tiistai 15. syyskuuta 2015

PUOLUKKAHILLOKE OMENAIN KERA


Vanhanajan puolukkahilloke omenain kera on aika pirtsakan makuista, ehkä aavistuksen verran turhankin räväkkää minun makuuni. Siksi lisäsin nykykieliseen versioon sokeria reilulla kädellä... Mutta nyt puhutaan makuaisioista, joten maistele ja tee oman suusi mukainen hilloke.

Jokatapauksessa puolukka ja omena täydentävät toisiaan mukavasti, kuin montakymmentä vuotta yhdessä elänyt aviopari... Maku säväyttää; on sopusuhtainen ja konstailematon, ei mikään makea teiniunelma!
_______________________

PUOLUKKAHILLOKE OMENAIN KERA vuodelta 1909

4 ltr, perattuja puolukoita
1/2 kg. sokeria
1/2 ltr. vettä
1 1/2 ltr. lohkoiksi leikattuja omenia

Puolukat huuhdotaan ja keitetään veden ja sokerin kera hiljaisella tulella. Vaahto kuoritaan pois ja kuoritut omenalohkot lisätään, ennenkun hilloke on valmiiksi kiehunut. Kaiken tämän annetaan kiehua, kunes marjat ja hedelmät näyttävät kirkkailta. Hilloke kaadetaan ruukkuihin ja kun se on jäähtynyt, siotaan paperi ruukkujen päälle.

______________________

PUOLUKKAHILLOKE OMENAIN KERA nykykielellä

1 l perattuja puolukoita
2 omenaa
1 dl vettä
1/2 kg sokeria

Kuori ja lohko omenat. Keitä puolukoita, omenalohkoja ja vettä 15 minuuttia, lisää sokeri ja keitä toiset 15 minuuttia. Purkita hilloke puhtaisiin lasipurkkeihin ja sulje kannet samantien. Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja säilytä sen jälkeen jääkaapissa.
______________________

2 kommenttia:

  1. Mökkikeittiössä porisi puolukka-omenahillo vapailla mitoilla tehtynä! Itse olen enemmän ärhäkän/kirpeän/raikkaan hillon perään kuin makeamman. Oikean sokerimäärän laitto taitaa olla taitolaji jos tekee oman pään mukaan ja sitten vielä niin, että hillo säilyisi.. :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Kaveri laittoi minulle linkin blogistasti ja kysyi olenko kuullut tästä ennen. No en ollut, mutta nyt tämä lisätään ehdottomasti lukulistalle. Aihepiiri kiinnostaa kovasti ja yksi syy siihen löytyy täältä:

    http://farmorsaga.blogg.ostnyland.fi/

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?