YKSI REPALEINEN KEITTOKIRJA, ISOÄIDIN MERKINNÄT JA LAPSENLAPSI JONKA MISSIO ON HERÄTTÄÄ HENKIIN 101 VUOTTA VANHAT RESEPTIT. KERROSTALOKEITTIÖN ARKI SAA UUSIA MAUSTEITA KUN RETROSOPPA PORISEE !
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
ANSHOVISMUNAT
Tämä antiikkinen tapas-idea maistuu kaikille anjoviksen ystäville. Ja niille lopuille, jotka eivät voi sietää pieniä pehmeäruotoisia, öljyllä kyllästettyjä suolasinttejä, heille tämä resepti tarjoaa vilauksen vanhanajan silmänruokaa.
_______________________________________________
ANSHOVISMUNAT vuodelta 1909
6 ranskanleipäviipaletta
2 rkl. voita
3 kov. keitett. (tahi 6 paistett.) munaa
luutonta anshovista
kastike:
1 munankeltuainen
1-2 tl. sokeria
2 tl. sinappia
2 rkl. etikkaa
1 dl. kermaa
suolaa
hienonn. valkopippuria
2 rkl. hionenn. kaprista
(1/2 rkl. tomaattisosetta)
Munat kuoritaan ja leikataan pitkinpäin kahtia. Leipäviipaleet muodostetaan yhtä suuriksi kuin munanpuoliskot, ruskeutetaan voissa ja ladotaan vadille. Joka leipä viipaleelle pannaan munanpuolisko tahi paistettu muna, sekä munien päälle 2 anshovispuoliskoa ristiin. Kovaksi keitetyn munankeltuainen ja sokeri hierotaan tasaisen hienoksi, muut yllä mainitut ainekset sekoitetaan joukkoon ja kastike kaadetaan vadille.
__________________________________________________
ANSHOVISMUNAT nykykielellä
ranskanleipä- tai patonkiviipaleita
voita tai oliiviöljyä paistamiseen
anjoviksia
kovaksi keitettyjä kananmunia
kastike:
1/2 dl majoneesia
1 rkl Dijon sinappia
1 tl omenaviinietikkaa
1-2 tl sokeria
1/2 tl hienoksi silputtuja kapriksia
ripaus valkopippuria
Kuumenna voi tai öljy pannulla, ruskista leipäviipaleet molemmilta puolilta. Kuori ja halkaise kananmunat, aseta kananmunanpuolikas jokaisen leivän päälle. Valuta anjovikset ja nosta kaksi siivua ristiin kananmunan päälle.
Sekoita kaikista kastikeaineksista tasainen tahna. Nostele kastiketta leipäviipaleiden päälle ja tarjoa leivät saman tien.
_________________________________________________
Olipa riemukas löytö päätyä blogiisi näin sunnuntaiaamun hiljaisuudessa. Alan lukea alusta asti! Huomioni kiinnitti se, että olet ollut jalkapotilas samaan aikaan kuin minä:) En tosin tainnut paljon kokkailla siihen aikaan, sohvaa kulutin ahkerasti ja odotin, että aika kuluisi.
VastaaPoistaTerveisiä Campasimpukka-blogista
Campasimpukka, kohtalotoverini, sielunsukulaiseni, kiitos kommentistasi ! Kävin vierailulla blogissasi, en kerennyt oikein perehtymään, mutta ulkonäkö oli jo visuaalisesti herkullista silmänruokaa !!! Jatketaan harjoituksia ! :D
Poista