Tänä keväänä kaikki on vähän omituista; oli sitten kyse arjesta tai juhlasta. Kun tavallisesti kokoonnutaan räntäsateessa puistopikinikille, on sekin nyt peruttu. Karanteenikansa viettää kuuliaisesti erakkovappua kaukana kaikista, keskellä ei mitään. Noh, menehän se näinkin; tippaleipiä, linnunlaulua ja simaa sammalpöydältä.
VANHANAJAN TIPPALEIVÄT
(kahdelle, 6-8 tippistä)
1 kananmuna
2 kananmunan valkuaista
50 g sokeria
50 g vehnäjauhoja
lisäksi tarvitset reikäkauhan, suljettavan pakastepussin ja rypsiöljyä uppopaistamiseen,
(varotoimena tarvitset myös kattilan kannen ja sammustuspeitteen kädenulottuville aina kun uppopaistat)
Vispaa valkuaiset ja keltuainen, lisää sokeri ja jauhot. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Lusikoi taikina pakastepussiin ja sulje pussin suu.
Kuumenna öljy kattilassa 180℃:ksi, öljy on sopivaa, kun siihen tiputettu leipäkuutio ruskistuu alle minuutissa. Leikkaa pakastepussin alakulmaan reikä ja pursota öljykattilaan varovasti zik-zak kuivioita niin, että saat linnunpesän näköisen nyytin. Käännä tippaleipä toisinpäin ja paista toiseltakin puolelta kauniin ruskeaksi. Nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan, ripottele tomusokeria pinnalle juuri ennen tarjoamista.
SIMAA SAMMMALPÖYDÄLTÄ; VOI TÄTÄ ERAKON VAPPUILOTTELUA! |
Äiti käytti aina kookosrasvaa uppopaistamiseen. Sellaista saippuan näköisenä palana myytävää.Se sopii todella hyvin tähän tippaleipähommaan. Kannattaa kokeilla. Löysin tänään blogisi. Muuten ihana, mutta nuo kirjat tuossa taustalla eivät helpota lukemista. Milla
VastaaPoista