YKSI REPALEINEN KEITTOKIRJA, ISOÄIDIN MERKINNÄT JA LAPSENLAPSI JONKA MISSIO ON HERÄTTÄÄ HENKIIN 101 VUOTTA VANHAT RESEPTIT. KERROSTALOKEITTIÖN ARKI SAA UUSIA MAUSTEITA KUN RETROSOPPA PORISEE !
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
SILAVAPANNUKAKUT
Mikä on tuo ihmeellinen valoilmiö, mikä houkuttelee ulkoilemaan, vaikka jäätävä tuuli vihloo korvissa ja saa silmät itkemään kuin vesiputoukset? Ja kun tulet kylmissäsi ja väsähtäneenä takaisin sisälle, on nälkä kasvanut ihan huomaamatta niin valtavaksi, että voisit syödä aivan mitä vaan, kunhan annos vaan on tarpeeksi suuri.
Tällaisen päivän iltapalaksi kannattaa paistaa silavapannukakkuja. Tuhti silava (lue pekoni) ja pitsireunainen räiskäle on ruokaisa yhdistelmä. Paistoin silavapannukakut ohjeen mukaisesti vain toiselta puolelta, eikä siinä mitään, läpikypsiä niistä silläkin tavalla sai, mutta yhtä hyvin olisin voinut kääntää letut paistamisen puolessa välissä... Niin tai näin, hyviltä maistuivat sen upean valoilmiön painuessa metsikön taakse.
SILAVAPANNUKAKUT vuodelta 1909
100 gr. savustettua silavaa
2 munaa
3 dl. maitoa
1 dl. vettä
2 dl. vehnäjauhoja
voita paistamiseen
Silava leikataan kuutioiksi ja ruskeutetaan hiukan paistinpannussa. Munat vatkataan; maito, vesi, vehnäjauhot ja jäähtyneet silavakuutiot sekoitetaan joukkoon. Paistinpannussa ruskeutetaan vähän voita; seosta kaadetaan sen verran päälle, että pannun pohja juuri peittyy. Pannukakut paistetaan ainoastaan yhdeltä puolen, kääritään ja tarjotaan kuumina.
____________________________
SILAVAPANNUKAKUT nykykielellä
=pekonilätyt
100 g amerikan pekonifileetä tai possun savukylkeä
2 kananmunaa
2 dl maitoa
2 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
voita tai rypsiöljyä paistamiseen
Leikkaa liha pieniksi paloiksi, ruskista niitä hetki kuumalla pannulla. Vatkaa munista, nesteistä, jauhoista ja lihapaloista tasainen taikina. Kuumenna voi tai öljy pannulla, paista pannukakut vain toiselta puolelta, kääri rullalle ja tarjoa samantien.
___________________________
perjantai 20. helmikuuta 2015
HERKKUSIENIKEITTO
Herkkusienikeitto valmistuu kaapinpohjalla lojuvista säilyketölkeistä... Vaikkapa mökillä, tai kotonakin, sellaisena päivänä kun ei huvita lähteä minnekään, ei edes ruokakauppaan. "Limaisista" säilykesienistä saa herkkua kun niitä jaksaa ruskistaa kuumalla pannulla voinokareen kanssa niin pitkään, että vetisyys häviää ja tilalle tulee kauniin ruskea pinta. Oikean kypsyyden tuntee nenässäkin... Kun sienistä irtoaa umami-tuoksu, alkavat ne olla valmiita. Yhtä tärkeässä osassa tässä keitossa on maukas lihaliemi, (ei siis mikään aromivahvenne/E621- liemivalmiste, vaan itsekeitetty liha-, kana- tai kasvisliemi). Vielä kun käytät luomukananmunankeltuaista, ja paksua kermaa, niin keitosta tulee väkisinkin gourmeeta, halusit tai et!
___________________
HERKKUSIENIKEITTO vuodetlta 1909
2 ltr. hyvää lihalientä
2 rkl. voita
1 (pieni) purkki herkkusieniä
3 rkl. vehnäjauhoja
3 dl. silvottuja herneitä
suolaa
hienonn. valkopippuria
2 munankeltuaista
1 dl. kermaa
Herkkusienet halaistaan, käristetään voissa ja otetaan siitä pois. vehnäjauhot käristetään samassa voissa; herkkusieniliemi sekä kiehuva lihaliemi lisätään siihen vähitellen ja annetaan kiehua noin 10 min. Käristetyt herkkusienet ja vähässä vedessä keitetyt herneet pannaan sekaan, ja keitto maustetaan. munankeltuaiset ja kerma vatkataan liemimaljassa ja keitto kaadetaan vähitellen hyvin vispilöiden, joukkoon. Herkkusienien asemesta voi yllämainittuun keittoon käyttää tattia, keltasieniä y.m. syötäviä sieniä.
__________________
HERKKUSIENIKEITTO nykykielellä
1 tölkki (180g) herkkusieniä viipaleina
1 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
1 l kuumennettua lihalientä, kanalientä tai kasvislientä (mieluiten itse keitettyä)
1 dl kiehautettuja pakasteherneitä (tai tölkkisäilykeherneitä)
jauhettua valkopippuria
merisuolaa
1 kananmunankeltuainen
1/2 dl kuohukermaa
Valuata herkkusienistä liemi talteen, sulata voi kattilassa, paista herkkusienet kunnes kosteus niistä haihtuu. Ripottele jauhot päälle ja kaada kuumennettu lihaliemi ja talteenotettu sienien liemi sekaan. Anna hautua n. 10 minuuttia miedolla lämmöllä, lisää herneet ja mausta valkopippurilla ja suolalla. Vatkaa keltuainen ja kerma sekaisin, ota keitto liedeltä ja kaada kermamuna keiton sekaan. Sekoita pohjia myöten ja tarjoa samantien.
_________________
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
HERNEKEITTO ja LASKIAISPYÖRYKÄT
Anna Hildan hernerokka on esiintynyt tässä blogissa jo kerran aikaisemminkin, mutta silloin korvasin possukimpaleen amerikan pekonifileellä ja liemifondilla... Heh... Ja nyt sitten tein oikeaoppisesti vanhan kaavan mukaan. Keittelin soppaa kaikessa rauhassa kolmisen tuntia niin että murean possunlihan sai sormin repiä suikaleiksi... Aika parantaa lopputulosta, samoin uudelleenlämmitys.
Juu, Anna Hilda, "HYVÄÄ", on! Eikä tämän parempaa ulkona tarjottavaa keittoa ole olemassakaan. Ihan täydellinen pulkkamäkisoppa.
Jälkiruoaksi vielä sitten vanha kunnon laskiaispulla?!
Tämänkin ohje on ollut blogissa kerran aikaisemmin... Mutta silloin valitsin täytteeksi hillon (minkä yleensäkin valitsen)... Nyt rohkenin valmistaa vanhan kirjan ohjeen mukaisen mantelimassan. Eikä se ollut ollenkaan hassumpaa. Karvasmanteliöljymäinen, vahva Amaretto-arominen vivahden puuttui (onneksi) kokonaan.
LASKIAISPYÖRYKÄT/TÄYTE vuodelta 1909
200 gr. mantelia
200 gr. sokeria
2 rkl. kuumaa vettä
1 dl. kermaa
pyörykkäin sisustaa
Kun pyrykät ovat jäähtyneet, leikataan kunkin pyörykän pohjasta pyöreä levy. osa sisustaa koverretaan pois ja sekoitetaan manteliseokseen, joka valmistetaan seuraavalla tavalla: manteli kuoritaan, hienonnetaan raasteimella ja survotaan sokerin kera, kuuma vesi, kerma ja pyörykkäin sisista lisätään. Kun seos on hyvin vaivattu, täytetään pyörykät ja levy pannaan paikoilleen.
HERNEKEITTO vuodelta 1909
1/2 ltr. vihreitä tahi keltaisia herneitä
3 ltr. vettä
3/4 -1 kg. sianlihaa (potkaa tahi kamaraa)
suolaa
sipulia runsaasti (tämäm Anna Hilda on itse reseptiin lisännyt)
Kuivat herneet perataan, huuhdotaan ja pannaan iltaa ennen käyttämistä kylmään veteen likoomaan.
Herneet ja huuhdottu sianliha pannaan tulelle samassa vedessä ja keitetään siksi, kun herneet kiehuvat rikki. Keitto maustetaan, ja liha leikataan palasiksi sekä tarjotaan keiton kera.
Jos sulattua tahi savustettua lihaa käytetään, pannaan se keittoon silloin, kun herneet ovat pehmeät. Sitte se saa edellee kiehua, kunnes herneet menevät rikki.
MANTELIMASSA nykykielellä
200 g mantelijauhetta
200 g hienoa sokeria
2 rkl kiehuvaa vettä
1 dl kuohukermaa
(pullien koverrettua sisusta)
Sekoita mantelijauheesta, sokerista ja nesteistä tasainen tahna. Murenna sekaan laskiaispullien sisustaa, sen verran että saat haluamasi paksuisen massan.
HERNEKEITTO nykykielellä
500 g kuvattuja herneitä
3 l vettä
500 g sian potkaa
1 sipuli
merisuolaa
Dijon sinappia
kuvattua meiramia
Huuhtele herneet ja anna niiden liota huoneenlämpöisessä veessä yön yli. Kuori ja silppua sipuli. Laita herneet liotusvedessään suureen kattilaan possunpotkan ja silputun sipulin kanssa, ja keitä miedolla lämmöllä, kunnes liha on pehmeää ja herneet kiehuvat rikki (ainakin 2-3 tuntia).
Mausta keitto suolalla, sinapilla ja meiramilla.
____________________
tiistai 10. helmikuuta 2015
OMENAOHUKKAAT
Omenaohukkaista olisi pitänyt tehdä perinteisiä pikkulättyjä. Mutta kun meillä ei ole vanhanajan lettupannuta, niin tein isoja ja laitoin jokaiseen räiskäleeseen kolme omenasiivua. Tasaisemman lopputuloksen olisi saanut raastamalla omenat taikinan sekaan... Mutta tällä tyylillä näyttävistä omenaohukkaista sai vähän silmänruokaakin.
Vähän jäivät nuo pikkuletut kuitenkin mieltäni kutkuttamaan: lettupannulla saisi tasakokoisia, sellaisia pancake-tyylisiä paksuja lettusia...omenasiivutkin jäisivät somasti kokonaan taikinan sisään... Täytyy varmaankin aloittaa lettupannun metsästys kirppareilta?!
_________________________
OMENAOHUKKAAT vuodelta 1909
4 munaa
1 tl. sokeria
1 tl. suolaa
1 ltr. maitoa tahi kermaa
2 dl. vettä
1/2 dl. sulattua voita
4 1/2 dl. vehnäjauhoja
voita paistamiseen
Munat ja sokeri vatkataan, suola, maito, vesi, sulattu voi ja vehnäjauhot sekoitetaan joukkoon. Vehnäjauhot saavat taikinassa paisua tunnin. Ohukaispannu kuumennetaan, sivellään voilla ja siinä paistetaan ohukkaat. Paistuessa asetetaan sokeroitu omenaviipale jokaisen ohukkaan keskelle.
Ohukkaat voi saada yksinkertaisemmiksi ja halvemmiksi jättämällä pois munia taikinasta, mutta silloin täytyy vehnäjauhoja hiukan lisätä. Tarjoillaan hillon kera.
_______________________
OMENAOHUKKAAT nykykielellä
1-2 kotimaista punaposkista omenaa
2 kananmunaa
1/2 tl sokeria
1/2 merisuolaa
5 dl maitoa (vesikin käy)
loraus rypsiöljyä (tai 2 rkl sulatettua voita)
2 dl vahnäjauhoja
lisäksi tarvitset rypsiöljyä (tai voita) paistamiseen
Poista omenasta siemenkota ja leikkaa ohuiksi renkaiksi. Vatkaa loput aineet taikinaksi ja anna ohukastaikinan tekeytyä ainakin puoli tuntia. Kuumenna rasva pannulla, kaada taikinaa pannulle ja nosta keskelle omenaviipale (suurimpiin ohukkaisiin useampikin). Tarjoa hillon ja/tai vaniljalla maustetun kermavaahdon ja kylmän maitohuikan kanssa.
_____________________
torstai 5. helmikuuta 2015
RUSKEAPAPUKEITTO
Ruskeapapukeitto on vanhanajan chilipata. Isoäidinaikaisessa ohjeessa pavut paseerataan siivilän läpi, minä jätin ne kuitenkin kokonaisiksi, meksikolaiseen tyyliin, ja sain pöytään isoäidin CHILI SIN CARNEn. Voisihan ohjeeseen toki lisätä lihaa, tai jauhelihaa, ja keitto muuttuisi samantien chili con carneksi. Papukeiton voi maustaa omien mieltymysten mukaan, itse pavuthan eivät ole kovinkaan voimakkaan makuisia. Kokeilin chilipaprikaa, tomaattia ja valkosipulia... Ehkä tulista chiliä olisi voinut lisätä vaikka maustetahnana... No, mutta hyvän pohjan tästä ohjeesta kuitenkin saa!
___________________
RUSKEAPAPUKEITTO vuodelta 1909
2 ltr. vettä
1/2 ltr. ruskeita papuja
1 selleri (pieni)
1 sipuli
2 rkl. voita
2 rkl. vehnäjauhoja
2 ltr. lihalientä
suolaa
Kuivat pavut perataan, huuhdotaan ja pannaan iltaa ennen käyttöä kylmään veteen likoomaan. Pavut, puhdistettu palasiksi leikattu selleri ja sipuli pannaan samassa vedessä kiehumaan, kunnes pavut täydellisesti pehmiävät. Jos vesi on kovaa, sekoitetaan siihen kiehuessa herneen suuruinen pala soodaa. Pavut puserretaan tarkoin siivilän läpi. Voi ja jauhot käristetään, sose lisätään ja kiehuva lihaliemi vispilöidään vähitellen sekaan. Se saa kiehua noin 10 min. ja maustetaan.
Tarjotaan ruskeutettujen leipäkuutioiden tahi keitettyjen riisiryynien kera.
__________________
RUSKEAPAPUKEITTO nykykielellä
= chili sin carne
5 dl kuivattuja tummia papuja
vettä
1 varsiselleri
1 (puna)sipuli
1 punainen chili
1 kuorittu valkosipulin kynsi
1 rkl voita
2 l lihalientä
5 dl tomaattimurskaa
merisuolaa
mustapippuria myllystä
ripaus sokeria
persiljasilppua
Liota pavut yön yli. Silppua selleri, kuori ja silppua sipuli. Sulata voi padassa, kuullota siinä sipulit ja selleri, kaada sekaan lihaliemi. Valuta papujen liotusliemi pois ja lisää pavut, kokonainen chilipalko, valkosipulinkynsi ja tomaattimurska pataan. Hauduta pavut mideolla lämmöllä pehmeiksi (n. 2 tuntia), jos tarvetta, lisää lihalientä (tai kuumaa vettä). Mausta keitto suolalla, pippurilla ja sokerilla. Nouki valkosipulin kynsi ja chilipalko pois, ripottele pinnalle persiljasilppua.
________________________
sunnuntai 1. helmikuuta 2015
LEIPÄKOKKAREET
Leipäkokkare kuulostaa arkiselta, mutta on köyhien ritareiden tai french toastin veroinen herkku. Tein kokkareet pari päivää vanhasta, maukkaasta, mutta vähän kovettuneesta kanelipitkosta... Enkä tarvinnut edes kardemummaa mausteeksi. Kiireessä voisi jättää munanvaahdottamisenkin väliin ja sekoittaa vain liotetut pullapalat kananmunaan... Mutta valkuaisten vatkaaminen tekee kokkareitten rakenteelle hyvää, ja tuo mukanaan hienostunutta kuohkeutta.
____________________
LEIPÄKOKKAREET vuodelta 1909
vehnäleipää
maitoa
3 rkl. voita hierotaan vaahdoksi
3 munaa
1/2 tl. hienonn. kardemummaa
Leivän kuori leikataan pois, ja leipä liotetaan maidossa. Liotettua leipää mitataan runsaasti 3 dl.; siihen sekoitetaan hierottu voi, vatkatut munankeltuaiset ja kardemumma; vaahdoksi vatkatut munanvalkuaiset sekoitetaan joukkoon viimeksi. Seos kaadetaan voideltuun, survotuilla korpuilla jauhotettuun vuokaan sekä pannaan vedessä uuniin paistumaan kypsäksi. Uunista otettua kaadetaan se vuosta pois, leikataan kuutioiksi ja tarjotaan makeiden keittojen kera.
___________________
LEIPÄKOKKAREET nykykielellä
100 g korvapuusteja, pullapitkoa, tai ranskanleipää
1 dl maitoa
1 rkl voita + ylimääräistä uunivuoan voiteluun
1 kananmuna
(ripaus jauhettua kardemummaa, jos käytät ranskanleipää)
Leikkaa leivästä kuoret pois, jos käytät ranskanliepää, pullaan voit jättää "kuoret" paikoileen, ja liota maidossa. Sulata voi juoksevaksi, erottele munankeltuaiset valkuaisista. Vatkaa keltuaiset kuohkeaksi ja valkuaiset kiinteäksi vaahdoksi. Voitele uuninkestävä vuoka. Yhdistä voisusla ja munavaahdot leipäseokseen, (mausta kardemummalla).
Kaada leipäseos uunivuokaan ja aseta uunivuoka suurempaan vuokaan, kaada vettä niin paljon että pinta nousee uunivuoan puoleenväliin saakka. Paista 180 asteisessa uunissa 30 minuuttia, kunnes seos hyytyy.
Leikkaa leipäleivonnainen suupalan kokoisiksi kuutioiksi ja tarjoa mehukeiton kanssa.
____________________