YKSI REPALEINEN KEITTOKIRJA, ISOÄIDIN MERKINNÄT JA LAPSENLAPSI JONKA MISSIO ON HERÄTTÄÄ HENKIIN 101 VUOTTA VANHAT RESEPTIT. KERROSTALOKEITTIÖN ARKI SAA UUSIA MAUSTEITA KUN RETROSOPPA PORISEE !
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
KALAKUKKO
Sata vuotta vanha kalakukkotaikinaa ei tarvitse muuttaa ollenkaan, pienensin vain raaka-aineiden määrän minikukkoon sopivaksi. Täytteenä käytin lämminsavulohta ja Amerikan pekoni fileetä ja kuoritaikinan kaulin sen verran ohueksi, ettei kukkoa tarvinnut paistaa kuin vajaa tunti.
Tähän ollaan sadassa vuodessa tultu: 4-5 tunnin hitaan paiston sijasta minikukko valmistuu nykyaikataulun mukaan. Pyöräytän Kitchen Aid monitoimikoneellani kuoritaikinan ja leivon kukon uuniin juuri ennen aamupalaa. Sitten kun nousemme aamiaispöydästä, mieheni pakkaa valmiin fast-food-minikukon eväsreppuunsa, ja lämmittää sen lounaaksi työpaikan mikroaaltouunissa. Anna Hilda olisi varmaan ylpeä, tai sitten kauhuissaan...
**********************************************
KALAKUKKO vuodelta 1909
5 dl vettä
1 rkl. suolaa
2 rkl. sulatettua voita
9 dl vehnäjauhoja
9 dl ruisjauhoja
täyte:
700-800 gr. kaloja (madetta, mauikkuja tahi ahvenia)
200 gr. silavaa
suolaa
Vesi, suola, voi, vehnä- ja ruisjauhot sekoitetaan ja vaivataan leivinpöydällä kovaksi, notkeaksi taikinaksi, joka kaulitaan noin 1 sm. paksuksi, soikeaksi kakuksi. Sen keskelle ripotellaan hiukan jauhoja, peratut, huuhdotu, kuivaksi pyyhityt kalat ja silavaviipaleet ladotaan päälle, ja suolaa ripotellaan kerroksien väliin.
Reunat sivellään vedellä, käännetään täytteen yli ja liitetään huolellisesti yhteen. Kalakukko paistetaan hyvässä uuninlämmössä noin 4-5 tuntia, voidellaan silloin tällöin silavalla.
Valmiiksi paistuneena se kääritään pyyhkeeseen, jottei kuori kovettuisi.
************************************************
KALAKUKKO NYKYKIELELLÄ
= FAST FOOD MINILOHIKUKKO
pohja:
1 1/4 dl vettä
1/4 rkl suolaa
1/2 rkl voisulaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sihtiruisjauhoja
täyte:
120 g Amerikan pekoni fileetä
300 g läminsavulohta
Sekoita kaikki pohjataikina-aineet kiinteäksi taikinaksi, kauli taikina jauhotetulla leivinalustalla alle 1/2 cm paksuksi, soikeaksi levyksi.
Leikkaa pekonista valkoinen rasvareuna pois. Pinoa lohipalat ja pekonifilee kerroksittain kuoritaikinan päälle, käännä taikina kanneksi ja painele saumat tiiviisti kiinni. Käännä saumakohta alapuolelle. Pistele kukon pintaan haarukalla reikiä, paista 200 asteisessa uunissa 40-50 minuuttia, kunnes pinta muuttuu kauniin ruskeaksi. Anna uunituoreen lohikukon jäähtyä keittiöpyyhkeeseen käärittynä, ettei kuori kovetu.
*************************************************
KYLLÄ VARMASTI ISOÄITISI OLISI SINUSTA JA KOKEILUISTASI YLPEÄ, EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA KAUHUISSAAN, USKO MINUA, AINAKIN ISOÄITISI IKÄISTÄ MUMMOA !
VastaaPoistaVarmasti isoäitisi olisi sinusta ja sinun modernista kalakukosta pelkästään ylpeä. Mukavia tarinoita noin nuoren naisen suusta, en itse enää paljoa leivo mutta ruokatarinat kiinnostavat aina.
VastaaPoistaKiitos Maire, ja aurinkoista kevättä sinulle!
VastaaPoistaSinä se sitten saat kaiken aina vaikuttamaan niin yksinkertaiselta ja helpolta !
VastaaPoista"elämä on!"
VastaaPoista=D
erittäin hyvä blogi. löysin tänne kun etsin paaahdettujen kastanjoiden ohjetta ja anna hildan reseptillä niitä sitten paahdoin. hyvää tuli. ainoa pettymys tässä blogissa on tuo jatkuva kevytkermojen ym kanssa läträäminen jota valitettavasti joka ohjeessa näyttää olevan. kai tiedät että kerma ei ole kermaa jos siinä on rasvaa alle 10% prosenttia. uskoisin että anna hilda on siinä suhteessa pettynyt sinuun. kannattaisi kunnioittaa alkuperäistä ohjetta, ruuatkin maistuisivat siltä miltä niiden pitää
VastaaPoistaÄlä sano, Anonyymi, minussa virtaa Anna Hildan veri, mistäs tiedät, vaikka ah tekisi ihan samanlaiset kermavalinnat kuin minäkin, nyt kun on varaa valita. Anna Hildan aikaan kerma oli kermaa ja maito maitoa, sillä siisti! Sydän-ja verisuonitaudit ja kovat rasvat koituivat isoädin kohtaloksi, 58-vuotiaana, kun äitini oli vasta 14-vuotias. Meidän suvussa kannattaa katsoa mitä suuhunsa laittaa!
PoistaMikään ei ole parempaa kuin oikea voi ja kerma, mutta niin paljon kun leivon ja kokkaan, ei vuorokaudessa riitä tunteja, jotta kerkeäisin polttamaan kaikki kalorit, siinä toinen syy kevyempien tuotteiden käyttöön. kevytkrema kestää kuumennuksen ja sopii moneen, rasvaa siinä on 10%, laktoositon ruokakerma kuuluu myös päivittäiseen ruoanlaittooni, sen rasvaprosentti on 15%.
Ja mikä idea siinä olisi, jos kirjoittaisin vain alkuperäisen ohjeen ja tekisin siitä blogin? Silloinhan voisi kuka tahansa hakea kirjastosta kirjan ja kokata siitä suoraan itse. Tämä on nykyaikaa ja meillä on vara valita; vanha ohje kulkee käsikädessä uuden kanssa. Jokainen valitsee ihan itse.
☺
Tuumailin, kun japanilaisia vieraita on taasen ensi viikolla tulossa, josko jotain väsäisi. Täytynee tässä piknik-evääksi kukkoa miettiä, kun olisivat helppoja kuljettaa. Mistään ei tällainen kaupunkilainen saa hyvää kukkoa, ovat todella kuivia, jos menet kaupasta ostamaan.
PoistaJoo, kannattaa tehdä itse! Saat sellaisen täytteen kun haluat ja tiedät milloin kukko on leivottu...ja saat japanilaiset varmasti päästä pyörälle, miten taitavia suomalaiset kotikokit onkaan! Hyvää Piknikkiä, toivottavasti keli suosii !!!
PoistaIso kiitos hyvästä ohjeesta. Täytteenä sopinut hyvin myös tavallinen lohi, eli ei ole tarvinnut olla savustettuna.
VastaaPoistaJarno, kiva kun tykkäsit,
Poistaja niin sopiikin! Ja oikeastaan täytettä voi muunnella ihan oman mielen mukaan...tehdäänhän lanttukukkoakin, ja kasvissyöjät voisivat täyttää kukon millä vain juureksilla...me muut kaikenlaisilla kaloilla...ja jos haluaisi kokeilla orientaalityylistä kukkoa, voisi mukaan heittää muitakin mereneläviä?!
:D
Minäkin innostuin päivitetystä kalakukko-ohjeestasi. Meinaan vain vaihtaa pekonin sulatejuustoon. Katsotaan onnistuuko.
VastaaPoistaMinäkin innostuin päivitetystä ohjeestasi. Meinaan vain vaihtaa pekonin sulatejuustoon. Katsotaan onnistuuko :)
VastaaPoistaHei Maria H,
Poistakiva jos innostut!
kalakukon sisään voi laittaa ihan mitä vaan, tai tehdä siitä vaikka makeankin...
Miltäs sulatejuustokukko maistui?????
;)
Kokeilin alkuperäistä ohjetta ja muutamia huomioita: Nykyään silavaa on vaikea saada: possun suikaleet tai pekoni ajakoot asian, mutta rasvaa tulee liian vähän -> taikinaan huomattavasti enemmän voita.
VastaaPoistaLiekkö enenvanhaan jauhot olleet kosteampia, ainakaan minä en saanut 5dl nestettä menemään kuin 6dl kumpiakin jauhoja, yhteensä siis 12dl ei 18 dl :o
Paistamisesta: Itseoppinut paistamaan niin, että 275 astetta puoli tuntia ja sen jälkeen 125 astetta monta tuntia (5-9)
Juu, jauhojen määrä ei monessakaan tämän kirjan ohjeessa täsmää nykyaikaisiin jauhoihin, siinä yksi syy miksi nykykielilen ohje ei koskaan ole yksi yhteen vanhan kanssa...myös liivate on ollut jotenkin erilaista...olen huomannut...
PoistaPaistovinkistä kiitos!
Varmaan pitää kuitenkin huomioida kukon koko?! itse tykkään tehdä useampia pikkukukkoja...
Sekä perinne- että nykykukko onnistuvat myös gluteenittomina: koko jauhomäärästä 1/3 korvasin Provenan kaurajauhoseoksella, muutoin käytin tattarijauhoja
VastaaPoistaParhaillaan muhii gluteeniton ahvenkukko kesäkeittiön puuhellassa silavan tilalla voi - ulkosaaristossa on oppinut soveltamaan :) Ja uskokaa pois, hyvä siitä tulee noinkin!
Kiitos hyvistä reseptipohjista!
Hyvä huomio! Pitää varmaankin kokeilla gluteenitonta kukkoa joskus...
PoistaTällä ei ole kalakukon kanssa mitään tekemistä. Halventaa niin soäitiä kuin kalakukkoakin. Mikä tortilla lieneekään. HYI!
VastaaPoistaKiitos hyvästä ohjeesta ja kukon tuoksua. Ei laulanut kukko uunissa ja leipuri on onnellinen :)
VastaaPoistaUusittu resepti kuulostaa hyvältä ja monen nykykiireisen ihmisen mieleinen, mutta kokkina voin sanoa että enemmän arvostetaan kokkia, joka tekee kaikki alkuperäisesti. Olen isoäidiltäni perinyt lahjakkuuden ruoanvalmistukseen ja niitä ohjeita en sovella nykypäivään ja siksi ehkä olenkin arvostettu ja pidetty kokki
VastaaPoistaKiitos kolmelle viimeiselle nimettömälle myös!
VastaaPoistaKiitän kommenteista ja rvostan mielipiteitänne, en välttämättä niistä tykkää, mutta ei se mitään, ei teidänkään tarvitse minusta tai tekemisitäni tykätä...pääasia, että Anna Hildan perintö ELÄÄ ja suomalainen ruokaperinne REHOTTAA ! :D
Kyllä minusta tuo kalakukon resepti vuodelta 1909 on ihan hyvä. Tosin korvaan tuota vehnäjauhoa hieman ohrajauholla 3 ohrajauhoa ja 6 vehnäjauhoa. Valmistan ensimmäistä kalakukkoani. Joten on hieman "nyrkki suussa" vielä.
VastaaPoistaTuolla isoäidin reseptillä tein taikinan ja siitä tuli niin kovaa ettei taipunut mihinkään. Laitoin taikinan takaisin yleiskoneeseen ja lisäsin siihen desin verran vettä. Aikani myllytettyä taikinasta tuli notkeampi. Täytteenä on rikottuja ohraryyniä, muikkuja ja pekonia. Kukko on parhaillaan uunissa ja odotamme sen kypsymistä vesi kielellä. Tykkään vanhoista reseptistä niissä on käytetty perusaineita eikä pikkutipsausta sitä tai tätä jotka eivät ole olennainen osa lopputuloksesta.
VastaaPoista