YKSI REPALEINEN KEITTOKIRJA, ISOÄIDIN MERKINNÄT JA LAPSENLAPSI JONKA MISSIO ON HERÄTTÄÄ HENKIIN 101 VUOTTA VANHAT RESEPTIT. KERROSTALOKEITTIÖN ARKI SAA UUSIA MAUSTEITA KUN RETROSOPPA PORISEE !
sunnuntai 5. elokuuta 2012
SOKEROIDUT VIINIMARJATERTUT
Sata vuotta vanha niksinurkka esittelee tällä kertaa kuvankauniita kakunkoristeita.
Kuinka ilahduinkaan sokeroitujen viinimarjaterttujen ohjeesta... Huurteisen näköisten koristeiden väsääminen käy käden käänteessä, varsinainen kolmen H:n resepti ➸ Helppoa, herkullista ja hienostunutta !
SOKEROIDUT VIINIMARJATERTUT vuodelta 1909
1/2 ltr. viinimarjaterttuja
1 munanmvalkuainen
200 gr. hienoa sokeria
Viinimarjatertut huuhdotaan ja pyyhitään kuiviksi pyyhkeen välissä. Lautanen kostutetaan munanvalkaisella. Osa viinimarjatertuista pyöritetään ensin siinä ja sitten hienoimmassa lämmitytyissä sokerijauhoissa. Täten jatketaan kunnes kaikki marjat ovat sokeroidut. Marjat levitetään senjälkeen seulalle ja asetetaan lämpimään paikkaan kuivumaan.
__________________________________________
SOKEROIDUT VIINIMARJATERTUT nykykielellä
5 dl herukkaterttuja
1 munanvalkuainen
200 g hienoa sokeria
Huuhtele ja taputtele marjatertut kuiviksi. Vatkaa valkuaista hetki, kasta terttu kerrallaan munanvalkuaiseen ja pyörittele sitten sokerissa. Anna kuivaa huoneenlämmössä.
_________________________________________
Ihania! Näitä mä testaan kun teen seuraavan kerran kakkua. :)
VastaaPoistaMitä ihanin taideteos, niin minnamainen
VastaaPoistaJoo, mä tykkäsin ideasta kans hurjasti. Nyt iski himo leipoa jotain mihin näitä voisi laittaa :)
VastaaPoistaOi! Nämä sopisivat hienosti koristeeksi kakkuun! :-)
VastaaPoistaTosi helpot ja näyttävät korostelut.......kivoja! Kyllikki
VastaaPoistaKauan niiden tarvitsee kuivua?
VastaaPoista