöreässä peltirasiassa numeroita ja kirjaimia, setti on jatkuvassa käytössä, synttärilahja muutaman vuoden takaa... :)
VastaaPoistakokeilin piparireseptiäsi, se on tosi hyvä, on riittävän jouluinen, mutta niinkun sanoit niin sitä voi tehdä milloin vaan !
VastaaPoistaHeippa.
VastaaPoistaKiitos tästä ohjeesta. Lainasin sitä hiukan:
http://sielunkaantopiiri.blogspot.com/2011/03/piristysta-tylsan-loman-paatteeksi.html
Kiva jos maistui !
VastaaPoistaAjattele, näin tää perinnetieto kulkee eteenpäin, teillä jo taas tuoreessa sukupolvessa !!!! Hienoa!
aurinkoista kevättä !
:)
Hei !
VastaaPoistaKumariinin takia ei kannata pelätä kanelia, nykyään löytyy hyvin varustetuista kaupoista Ceyloninkanelia yleensä luomumausteiden joukosta. Ainakin kaikki itse bongaamani luomukanelit olivat selkeästi merkitty Ceyloninkaneliksi, ei tavanomaiseksi kassiakaneliksi. En ole nähnyt vielä kertaakaan tavallista kanelipussia, jossa olisi maininta laadusta.
Hintaero on melkoinen, mutta suosittelen ainakin kertaalleen kokeilemaan. Ceylonkaneli on huomattavasti hienostuneemman makuinen ja väriltäänkin omanlaisensa. Ceylonkaneli ei sisällä lainkaan kumariinia.
Totta haastat Petrus !
VastaaPoistaIsoäidin aikaan ei varmaan ollut kumariinikammoa, ei tosin kanelivaihtoehtojakaan, KANEELI oli kaneelia ja sillä siisti...onnellinen tietämättömyyden tila tekee joskus elämästä, miten sen nyt sanoisi, "ei turhan monimutkaista"....
Itse uskon ettei perusterveellä nykyihmiselläkään ole suuren suurta hengenvaaraa vaikka joskus maistelisi kassiakanelillakin maustettuja herkkuja. Mutta, kohta on jälleen pikkujoulu- ja piparinpaiostoaika, ja usko pois, tästä puhutaan taas !
kuinka monta piparia yhdestä tuollaisesta "nykyajan" taikinasta tulee?=)
VastaaPoistajos leipoo kunnon voista nykyaikaisia pipareita, osaatko kertoa paljonko sitä laitetaan?
VastaaPoistaHei Anonyymi, just saman verran, mausta tulee vain VÄHÄN rikkaampaa...(muutaman kalorin verran), voi myös käyttäytyy ihan samalla tavalla kuin Oivariini, jälkimmäisessä on rasvaa 75% (voisssa 100%), maitorasvaa 55% + rypsiöljyä 20%...
VastaaPoistaAnonyymi, riippuu muotin koosta, montako tulee, mutta sanoisin MUTU-tuntumalla, että nyky-taikinasta tulee noin pari pellillistä normikokoisia pipareita...
VastaaPoistahei olit jättänyt nyky taikinasta kerman pois.. olisi kiva tietää miltä kermaiset piparit maistuu, oletko kokeillut kerman kanssa näitä ? :)
VastaaPoistaHei Anonyymi, kiitos kysymästä; hyvältä maistuvat. kermaa on alkuperäisessä ohjeessa vain 4 rkl, joten paljoa se ei hetkauta taikinan rakennetta mihinkään suuntaan, makua se pyöristää hiukan...ja jauhojen määrää joutuu jokainen leipoja joka tapauksessa säätelemään näppituntumalla. Itse käytän tässä Sunnuntai/ Erikoisvehnäjauhoa, ja 400 g vastaa n. 7 dl jauhoja, olen jauhojen määrää hippusen lisännyt jo alkuperäiseen versioon verrattuna, joten jos käytät kermaakin, saat varmasti lisätä jauhoja vielä vähän...
VastaaPoistaMitään kevytversioita en yritä tarkoituksella tehdä, mutta sen verran käytännöllinen olen, että korvaan voin aina kun vain pystyn, Oivariinilla, (yleensä meillä aina jääkaapissa) ja jos ohjeeseen tarvitaan vain muutama ruokalusikallinen kermaa, jätän sen pois (ettei tarvitse avata 2 dl purkkia sen takia) tai nostan rasvan määrää (voin vaikutus on melkein sama kuin kerman, ja näin valelääkäreiden aikakaudella Oivariin on sitä VALEVOITA !!!)...
Molemmat versiot on kokeiltu, mutta kuten sanoin, jauhojen määrä ei ole ollenkaan vakio. Kaksi reseptiä joka postauksessa = onpahan mistä valita, joskus harvoin laitan vain alkuperäisen reseptin, silloin kun nykyversio olisi sanasta sanaan sama.
HAPPY BAKING !
=)
huom. Voissa ei ole rasvaa 100% vaan 80% (toki se voin rasva kyllä on kokonaan eli 100-prosentttisesti maitorasvaa -namnam), kasviöljyssä rasvaa on 100%.
VastaaPoistaAnonyymi-darling, täähän on kuin tanssimista: askel sinne ja toinen tänne, kerrataan kuviot vielä kerran ja nyt SELKEÄSTI: Voi on kirnuttua kermaa, mihin on lisätty suolaa ja mistä on erotettu kirnumaito. Voin rasvapitoisuus on 80%, loput 20% on vettä+proteiinia. Oivariinissa voihin lisätään rypsiöljyä.
VastaaPoistaOIVARIINIssa on rasvaa 75%, maitorasvaa 55% ja rypsiäöjyä 20%
VOIssa on rasvaa 80%, maitorasvaa on 100%
eli Anonyymiseni, höpöttelin ulkomuistista että voissa olisi rasva 100%, vaikka todellisuudessa siinähän on maitorasvaa 100% ja voin rasvapitoisuus kokonaisuudessaan on vain 80%.
HUH, faktailu kasvattaa nälkää...taidan tehdä VOIkkuleivän iltapalaksi.... ;)
no jopas nyt.... :) tuleeko näistä yhtä hyviä kuin kaupassa myytävistä vaaleista pipareista ?
VastaaPoistaTulipa kivan rapeita pikkuleipiä ja taikina oli helppo kaulia!
VastaaPoistaVoi miten ihana blogi!!! Todella ihana idea testailla vanhoja reseptejä ja varmasti ovat ihan onnistuneita, kun eikös yleensä sanota "vanhassa vara parempi". :) Nämä vaaleat piparkakut lähtevät ehdottomasti testiin täksi jouluksi. Muutaman viikon sisällä niitä leivon ja raportoin omassa blogissani, tätä lähdettä saa varmaan mainostaa siellä? pullapaivitys.blogspot.fi
VastaaPoistaTämä ohje lähtee testiin jouluksi! Blogin idea muutenkin todella ihana ja suloinen! Raportoin työvaiheista omassa blogissani, saako tätä sivustoa mainostaa siellä? pullapaivitys.blogspot.fi
VastaaPoistaHei Kukkuu,
VastaaPoistaKiitos, ja tottakai saa!
Jaettu ilohan on moninkertaistunut ilo !!!!
:) Mukavaa joulunodotusta !!!!!!
Minun iso mummi tehnyt vaaleita pipareita aiina jouluna ja nyt oli pakko itsekki kokeilla! Taikina juuri kohoamassa :)
VastaaPoistaMinun iso mummi tehnyt vaaleita pipareita aiina jouluna ja nyt oli pakko itsekki kokeilla! Taikina juuri kohoamassa :)
VastaaPoistaTein näitä ja tuli liian kovia, jo taikina oli kovaa, helppo oli kyllä kaulita, mutta tulos oli kovat piparit,,harmi, iso vaivba kuiteski. Pidin taikinaa tosin yön yli jääkaapissa kelmun alla. t. Minna
VastaaPoistaHelps Unknown-Minna,
VastaaPoistavähennä vaan jauhoja, niin saat hampaille ystävällisemmät piparit. Kaikki jauhot ovat erilaisia, ja sen lisäksi jauhojen kosteus vaikuttaa painoon, siksi tarkasti määriteltävät jauhot tarkasti mitataan aina painon mukaan, eikä tilavuuden mukaan...
Hei, löysin vasta ihanan blogisi tämän pipariohjeen vuoksi. :) Kokeilimme näitä lasten kanssa ja kyllä tuli maukkaita, teimme tosin ilman kanelia ja kardemummaa ja lisäsimme vanilijaa. Yksi meidän leipureista on Hilda. :) Kiitos reseptistä.
VastaaPoistaKumariini-kummittelu... kanelia saa syödä pari ruokalusikallista päivässä ennen kuin sillä on mitään vaikutusta maksaan. Että ei tarvitse huolestua.
VastaaPoista