sunnuntai 25. syyskuuta 2011

RIKOTUT MUNAT



Kahvikuppivesihauteessa kypsennetty uppomuna kuulosti sen verran hauskalta, että innostuin kokeilemaan. Poriseva vesi rummutti kahvikuppia kattilan pohjaan ja rikotuista munista kehkeytyi kaiken kaikkiaan melkoinen spektaakkeli.

Kahvikuppi toimi muottina ja upomuna säilytti symmetrisen muotonsa. Mutta muna maistuu munalta, ei siinä sen kummempaa, tulipahan kokeiltua.
____________________________________________

RIKOTUT MUNAT vuodelta 1909

Munat rikotaan varovasti voideltuihin kahvikuppeihin, jotka pannaan kiehuvaan veteen. Kun munanvalkuainen on hyytynyt, kaadetaan ne kupeista pois ja tarjotaan.

_____________________________________________

RIKOTTU MUNA nykykielellä

1/2 rkl rypsiöljyä
1 kananmuna
lisäksi tarvitset  pullasudin ja  kahvikupin

Aseta kahvikuppi kattilan pohjalle ja valuta vettä kattilaan niin paljon että pinta nousee kupin puoleenväliin asti. Kuumenna vesi kiehumispisteeseen, voitele kuppi öljyllä, riko muna kuppiin ja aseta  kattilaan. Anna munan kypsyä vesihauteessa sopivan kiinteäksi.

___________________________________________

tiistai 20. syyskuuta 2011

PERUNAJAUHORINKILÄT


Jälleen yksi tuikitavallinen keksiresepti, täysi kymppi Anna Hildalta ja hennon hienostunut jälkimaku. Ei kuulosta mitenkään ihmeelliseltä, eivätkä valmiit rinkilätkään houkuttele ulkonäöllään, mutta kummasti ne vaan tekevät kauppansa, ja keksikulho ammottaa taas tyhjyyttään.

_____________________________________________

PERUNAJAUHORINKILÄT vuodelta 1909

210 gr. voita
125 gr. sokeria
1 muna
1 1/2 dl. kermaa
1 tl. soodaa
4 dl. perunajauhoja
4 dl. vehnäjauhoja

Sokeri ja pest voi hierotaan vaahdoksi, vatkattu muna, kerma ja siihen liuotettu sooda sekä jauhot lisätään, ja taikina vaivataan notkeaksi. Siitä muodostetaan pieniä rinkilöitä, jotka paistetaan hyvässä uuninlämmössä.

___________________________________________

PERUNAJAUHORINKILÄT nykykielellä

210 g voita (huoneenlämpöistä)
125 g sokeria
1 kananmuna
1 1/2 dl kermaa
1 tl soodaa
4 dl perunajauhoja
4 dl vehnäjauhoja

Vatkaa sokeri ja voi tahnaksi. Vatkaa muna kuohkeaksi ja yhdistä kaikki taikina-aineet, sekoita tasaiseksi. Rullaa taikinanokare tangoksi ja taivuta rinkulaksi. Nosta taikinarenkaat leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes pinta muuttuu kauniin ruskeaksi.

____________________________________________

torstai 15. syyskuuta 2011

OMENAKOHOKAS (-soufflé)


Tämä paperilla yksinkertaiselta kuulostava ohje piti minua pilkkanaan; kohokkaiden hatut nousivat kyllä  upeasti, mutta lässähtivät heti kun uunin luukku aukesi. No, kysehän on sufflésta, eikä sen kuulukaan onnistua ensimmäisellä kerralla, lohduttelin itseäni.

Seuraavaan koe-erään lisäsin jauhoja, erään vakuuttavan keittokirjan ohjetta mukaillen. Jospa hatut nyt pysyisivät pystyssä, niin kuin keittokirjan ylvään näköisessä kohokaskuvassa, ajattelin toiveikkaana. Mutta ei, taas sama juttu.

Oma kuvani on otos elävästä elämästä ja sen kuvateksti kuuluu "aina ei voi onnistua".

                                              ※※※

MUTTA KATSOKAAPAS TÄTÄ: harjoitus tekee mestarin!
Uusi yritys vanhasta ohjeesta 5.5.2012  ☺


________________________________________________

OMENAKOHOKAS (SUOFFLÉ) vuodelta 1909

1/2 ltr.  omenasosetta
8 munanvalkuaista

Munanvalkuaiset vatkataan kovaksi vaahdoksi ja sekoitetaan varovasti omenasoseen sekaan. (Omenasose ei saa olla liiaksi vetelää.) Seos kaadetaan voideltuun vuokaan ja paistetaan vedessä miedossa uuninlämmössä. Kohokas tarjotaan heti kerman tahi vaniljakastikkeen kera.
_________________________________________________

OMENAKOHOKAS nykykielellä

30 g voita
30 g hienoa sokeria
30 g vehnäjauhoja
1 dl (reilu) omenasosetta
2 munanvalkuaista
tomusokeria koristeeksi

Voitele kohokasvuoat, ripottele niihin sokeria ja kääntele vuokaa niin että sokeri leviää tasaisesti vuoan reunoille ja pohjalle. Sulata voi kattilassa, lisää jauhot ja sekoita hyvin. Nosta kattila hellalta, vispaa seos tasaiseksi ja lisää hedelmäsose, vispaa kunnes kaikki jauhomöykyt häviävät. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, kääntele omenasose varovasti sekaan, sekoita hyvin, mutta älä päästä vaahtoa laskemaan. Täytä vuoat omenavaahdolla 3/4 verran ja kuljeta peukaloa vuoan sisäseinää pitkin, koko ympyrän verran, omenavaahdon reunan tasolla. ( Kohokas nousee tasaisemmin ja vako synnyttää korkean hatun.) Nosta vuoat vesihauteeseen ja paista 200 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia. Siivilöi tomusokeria pinnalle, tarjoa kermavaandon tai vaniljakastikkeen kanssa.
________________________________________________

lauantai 10. syyskuuta 2011

SYYSKUUVANUKAS



En löytänyt kaupasta enää syyskuussa sokeriherneitä, paitsi pakastealtaasta. Tavalliset hernepakasteet olivat kuitenkin niin paljon edullisempia, että päätin kokeilla reseptin ohuilla pakastepavuilla ja kuorituilla pakasteherneillä.

Raakojen punajuurien keittäminen olisi varmasti antanut vanukkaalle hienon makuvivahteen, mutta kun kerran olen nykyaikainen, (lue laiska), niin käytin valmiiksi keitettyjä, kuorittuja ja etikkaliemeen säilöttyjä kokonaisia punajuuria. Perunat sentään kuorin itse ja keitin, vaikka olisnhan voinut siinäkin oikasta ja käyttää pakastealtaan valmiita perunaviipaleita...

Kaikista muunnoksistani huolimatta syysvanukas maistui ihastuttavan vanhanaikaiselle.

___________________________________________

SYYSKUUVANUKAS vuodelta 1909

2 dl. sokeriherneitä
6 rkl. tomaattisosetta
2 dl. papuja (tuoreita)
5 keitettyä (pientä) punajuurta
4 keitettyä perunaa
2 munaa
2 dl. kermansekaista maitoa
suolaa
4 rkl. survottuja korppuja
2-3 rkl. voita

kastike:
2 rkl. voita
1 rkl. vehnäjauhoja
1 dl. kermaa
herne- ja papulientä
suolaa

Vähässä vedessä keitetyt herneet, tomaattisose, keitetyt pavut, viipaleiksi leikatut punajuuret ja perunat asetetaan voideltuun vuokan. Vatkatut munat, maito ja suolaa sekoitetaan yhteen ja seos kaadetaan vuokaan. Survotut korput ripotellaan pinnalle, ja voi pannaan palasina päälle. Vanukas paisetaan uunissa.

Voi ja jauhot käristetään, sekaan kaadetaan kerma ja sen verran herne- ja papulientä, että kastike on kohtalaisen sakeaa. Sitte se saa kiehua 10 min., maustetaan ja tarjotaan vanukkaan kera.
__________________________________________

SYYSKUUVANUKAS nykykielellä

2 dl perattuja herneitä
2 dl papuja
3 etikkaliemeen säilöttyä punajuurta
3 keitettyä ja kuorittua perunaa
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
4 rkl tomaattipyreetä
1 tl merisuolaa
1/2 dl ruiskorppujauhoja

Höyrytä herneet ja pavut pehmeiksi. Viipaloi punajuuret ja perunat, sekoita ruokakermasta, munista, tomaattipyreestä ja suolasta tasainen kastike. Aseta pavut ja herneet uunivuoan pohjalle, levitä perunat ja punajuuret vihannespedille ja kaada kermakastike päälle. Ripottele korppujauhot pinnalle. Paista 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia.
_________________________________________

maanantai 5. syyskuuta 2011

SIENIPYÖRYKÄT


Sienijatke lihapullataikinassa tuo hennon pähkinäisen aromin ja keventää pyöryköitä mukavasti. Alkuperäisessä reseptissä käytetään ryöpättyjä sieniä ja punaista lihaa, itse kokeilin kantarelleja ja broilerin jauhelihaa. Uudet sovellusideat pyörivät jo ajatuksissa: ensi kerralla testaan soijarouheen korppujauhon sijasta, ja lisään taikinaan hienonnettua persiljaa...

Ei siis mikään kertakäyttöresepti !

___________________________________________

SIENIPYÖRYKÄT vuodelta 1909

3 dl. jauhettuja kiehautatt. sieniä
1 dl. jauhettua paistett. lihaa
1 dl. survottuja korppuja
1 dl. kermaa
1 rkl. voita
1/4 sipulia
1 muna
suolaa
hienonn. valkopippuria
voita paistamiseen

kuorittu sipuli hienonnetaan ja ruskeutetaan voissa. Kaikki yllämainitut ainekset sekoitetaan yhteen. Seoksesta muodostetaan kahdella lusikalla pyöryköitä, jotka paistetaan voissa paksussa pannussa. Tarjotaan keitettyjen perunain kanssa.

_____________________________________________

SIENIPYÖRYKÄT nykykielellä

1 hopeasipuli
3 rkl rypsiöljyä
1/2 l putsattuja kantarelleja, suppipovahveroita tai tatteja
250 g broilerin jauhelihaa
1 dl korppujauhoja
1 dl ruokakermaa
1 kananmuna
merisuolaa
mustapippuria
rypsiöljyä paistamiseen

Kuori ja silppua sipuli hienoksi, silppua sienet. Kuumenna öljy pannulla, kuullota sipulia ja lisää sienisilppu ja paista kunnes neste on haihtunut. Sekoita kulhossa kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi, pyörittele seoksesta pyöryköitä kahden ruokalusikan avulla. Kuumenna öljy pannulla ja paista sienipullat kypsiksi.
____________________________________________

torstai 1. syyskuuta 2011

KARVIAISMARJASOSE



Taas yksi sata vuotta vanha kolmen hoon hillo-ohje; H-elppo, H-erkullinen ja H-ienostunut.
Tästä hillosta ei löydy modernia makua nimeksikään, ja maistellessani oikein ihmettelin, että minäkö tämän olen keittänyt! Mieleen piirtyy kuva sellaisesta aina hymilevästä nutturapäisestä mummusta.

Reseptin salausuus piilee kanelitangossa, se aateloi karviaismarjasoseen kertaheitolla vanhan ajan gourmét-hilloksi.

___________________________________________

KARVIAISMARJASOSE vuodetla 1909

2 kg. karviaismarjoja
1/2 ltr. vettä
kaneelinpalanen
800 gr. sokeria tahi sokerisiirappia

Täysin kypsyneet marjat perataan huuhdotaan ja keitetään veden ja kaneelinpapasen kera noin pari tuntia, koko ajan hämmentäen. Sokeri tahi siirappi lisätään ja sose saa kiehua vielä vähän aikaa. Säilytetään kuivassa, viileässä ja pimeässä paikassa.
_____________________________________________

KARVIASIMARJASOSE nykykielellä
=karviaishillo

1 kg karviaismarjoja
1 kanelitanko
1 dl vettä
400-500 g sokeria

Perkaa, huuhdo ja valuta marjat. Keitä karviaisia, kanelitankoa ja vettä kattilassa kannen alla 15 minuuttia, sekoita väilllä. Lisää sokeri, anna kiehahtaa, kuori vaahto pinnalta ja poista kanelitanko. Kaada kuuma hillo puhtaisiin, lämpimiin lasitölkkeihin, sulje kannet. Säilytä jäähtyneet hillopurkit jääkaapissa.
_____________________________________________