YKSI REPALEINEN KEITTOKIRJA, ISOÄIDIN MERKINNÄT JA LAPSENLAPSI JONKA MISSIO ON HERÄTTÄÄ HENKIIN 101 VUOTTA VANHAT RESEPTIT. KERROSTALOKEITTIÖN ARKI SAA UUSIA MAUSTEITA KUN RETROSOPPA PORISEE !
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
JOULUKINKKU
Tällaista kinkkua olisin saanut meidän mummolassa, tiedän sen, koska Anna Hilda on kirjoittanut joulukinkun ohjeen viereen "Mainivo". Aika mainio on vanha ohje totisesti; sitä ei tehty valmiiksi suolatusta pakastekinkusta, kyseessä oli vasta teurastettu eläin, ja sen käsittelyyn kului viikkoja. Salaperäiseltä kuulostava salpietari, nykynimeltään E 525, piti lihan syömäkelpoisena ja mahdollisti pari viikkoa kestäneen suolakylvyn.
2000-luvun Minna Meikäläiselle tämäkin on helppoa; säilöntäaineet ja suolaukset voi unohtaa kokonaan ja hypätä reseptiin vasta viimeisessä jakeessa. Ja joulun kunniaksi on lupa hullutellakin: muokkasin oman käden oikeudella kuorrutuksen austraalialaistyyliseksi. Perinteet on nyt päivitetty ja on aika siirtyä juhlapöytään.
LÄMPIMÄT JOULUTERVEISET KAIKILLE LUKIJOILLE TÄÄLTÄ ISOÄIDIN KOEKEITTIÖSTÄ !
_______________________________________________
JOULUKINKKU vuodelta 1909
4-6 kg:n kinkku
3 rkl. suolaa
2 rkl. sokeria
1 rkl. salpietaria
Suolavesi:
10 ltr. vettä
1 ltr. karkeita suoloja
Keittämiseen:
vettä
Voitelemiseen:
1 rkl. sinappia
3 rkl. survottuja korppuja
1 rkl. sokeria
Kinkku huuhdotaan kylmässä vedessä ja kamara kaavitaan veitsellä puhtaaksi, suola, sokeri ja salpietari yhteen sekoitettuina hierotaan lihan pinnalle. Suolavesi keitetään, vaahto kuoritaan pois, ja liemi saa jäähtyä. Siihen pannaan kinkku noin 2:ksi viikoksi.
Kun kinkku on keitettävä, oannaan se kiehuvaan veteen, kamarapuoli ylöspäin, ja saa hiljaa kiehua pehmeäksi. Se nostetaan liemestä pois, kamara poistetaan ja kinkin pinta sivellään sinapilla. Survotut korout ja sokeri sirotellaan sitten päälle, ja kinkku pannaan uuniiin ruskeutumaan.
__________________________________________________
JOULUKINKKU nykykielellä
4-6 kg:n harmaasuolattu kinkku
4 valkosipulin kynttä
50-100 g voita
1 sitruunan henoksiraastettu kuori
1/2 dl ruohisipulisilppua
1 dl persiljasilppua
puolikas maalaisleipä (esim. Fazer)
loraus oliiviöljyä
1 rkl sokeria
1 rkl merisuolaa
mustapippuria myllystä
3 dl Dijon sinappia
lisäksi tarvitset paistopussin ja lihalämpömittarin
Ota kinkku huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista. Huuhdo kinkku kylmällä vedellä ja taputtele talouspaperilla kuivaksi. Nosta kinkku paistopussissa uunivuokaan. Painan paistomittari kinkun paksuimpaan kohtaan ja kypsennä 100-125 asteisessa uunissa, kunnes mittari näyttää 75-80 astetta. (75 asteinen liha on mehukas, 80 asteinen kypsä ja murea, mutta huomaa, että kypsyminen jatkuu vielä hetken uunista nostamisen jälkeenkin ja paistoaika määräytyy kinkun painon mukaan. Aikaa kannattaa varata tunti jokaista kiloa kohti.)
Anna kinkun rauhoittua ennen kuorruttamista. Poista hieman jäähtyneen kinkun verkko ja kamarapinta. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet, sulata voi, raasta sitruunan kuori ja silppua ruohosipuli sekä persilja. Leikkaa maalaisleipä puoliksi, koverra sisus irti ja silppua hienoksi. Sekoita kulhossa valkosipuli, ruohosipuli, persilja, voisula, öljy, sitruunan kuoriraaste, leipämassa, suola, sokeri ja pippuri. Voitele kinkun pinta sinapilla ja painele kuorrute varovasti sinapin päälle. Paista kinkkua 200 asteisessa uunissa vielä 15-20 minuuttia, kunnes kuorrute saa hieman väriä.
__________________________________________________
tiistai 20. joulukuuta 2011
RIISIRYYNI-UUNIPUURO
Olikohan tämä Anna Hildan joulupuuro? Ainakin isoäiti on antanut riisiryyni-uunipuuron ohjeelle täyden kympin. Puuro on aika hauska jouluperinne, ja ansaitsee varmasti kymppinsä. Entisajan joulupuuroon kätkettiin amuletteja, puuropata oli herkullinen "kristallipallo". Puurosymboliikka meni tähän tyyliin: makea manteli = menet naimisiin ensi vuonna, karvasmanteli = jäät naimattomaksi, ruskea papu = joudut naimisiin lesikimiehen kanssa, jolla on viisi lasta, varvuista tehty pieni sormus = sinut kihlataan sormuksella ja 10 pennin raha = sinusta tulee rikas.
Minä varmaan jatkossakin heitän vain ainekset vuokaan ja annan puuron tekeytyä uunissa itsekseen, maito kun hellalla ryöpsähtää niin helposti yli, sen vahtimiseen pitäisi oikein keskittyä, ja silti se tahtoo palaa kattilan pohjaan kiinni. Isoäidin aikaan joulupuuroa hämmennettiin herkeämättä, vaihdettiin välillä hämmentäjääkin, ja sanottiin, että "mitä ahkerammin puuroa hämmentää, sitä hienompaa siitä tulee".
________________________________________________
RIISIRYYNI-UUNIPUURO vuodelta 1909
1/2 ltr. vettä
3 dl riisiryyniä
2 rkl voita
1 1/2 ltr. maitoa
1-2 rkl. suolaa
Kuumassa vedessä huuhdotut riisiryynit pannaan voin kera kuumaan veteen kiehumaan vienolla tulella, ja kiehuva maito lisätään siihen vähitellen. Puuro saa kiehehtaa joka kerta, kun maitoa on lisätty, ja hämmennetään hiukan. Kiehauttamiseien välillä saa se hautua kannen alla hellan syrjäkkä. Kun ryynit ovat pehmeät, maustetaan puuro suolalla.
Kylmään riisiryynipuuroon sekoitetaan pari vatkattua munaa. Puuro kaadetaan voideltuun vuokaan, pinnalle sirotellaan hienonnettua kaneelia ja sokeria, ja ruoka pannaan uuniin paistumaan.
________________________________________________
RIISIRYYNI-UUNIPUURO nykykielellä
3 dl vettä
1 1/2 dl puuroriisiä
1 rkl voita
7 dl maitoa
1 tl suolaa
2 kananmunaa
2 rkl voita
kanelia
sokeria
Kiehauta vesi, lisää sekaan riisit ja 1 rkl voita keitä noin 5 minuuttia. Lisää maito ja hauduta puuro kypsäksi miedolla lämmöllä, noin 40 minuuttia. Mausta puuro suolalla.
Vatkaa munat ja sekoita jäähtyneeseen riisipuuroon. Voitele uunivuoka ja kaada puuro vuokaan, ripottele kanelia ja sokeria pinnalle ja paista 170 asteisessa uunisa 20-30 minuuttia.
_________________________________________________
torstai 15. joulukuuta 2011
KORISTETTU PIPARKAKKU
Nyt ajattelit, että ohhoh, onpa siltä nyt mennyt joulukiireissä kuvat ja reseptit sekaisin?
Sain itsekin tarkistaa muutaman kerran, että koristettu piparkakku todellakin tarkoittaa vanhassa kirjassa kokonaista joulukakkua! Kun aloitin leipomisen, kuvittelin saavani pellillisen (tai kaksi) vanhanajan Nannyn pipareita ja ihmettelin viereiselle sivulle piirrettyjä kakun koristeluohjeita.
Tämä kakuksi muuntautunut pipari oli varsinainen jouluyllätys, ja toi ainakin minun kasvoilleni hämmästyneen pikkujouluhymyn. Ei kuivakakkumainen, ei piparimainen eikä ihan pehmeäkakkumainenkaan...vähän siltä ja väliltä...ihan omaa luokkaansa. Kuin joulutuulahdus jostain, tosi tosi kaukaa.
__________________________________________________
KORISTETTU PIPARKAKKU vuodelta 1909
Nannyn piparkakku:
10 munaa
212 gr. sokeria
212 gr. siirappia
1 tl. hienonn. kardemummaa
1 rkl. hienonn. pomeranssinkuoria
240 gr. vehnäjauhoja
Munat ja sokeri vatkataan 1 tunti, jonka jälkeen hyvin vaivattu siirappi, mausteet ja vehnäjauhot lisätään. Seos kaadetaan voideltuun, survotuilla korpuilla jauhotettuun vuokaan ja paistetaan hyvässä uuninlämmössä.
kuorrutus:
1/2 suklaakakkua
3 dl. kermaa
3 dl. sokeria
Suklaa, kerma ja sokeri keitetään paksuksi liemeksi, joka heti kuumana levitetään leivoksille. Suklaakuorrutus kaadetaan kuumana kakun päälle, kota käännellään niin, että kuorrutus valuu tasaisesti ja peittää kakun kokonaisuudessaan. Se saa senjälkeen kuvua vetoisessa paikassa.
koristamiseen:
1/2 munanvalkuaista
1/2 dl. hienoa sokeria
Hieno sokeri hierotaan huhmarissa vielä hienommaksi ja seulotaan. Munanvalkuaista vatkattaessa lisätään seulottua sokeria silloin tällöin noin 1/2 tl. verran kerrallaan, ja seosta vatkataan, kunnes se on notkeata, mutta ei lainkaan valuvaa. Pienen paperitötterön läpi, jonka hieno kärki leikataan pois, puserretaan munanvalkuaisseos erimuotoisiin kuvioihin kakun pinnalle.
_________________________________________________
KORISTETTU PIPARKAKKU nykykielellä
kakkutaikina:
5 kananmunaa
100 g (n.1 dl) sokeria
100 g (n.1/2 dl) siirappia
1/2 tl hienonnettua kardemummaa
1/2 tl hienonnettua pomeranssinkuorta
120 g (n. 2 dl) vehnäjauhoja
kuorrutus:
100 g taloussuklaata (tummaa, Fazer)
1/4 dl kevytkermaa
lisäksi tarvitset voita kakkuvuoan voiteluun, korppujauhoja vuoan jauhottamiseen ja tomusokeria tai valmista sokerikuorrutetta kakun koristelemiseen
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää siirappi, mausteet ja jauhot. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 180 asteisessa uunissa noin 60 minuuttia, kunnes kakku on keskeltäkin kypsä. (Kypsään kakkuun tökättyyn tikkuun ei jää taikinaa.)
Sulata suklaa, lisää kerma ja keitä seosta hetki miedolla lämmöllä. Kaada kuorrutus kuumana kakun päälle, nostele lusikalla alustalle valunutta suklaakastiketta niin että kakun reunakin saa tasaisen kuorrutuksen. Nosta kakku varovasti kahden kakkulapion (tai juustohöylän) avulla puhtaalle lautaselle. Anna suklaakastikkeen jäähtyä ennen koristelemista. Koristele kakun jähmettynyt suklaapinta sokerikuorrutteella.
__________________________________________________
lauantai 10. joulukuuta 2011
JOULUTORTUT
Joulutorttujen voitaikina on saanut Anna Hildalta kympin arvosanan. Tätähän oli pakko kokeilla, näin torttusesongin kynnyksellä. Eikä testi mennyt hukkaan. Minusta, joulutorttujen karttajasta, tuli torttufani ensipuraisulla!
Taikina ei ole liian kuivaa, ei rasvaista, ei höttömäistä, eikä imelää, vaan yksinkertaisesti täydellistä. Ja mikä parasta; ohje suosii suurpiirteistä leipuria, tätä taikinaa ei tarvitse kaulita ja kääntää ja kaulita ja kääntää ja...
Ainut miinus tulee tässä: näitä torttuja voi syödä rajattomasti, hyvästi hoikka elämä !
_________________________________________________
JOULUTORTUT vuodelta 1909
voitaikina:
3 dl. hyvää kermaa
1 tl. leivinpulveria
6 1/2 dl. vehnäjauhoja
voita, puolet taikinan painosta
Leivinpulveri ja vehnäjauhot sekoitetaan vatkattuun kermaan. Taikina punnitaan, ja puolet sen painosta otetaan voita, joka vaivataan taikinan joukkoon. Tämä voitaikina on sopivin omenamunkkeihin, torttuihin, y.m.s.
täyte:
425 gr. luumuja
7 dl vettä
150 gr. sokeria
tahi omenasosetta
Luumut huuhdotaan, pannaan veteen ja sokeriin likoomaan muutamaksi tunniksi, keitetään pehmeiksi, kivat otetaan pois ja lumut hienonnetaan. Voitaikina kaulitaan 1/2 sm. paksuksi levyksi, josta leikataan sen muotoisia kakkuja kuin halutaan: joko pyöreitä, joiden täytteeksi pannaan vähän sosetta, jonka jälkeen kakku käännetään kaksinkerroin, ja reunat painetaan kiinni, tahi neliskulmaisia, joiden kulmat leikataan kahtia, keskelle pannaan sosetta ja joka toinen suippu vedetään yhteen leivoksen keskelle, tahi neliskulmaisia, joiden kaikki kulmat yhdistetään leivoksen keskelle. Tortut paistetaan kuumassa uunissa. Ennen paistamista voi tortut sivellä vatkatulla munalla ja sokeroida.
_________________________________________________
JOULUTORTUT nykykielellä
1 tl leivinjauhetta
7 dl vehnäjauhoja + ylimääräistä leivinalustan jauhottamiseen
3 dl kevytkermaa
330 g voita (huoneenlämpöistä)
300 g luumumarmeladia
1 kananmuna
lisäksi tarvitset torttumuotin (säilytysrasian neliön muotoinen kansikin käy, kulmaleikkaus pitää silloin vain tehdä erikseen veitsellä tai taikinapyörällä) ja tomusokeria koristeluun
Yhdistä leivinjauhe vehnäjauhoihin ja vatkaa sekaan kerma. Vaivaa taikinaan voi ja nosta jääkaappiin hetkeksi jäähylle.
Taikina on aika "lötköä", lisää tarvittaessa jauhoja kaulimisvaiheessa. Jauhota leivinalusta ja kauli taikina puolen sentin paksuisiksi levyiksi. Paina torttumuotilla kuviot, aseta teelusikallinen luumutäytettä keskelle ja niputa joka toinen sakara yhteen luumunokareen päälle. Riko kananmunan rakenne ja voitele tortut. Paista joulutorttuja 200 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Ripottele tomusokeria päälle juuri ennen tarjoamista.
___________________________________________
maanantai 5. joulukuuta 2011
LUMIVUORI
Lumivuori ja sen sata vuotta vanha resepti saa kunnian juhlistaa itsenäisyyspäivän herkkuhetkeä. Marenki-jäätelökakku tuo mukanaan tuulahduksen siitä kauan odotetusta lumestakin...voi kun huomenna jo pyryttäisi !
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ !
ps. Lumivuori ei juurikaan poikkea jo aiemmin testatusta HOVIJÄLKIRUOKA -ohjeesta. Molemmista löytyy marenkia, jäätelöä ja kermavaahtoa, mutta jälkimmäinen pysyy huomattavasti lumipyramidia paremmin kasassa.
________________________________________________
LUMIVUORI vuodelta 1909
12 munanvalkuaista
400 gr. hienoa sokeria
täytteeksi:
vaniljajäätelöä, kermahyytelöä
koristamiseen:
1/2 ltr. hyvää kermaa
Munanvalkuaiset vatkataan kovaksi vaahdoksi, ja senjälkeen vatkaamista jatketaan vielä noin 15 min. Sitten seulotaan hienoimpia sokerijauhoja varovasti ja vähitellen sekaan. Seos puserretaan voidellulle ja perunajauhoilla jauhotetulle pellille paperitötterön läpi suurempiin ja pienempiin renkaisiin, joteka päällekkäin asetettuina muodostavat pyramiidin. Ne kuivataan meidossa uuninlämmöaaä 3-4 tuntia.
Munavaahtorenkaat asetetaan päällekkäin maljaan, ja pyramiidi täytetään vaniljajäätelöllä tahi kermahyytelöllä. Viimeksi koristetaan lumivuori vispilöidyllä kermavaahdolla.
__________________________________________________
LUMIVUORI nykykielellä
marenki:
4 kananmunanvalkuaista
1/2 tl sitruunamehua
1 dl tomusokeria
täytteeksi:
1/2 l vaniljajäätelöä
koristeluun:
2 dl kuohukermaa
sokeria
tähtisädetikkuja
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, mausta sokerilla. Pursota valkuaisvaahdosta eri kokoisia renkaita leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista marenkirenkaita 100 asteisessa uunissa puolitoista tuntia.
Leikkaa jäätelö kuutioiksi, vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla. Pinoa marengeista torni, täytä ontto sisus jäätelöllä ja kermavaahdolla. Aseta tähtisädetikut tornin huipulle ja tarjoa itsenäisyyspäivän lumivuori saman tien.
___________________________________________________
torstai 1. joulukuuta 2011
NAURISMUHENNOS
Erehdyttävästi maissikeiton näköinen naurismuhennos jakaa varmasti mielipiteitä. On ihmisiä, jotka pitävät porkkanasta ja palsternakaksta, mutta eivät voi sietää lantun ja nauriin hajua. Sanotaanko vaikka niin, että jos jouluherkkuihisi kuuluu lanttulaatikko, luultavasti pitäisit tästä naurismuhennoksestakin, ja kääntäen sama.
Ei maku mitenkään huono ole; voin, kerman ja persiljan sekoitus antaa mille tahansa herkullisen vivahteen, nauriillekin.
___________________________________________
NAURISMUHENNOS vuodelta 1909
1/2 kg. nauriita
1/2 ltr. vettä
suolaa
1 tl. sokeria
2 rkl. voita
1-2 rkl. vehnäjauhoja
2 rkl. hienonn. persiljaa
Nauriit kaavitaan puhtaiksi, huuhdotaan ja leikataan kuuutioiksi tahi suikaleiksi. Ne keitetään pehmeiksi hiukan suolalla ja sokerilla maustetussa vedessä. Voi ja jauhot käristetään kasarissa, liemi (sekä hiukan kermaa tahi maitoa) ja nauriit lisätään. Muhennos saa kiehua 10 min., ja persilja sekoitetaan joukkoon.
______________________________________________
NAURISMUHENNOS nykykielellä
500 g nauriita
5 dl vettä
suolaa
sokeria
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl ruokakermaa
2 rkl persiljasilppua
Kuori nauriit, vuole kuorijalla ohuiksi lastuiksi ja keitä pehmeäksi suolalla ja sokerilla maustetussa vedessä. Sulata voi pannulla, sekoita jauhot voisulaan, vispaa nauriiden keitinliemi ja loraus ruokakermaa sekaan. Kaada nauriit kastikkeeseen ja keitä muhennosta 10 minuuttia, sekoita sitten joukkoon persiljasilppu.
_____________________________________________