TÄSTÄ SE LÄHTEE; RUSINOIDEN VAELLUS PINNALLE... |
Simatehtailu palkitsee tekijänsä jo ennen pullon korkkaamistakin. Rusinoiden matkan seuraaminen pohjalta pinnalle on karanteeni-ihmiselle kuin terapiaa. Ensin ei näyttäisi tapahtuvan mitään, aika pysähtyy, mutta sitten starttaa ensimmäinen rusina matkaan... Niin hitaasti, että kaverit ehtivät mukaan... Kunnes koko rusinajengi leijuu simassa kuin astronautit painottomassa avaruusaluksessa. Eikä niillä ole minnekään kiire. Olla möllöttävät, päivästä toiseen, meditoivat suurimman osan ajastaan. Suuntaavat kuitenkin päättäväisinä; niin hitaasti, mutta varmasti, kohti pintaa. Ja sitten; yhtenä aamuna vaellus on ohi, rusinat köllöttelevät pinnalla ja poreileva sima on valmista. TA-DAAA!
VANHANAJAN SIMA
2 (luomu) sitruunaa
7 l vettä
(1 dl humalan kukkia)
1/2 kg fariinisokeria
1/2 kg taloussokeria
1/2 tl tuorehiivaa
lisäksi tarvitset 8 viinipullon kokoista (750 ml) puhdasta pulloa, sekä 1 tl sokeria + 5 rusinaa per pullo
Vuole sitruunankuori pitkäksi kiekuraksi, leikkaa kitkerä valkoinen osa pois (sekä kuoresta että sitruunan ympäriltä). Leikkaa sitruuna viipaleiksi ja laita kuorien kanssa ämpärin pohjalle. Jos käytät humalaa, huuhdo käpymäiset kukat kuumalla vedellä ja laita ne sitruunoiden sekaan.
Keitä vesi kiehuvaksi, sulata sokerit kuumassa vedessä ja kaada ämpäriin. Anna liemen jäähtyä haaleaksi.
Sekoita hiiva ja 1 dl kylmää vettä, kaada seos sokeriliemeen ja sekoita pohjia myöten.
Anna siman käydä huoneenlämmössä yön yli. Siivilöi liemi ennen pullottamista. Laita jokaisen pollon pohjalle 1 tl sokeria ja 5 rusinaa, kaada siivilöity sima pulloihin ja sulje korkit. Nosta simapullot jääkaappiin tekeytymään. Juoma on valmista noin viikon kuluttua, kun rusinat nousevat pintaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?