sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

SIMA


Tämä kymmenen pisteen simaohje poiki aivan hurmaavia kohtaamisia ja keskusteluja, minkä lisäksi voin myöntää; etten ole koskaan hakenut humalaa näin pitkän kaavan mukaan.

Äitini puutarhassa rehottaa joka kesä humalaköynnös, muttei siitä nyt tämän vapun simasatsiin ollut apua, olisi pitänyt älytä jo kesällä kuivata kukintoja talteen...kyselin humalayrttiä luontaistuotekaupasta, tiesin myyjän intohimoiseksi yrttien ystäväksi. Myyjätär harmitteli, kuinka vähän kuivattuja yrttejä on edes tarjolla, nykyisin kun kätevät pillerit tekevät paremmin kauppansa. Hän kertoi humalan kirpeähkön terävästä makuvivahteesta, ja kun ihmettelin, miksiköhän nykyisistä simaohjeista humala on jätetty pois,  hämmästeli yrttiekspertti puolestaan että "tekeekö muka joku vielä itse simaa?" Nauroimme vedet silmissä toistemme kysymyksille.☺

Humalan metsästus jatkui ruokakaupassa, siellä vapaapäivää viettävä maustevastaava hälyytettiin puhelimen päähän. Mauste-ekspertti uskoi, ettei humalaa ole edes vapautettu apteekkimyynnistä vähittäistavarakauppoihin. Suuntasin siis seuraavaksi lähiapteekkiin. Farmaseutti kertoi; että humalaa löytyy nykyisin vain pillerimuodossa, ja että nämä pillerit sisältävät paljon muutakin. Nauroimme makeasti ajatukselle humalapillereiden maustamasta simasta. Opin, että humalalla on lievästi rauhoittava vaikutus. Pohdimme tovin, miksei esimerkiksi humalatee voisi olla kemiallisten nukahtamislääkkeiden luonnollinen vaihtoehto...jatkoin matkaani tyhjin käsin, mutta hymyssä suin.

Lähetin vielä Yliopiston Apteekkiin sähköpostikyselyn, ja sain pikavastauksena pahoittelut, ettei yrttimyynti ole kovinkaan mittavaa apteekissa, lohdutuspalkinnoksi sain Frantsilan yrttitilan puhelinnumeron. Siellä puheluni ohjattiin ystävälliselle yrttivastaavalle. Mies otti puhelun vastaan katolla, missä oli luomassa lunta, mutta jutusteli siitä huolimatta kaikessa rauhassa mukavia. Opin, että Frantsilassa kuivattua humalaa käytetään uutteiden ja teesekoitusten valmistukseen.

Parin päivän kuluttua postiluukustani tipahti ruskea kirjekuori, minkä sisällä oli pussillinen kuivattua humalaa. Sähköpostikyselyyni hinnasta yrttitilan ystävällinen lumenluoja vastasi, "ettei maksa mitään". Jo tässä vaiheessa tiesin että tästä simasta tulee ainutkertaista.

En osaa sanoa, olisiko siman täydellinen maku muuttunut jos humala olisi jätetty pois, mutta meinaan jatkossa pelata varman päälle; kuivaan loppukesällä humalaa seuraavaan vapun tarpeisiin. Tätä koe-erää maisteltiin kuin parastakin vuosikertaviiniä, eikä kukaan ollut koskaan saanut parempaa simaa.
___________________________________________


SIMA vuodelta 1909

7 ltr. vettä
1/2 kg. sokeria
1/2 kg. fariinisokeria
1 sitruuna
1 dl. humaloita
1/2 tl. hiivaa
rusinoita
sokeria

Sokeri liuotetaan kiehuvassa vedessä. Sitruuna kuoritaan, valkoinen osa kuoresta leikataan pois, hedelmä leikataan viipaleiksi, ja siemenet poistetaan. Kiehuva sokeriliemi kaadetaan nyt sitruunan kuoren sekä viipaleiden ja kuumassa vedessä huuhdottujen humalien sekaan. Kun seos on jäähtynyt, vispilöidään tilkkaseen haaleata vettä liotettu hiiva joukkoon, ja juoma saa käydä.

Seuraavana päivänä siivilöidään se pulloihin, joka pulloon pannaan pari huuhdottua rusinaa ja vähän sokeria. Pullot tulpitetaan, ja korkkien yli sidotaan lanka. Oullot pidetään ensin lämpimässä huoneessa noin 6 tuntia ja säilytetään sitten kylmässä paikassa. Viikon kulutua on sima valmista juotavaksi.

___________________________________________

SIMA nykykielellä

2 sitruunaa
7 l vettä
1 dl humalan kukkia (ei välttämätön)
1/2 kg fariinisokeria
1/2 kg taloussokeria
1/2 tl tuorehiivaa
lisäksi tarvitset n. 8 viinipullon kokoista puhdasta pulloa, sekä 1 tl sokeria ja 5 rusinaa per pullo

Vuole sitruunakuori pitkäksi kiekuraksi, leikkaa valkoinen osa pois, se on kitkerää. Leikkaa sitruunaliha viipaleiksi ja aseta kaikki sitruunan osat suuren kattilan tai ämpärin pohjalle. Jos käytät humalaa, huuhdo käpymäiset kukat kuumalla vedellä ja aseta sitruunoiden sekaan. Keitä vesi kiehuvaksi, sulata sokerit kuumassa vedessä ja kaada ämpäriin. Anna liemen jäähtyä haaleaksi.

Sekoita hiiva 1 dl kylmää vettä, kaada seos liemeen ja sekoita pohjia myöten.

Anna siman käydä huoneenlämmössä yön yli. Siivilöi liemi ennen pullottamista, laita jokaisen pullon pohjalle 1 tl sokeria ja 5 rusinaa, kaada siivilöity sima pulloihin ja sulje korkit. Nosta simapullot jääkaappiin, juoma on valmista noin viikon kuluttua, kun rusinat nousevat pintaan.

___________________________________________

40 kommenttia:

  1. Kunnioitettavaa sinnikkyyttä humalanhankinnassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh heh, eikö vaan ;D
      ja humalan hakeminen on harvoin näin antoisaa.....

      Poista
  2. Kunnioitan suuresti sinnikkyyttäsi! Mukava lukea juttujasi,aivan kuin seuraisi jatkosarjaa...
    Lykkyä tykö ja KIITOKSENI.
    Kyllikki

    VastaaPoista
  3. Tulee ihan jano,kun katsoo tuota sima-kuvaa,poreileekin niin.....
    Kyllikki

    VastaaPoista
  4. Monesti, kun etsii jotain erikoisempaa, saa aikaan hauskoja keskusteluja, joista taas sseuraa aina välillä pitkiäkin ystävyyksiä:)

    VastaaPoista
  5. Hyvältä kuulostava ohje! Meidän taloudessa on vappu(ja kyllä juhannus- ja muutkin)simat tehty aina itse eli tekoprosessi on tuttu. Tuon sitruunan valkoisen osan poisjättäminen on uusi vinkki ja lähtee heti kokeiluun. Uusia reseptejä on aina hauska kokeilla. Mies on pääasiassa hoitanut simat, mutta tänä vuonna voisin minäkin tutustua tarkemmin prosessiin. Miten olisi tuohon tavallisen sokerin sijaan osa hunajaa? Suosittelen kokeilemaan:)

    VastaaPoista
  6. Juuri tuota simaa olen lapsuudessani juonut, olin aina äitini apuna ja muistan kaikki vaiheet. Minä olin se, joka kipaisi apteekkiin ostamaan humalaa, jota myytiin pienissä paperipusseissa.
    Kaupan simaa ei voi simaksi kutsua edes, siis en ostele sitä ollenkaan. Mielenkiintoisen monimutkaista tuo humalanhankinta nykyään...
    Vahinko, että harva nykypäivän lapsi ei saa koskaan tietää, miltä oikea sima maistuu.

    VastaaPoista
  7. Oletpa aika epele ottamaan kuvia, kun nimittäin kuvaa katsellessa tulee vesi kielelle ja kova taeve ottaa hörppy. HYVä VHYVä !

    VastaaPoista
  8. Mainio tarina. Juuri tänään kävin apteekissa ja kuulin ihmeekseni ettei humalaa enää löydy - ja nyt luin, ettei sitä myydä muuallakaan. Simanteossani on ollut vuosien tauko, mutta aiemmin olen vuosikymmenet tehnyt simaa ja aina oman isoäitini reseptillä eli humalan kera. Mielestäni se on ainoa oikea resepti - ja maku. Seuraavan kerran etsinkin humalaa Tallinnan apteekeista - siellä sitä olen useasti nähnyt, kuten muitakin kuivattuja tee- ja terveysyrttejä.

    VastaaPoista
  9. wow mikä tunnelma tuossa lasi-kuvassa onkaan!
    Tarinasi ja kuvasi vievät mukanaan, niistä rakentuu elämys ja se on kyky ja lahja, mikä sinulla on. Olet samaa sarjaa vanhan kansan tarinankertojien kanssa.

    Lisää houkuttelevia kuvia ja tarinoita odotellessa...
    Lenni

    VastaaPoista
  10. Törmäsin mielenkiintoiseen keskusteluunne ja tulikin mieleeni, että voisiko perinteisen siman valmistukseen käyttää oluen valmistukseen tarkoitettuja humalia, joita löytyy hyvin paljon ja helposti. Esim. netistä shop.humle.se. Tämä on olutharrastajien paljon käyttämä nettikauppa Ruotsin maalla.

    Laitoin itse simat valmistumaan reseptin mukaisesti ja lisäsinkin tällaista humalaa joukkoon. Nyt vain odotellaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä mitään tiedä, mutta eikö humalakasvi ole humalakasvi? Ei kai ole muuta kuin sitä yhtä sorttia, mutta monta lajia. Wikipedia kertoo ainakin sensuuntaista tietoa. Puutarhanomistajien kannattaisi kyllä kasvattaa humalaa edes omiin tarpeisiin.

      Poista
    2. Näinhän se juuri on. :) Olut-humalia vaan on todella monen sorttista ja jokainen tuo oman maun ja aromin tuotteeseen.

      Luulen, että tässä siman valmistuksessa ei ole niin väliä mitä lajia käyttää. Humala ei ole niin suuressa roolissa, joten pienet erot eivät tule esille. Suosittelen tilaamaan kyseisestä kaupasta humalaa pakastimeen niin on sitten pahan päivän varalle humalaa saatavilla.

      Tällä reseptillä ja yhdellä humalalajikkeella tuli kyllä oikein maukasta simaa :) Kiitokset blogin pitäjälle.

      Poista
  11. Teen siman yli 25-vuotta sitten talouskoulusta saamani ohjeen mukaan. Siinä voi 10 humalankukintoa korvata pullolla pilsneriä. Ja todella hyvää on tullut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko pilsnerillä tässä tapauksessa I-olutta?

      Poista
  12. Aivan ihan blogi! Kiitos jälleen mainiosta reseptistä. Täytyykin istuttaa humala omaan pihaan, niin ei tarvitse pohtia saatavuutta tulevaisuudessa. Nyt siis jäi sima ilman humalaa, mut toivottavasti tuosta tulee kaupan tekelettä parempaa...

    VastaaPoista
  13. Sima tekeytymässä ohjeen mukaisesti! Kuivatin viime kesänä pihalla kasvavaa humalaa hiukan, ja nyt tuli sille yllättävää käyttöä, odotan siman valmistumista suurella mielenkiinnolla! :)

    VastaaPoista
  14. Humal käbid eli humalaa Tallinnan terveyskaupoista
    ( Ehdoton ykkönen on Loitsukeller)
    em reseptillä, todella lapsuuden ihanaa simaa !!!!
    Vesi kiellä jo kuvasta !

    VastaaPoista
  15. KIITOS KAIKILLE HUMALAVINKEISTÄ ja SIMATARINOISTA !
    HAUSKAA WAPPUA ! ! !

    VastaaPoista
  16. Melkko Oy (kotiviinin keittelijät tuntevat tekijän) myy myös humalakukintoja ainakin nettikaupassaan 100 gramman pusseista ylöspäin. Nämä ovat tietysti oluthumalia, 1900-luvun alkupuolen simassa nyt pitäisi vaan olla niitä maatiaishumalia.

    VastaaPoista
  17. Aika monella kasvaa humalaa kasvia talon seinällä.siitä saa humalan kukkia

    VastaaPoista
  18. Minun äitivainaani lorautti simakeitokseen pullollisen pilsneriä. Hyvää oli sima!

    VastaaPoista
  19. Aivan mahtava humalanhakuinen kertomus. En ole tiennytkään, että sitä on käytetty siman valmistamiseen! Ministi mattimyöhäsenä pitää alkaa koota aineksia, mutta minulta taitaa kyllä humalan metsästykset jäädä väliin :)

    VastaaPoista
  20. Kaikista kaikista kotiviini- ja kotiolutkaupoista saa ostettua montaa laatua humalaa. Jos haluaa lähelle tämmöstä mitä suomessa yleisesti kasvatettiin, ostaa sitä halvinta sorttia.

    VastaaPoista
  21. Netistä löytyy myös humalaa luontaistuotteena. Haku sanoilla humala luontaistuote antaa tulokseksi ainakin pari nettikauppaa, jotka myyvät humalaa. Tosin yhden annoksen tilaaminen tulee kalliiksi lähetyskulujen takia. Mutta yhtä kaikki, humalaa on saatavissa. Kiva tietää nämä ja tietenkin resepti, siman teko saa kyllä odottaa aikaa lämpimämpää.

    VastaaPoista
  22. Paljonkohan tässä on alkoholia? Uskaltaako raskaana olevalle tarjota? Tässä jo ensi vappua suunnittelen ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, mitä enemmän sokeria on alkajaisiksi ja mitä kauemman sima käy, sen vahvampaa on, eli kun sima on kuivaa, eikä enään ollenkaan makeaa, on alkoholimäärä korkeimmillaan...kotiviinikaupoissa taidetaan myydä oikein alkoholimittareitakin...mutta kannattaa kysäistä neuvolatädiltä, itse kuvittelisin, ettei lasi simaa tai viiniä ole vaarallista, enkä usko että kukaan (varsinkaan raskaanaolevat) jaksaisi juoda simaa muutenkaan lasikaupalla...

      Poista
  23. Tuli joskus opiskeluaikana laitettua simaan humalaa. Sitten kokeilin vielä käyttää simaa oluthiivalla kuivaksi ja jälkikäyttää pulloissa lusikallisella sokeria samaan tapaan kuin kotiolut. Tuo vie noin runsaan kuukauden aikaa ja lopputulos oli kuivaa kirkasta siiderintapaista. Sokeri käy noin puoliksi alkoholiksi ja hiilidioksidiksi. Eli 5 litraan kilo sokeria tuottaa noin 10 prosenttia alkoholia. Kun tuon sekoitti makean Spriten tai vastaavan kanssa vajaa puolet, niin maku oli yllättävän lähellä kuivahkoa simaa. Mutta keskioluen tai siiderin prosentit, eikä siman sameutta. Sima kuuluu laittaa kylmään myös alkoholikäymisen pysäyttämiseksi, muuten lopputulos on rutikuiva alkoholijuoma tai keskenkäynyt hiivaliemi.

    VastaaPoista
  24. Ai niin, oluen valmistuksessa käytettävät humalapelletit toimii myös ihan hyvin, jos kukkia ei löydy.

    VastaaPoista
  25. Humalia vaikka millä mitalla:
    http://www.shop.brewcat.fi/humalat-c-33.html

    Itsellä tulisi ensimmäisenä mieleen laittaa esim. Saazia:
    http://www.shop.brewcat.fi/saazkukinto-100gr-p-2492.html

    Tai jokin sitruksinen jenkki, vaikkapa Sorachi Ace:
    http://www.shop.brewcat.fi/sorachi-ace-pelletti-100gr-p-2134.html

    Koittamallahan se selviää! ;)

    VastaaPoista
  26. Googleen hakusanaksi humalankukka niin johan löytyy. Esim. Ruohonjuuri.

    VastaaPoista
  27. Suosittelen testaamaan aromikkailla, pakkasessa säilytetyillä humalilla maustamista, mikäli tuoreisiin kukintoihin ei pääse käsiksi. Kukintoja ja pellettejä voi tilata myös täältä:

    http://www.kotiviini.fi/fi/humalat.php

    Lisäksi suosittelen eritoten korvaamaan sokerit hunajalla, jolloin lopputulos on vivahteikkaampaa, täyteläisempää ja terveellisempää, sekä lisäksi laillista. Mikäli käytät vahvempaa sokerisimaa on se lakiteknisesti kiljua, jonka valmistus on täkäläisen lainsäädännön mukaan kiellettyä (2 luku 5 §):

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19941344

    Hyviä simailuja! :)

    VastaaPoista
  28. VOIKO NÄITÄ RESEPTEJÄ TULOSTAA ETTEI TULISI KOKO SIVUA
    TEXTIÄ JA KOMMENTTEJA

    VastaaPoista
  29. kotiviini.fi myy kuivattua humalaa

    VastaaPoista
  30. Yritin metsästää humalankukkia jo viime vuonna, ei löytynyt. Ei tänäkään vuonna, joten päädyin sitten käyttämään humalapellettiä. Tilasin Wakatu-humalapellettiä sitten kun kauppa kehui maun olevan kukkainen ja limeen vivahtava. Ajattelin että se on lähinnä sitä mitä simalta haluan. Muuten tein annoksen mukaan, mutta tosiaan humalapellettiä kaadoin mukaan noin 1/3 dl, kun ei ollut oikein mitään hajua paljonko niitä pitäisi käyttää kun ei mikään tuttu ollut muuten elintarvikkeena. Eilen pullotin simat ja huomasin että neste kannattaa kaataa pullotusvaiheessa läpi tyyliin suodatinpussista tai suodatinkankaasta, sillä pelleteistä jää paljon pientä hiutaletta joka pilasi siman ulkonäköä muuten. Tänään oli iltapäivällä rusinat jo nousseet pintaan, mutta sima oli muuten sameaa. Maistoin kuitenkin testiksi hieman ja maistui kyllä todella lupaavalta. Humalasta jää hieman kitkerää jälkimakua, joten oli hyvä päätös olla laittamatta niitä liikoja sekaan. Odotin joutuvani kaatamaan koko satsin pois kun lähdin aika testimielellä tuota humalapellettiä käyttämään, mutta yllättäen taitaakin olla ihan toimiva setti senkin kanssa. :)

    VastaaPoista
  31. Itse tein moisen kierroksen Tukholmassa, jouduin jopa esikaupunkiin humalan metsästyksessä. Sitten takaisin kaupunkiin ja tuo Essens Specialisten-kaupan kyltti silmissäni jatkoi hakemista, en ollut netiltä löytänyt.
    Yht äkkiä muistin melkein päivittäin pyöräilleeni tuon kaupan ohitse ja kun bussi lähestyi kotipysäkkiäni, näin ikkunasta hakemani kaupan. Ja juuri pellettejä sieltä sain mukaani, Vihreä vakuumipussi ja kyllä tuosta riittää moneen keitokseen pitkin kesää. Maistaessani simantekeleen, eilen keitetty, odottaa pullottamista, totean humalan antaneen potkua. Suosittelen!
    Hyvää Vappua koti Suomeen! Ja Rovaniemelle sitä keskiyön auringon odotusta tunturin takaa nousevan, tunturin taakse laskevan. Sima lasini teille kaikille nostan.
    Ja käenkukunnalla säestän ajatukseni. Hei hei!

    VastaaPoista
  32. "Susi-Hamppu" eli humala. Olut liikkeistä saatavan Happo prosentit kertoo kuinka "tirpakkaa" on. KoKo käpy helpompaa käyttää kuin puristettu. Kotis uomen vanhat on mietoja, ei saisi olla "poikia" lähellä ne miedontaa entisestään (Ainakin sukulaiselle niin käy).

    VastaaPoista
  33. Täällä myydään humalankäpyjä eli -kukkkia https://www.ekolo.fi/ravinto/tuote/humalankapy/6405217010110/

    VastaaPoista
  34. https://www.kotiviini.fi/tuotehaku?s=Humala&p=1 tuolta löytyy humalaa joka makuun

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?