YKSI REPALEINEN KEITTOKIRJA, ISOÄIDIN MERKINNÄT JA LAPSENLAPSI JONKA MISSIO ON HERÄTTÄÄ HENKIIN 101 VUOTTA VANHAT RESEPTIT. KERROSTALOKEITTIÖN ARKI SAA UUSIA MAUSTEITA KUN RETROSOPPA PORISEE !
lauantai 1. lokakuuta 2011
VARSINAINEN MAJONEESIKASTIKE
Vanhan ajan majoneesi olisi varmasti ainakin ranskalaisten mieleen. Siellä myydään vielä nykyisinkin kerrosleipien väliin sopivaa sinappimajoneesia. Ajatus on ihan hyvä, mutta voihan sinapin jättää poiskin, ja lopputulos on perinteinen majoneesilta maistuva majoneesi.
____________________________________________
VARSINAINEN MAJONEESIKASTIKE vuodelta 1909
2 munankeltuaista
1 tl. suolaa
1/2 tl. sinappia
1-1 1/2 dl. ruokaöljyä
3 tl. sitruunan mehua tahi etikkaa
1 tl. kylmää vettä
1/4 tl. sokeria
Munankeltuaiset, suola ja sinappi hierotaan huolellisesti sekaisin, ja malja asetetaan jäihin. Jäissä jäähdytettyä ruokaöljyä lisätään pisaroittain munankeituaisten joukkoon. Saonneessa kastikkeessa sekoitetaan vuoroin sitruunan mehua tahi etikkaa ja loput ruokaöljystä. Vesi lisätään pisaroittain silloin tällöin, ettei kastike juoksettuisi. Kun kastiketta on hyvin hämmennetty, maustetaan se sokerilla.
____________________________________________
VARSINAINEN MAJONEESIKASTIKE nykykielellä
=MAJONEESI
2 munankeltuaista
1 tl sitruunanmehua tai viinietikkaa
3 dl oliiviöljyä
suolaa
(1/2 tl Dijon sinappia)
Vatkaa keltuaiset vispilällä tai tehosekoittimella. Lisää pari tippaa sitruunamehua tai etikkaa, kaada öljy joukkoon, koko ajan sekoittaen, ensin tipottain, sitten ohuena nauhana. Mausta majoneesi suolalla ja etikalla tai sitruunamehulla (ja sinapilla).
____________________________________________
Itse tehtynä majoneesi kuulostaa suht terveelliseltä! Energiapitoinen toki, mutta muuten yksinkertaisista ja terveellisistä aineksista. Olen ollut sellaisessa luulossa, että majoneesikastikkeet ovat jostain syystä epäterveellisiä rasvaisuutensa tms. takia.
VastaaPoistaHei Ainoanniina, keltuaisten kolesterolivaikutus kannattaa kai pitää mielessä...mutta aito majoneesi on oikeasti huippuhyvää ja paljon terveellisempää kuin kaupan vastaavat...varsinkin Suomessa majoneeseihin lisätään jostain ihmeellisestä syystä maitojauhetta, (mikä tekee laktoosia välttälevien majoneesimetsästyksen ihan turhan hankalaksi)...mun mielestä espanjalaiset, ranskalaiset ja turkkilaiset tehdasvalmisteiset majoneesit on parhaita, mutta kotitekoista ei kyllä voita mikään !
VastaaPoista