YKSI REPALEINEN KEITTOKIRJA, ISOÄIDIN MERKINNÄT JA LAPSENLAPSI JONKA MISSIO ON HERÄTTÄÄ HENKIIN 101 VUOTTA VANHAT RESEPTIT. KERROSTALOKEITTIÖN ARKI SAA UUSIA MAUSTEITA KUN RETROSOPPA PORISEE !
perjantai 1. huhtikuuta 2011
PORKKANASOSEKEITTO
Sosekeitot kuuluvat herkkuruokiini, valkoinen jauho ei. Siksi jätin keitosta kokonaan pois alkuperäisen reseptin mukaiset voin ja jauhot. Lopputulos oli hennon maukasta sosekeittoa, ja juuri kun olin lisäämäisilläni suolaa mausteeksi, päätinkin käyttää jääkaapistani löytyneen vuohenmaidosta valmistetun tuorejuustopalan. Se suli keittoon hetkessä ja antoi keitokselle aivan uutta potkua.Vuohenjuusto ei tässä tosin ole mitenkään ratkaisevassa roolissa, ja sen voi mainiosti jättää poiskin.
____________________________________________
PORKKANA-SOSEKEITTO vuodelta 1909
2 1/2 ltr. jälkilihalientä
1/2 kg. porkkaoita
1/2 selleriä
1/2 purjosipulia
1/2 palsternakkaa
2 rkl. voita
4 rkl. vahnäjauhoja
suolaa
hienonn. valkopippuria
2 munankeltuaista
1 dl. kermaa
1 rkl. hienonn. persiljaa
Juurekset puhdistetaan niinkuin tavallisesti, ja palotellaan. Ne pannaan liemeen kiehumaan pehmeiksi ja puserretaan siivilän läpi. Voi ja jauhot käristetään, keitto vispilöidään vähitellen sekaan, saa keihua 10 min., ja maustetaan. Munankeltuaiset, kerma ja persilja vispilöidään liemimaljassa ja keitto kaadetaan vähitelleen hyvin vispilöiden sekaan. - keitossa tarjotaan pieniä, vähän suolatussa vedessä keitettyjä porkkanakuutioita.
____________________________________________
PORKKANASOSEKEITTO nykykielellä
1 1/2 l kasvislientä (esim. 1 annos Fond du Chef liemitiivistettä ja 1 1/2 l kiehuvaa vettä)
1/2 kg porkkanoita
100 g selleriä
100 g purjoa
100 g palsternakkaa
2 kananmunankeltuaista
1 dl ruokakermaa (laktoositon)
1/2 dl persiljanlehtisilppua
100 g pehmeää vuohenjuustoa (esim. Chevre d'argent / Lidl) EI VÄLTTÄMÄTÖN
jauhettua valkopippuria
merisuolaa
Kuori ja pilko vihannekset, keitä kasvisliemessä pehmeiksi. Vatkaa munankeltuaiset ja persiljasilppu ruokakermaan. Valuta vihannekset lävikössä, soseuta sauvasekoittimella, ota keitinvesi talteen.
Nosta juuressose liedelle, lisä haluamasi määrä keitinlientä, kermaseos (ja vuohenjuusto). Anna keiton kiehahtaa, mausta valkopippurilla ja suolalla, tarjoa rapeakuorisen leivän kanssa.
_____________________________________________
Rooli se on sivuroolikin, ehkäpä sitä juuston merkitystä ei sovi vähätellä.
VastaaPoistatotta, varsinkin vahvanmakuiset juustot vievät makunystyrät seikkailulle...
VastaaPoista