lauantai 9. lokakuuta 2010

HILLOTUT PÄÄRYNÄT



Hillottuja päärynöitä tehtiin Anna Hildan aikaan varastoon silloin kun oli päärynäaika. Nyt 2000-luvulla tämäkin on astetta helpompaa: hilloa ei tarvitse tehdä urakalla kun päärynöitä saa kaupasta ympäri vuoden.

Alkuperäisessä ohjeessa hedelmät purkitetaan kokonaisina, mutta itse tein niistä hilloa; sellaista, mikä sopii paahdetun leivän seuraksi aamupalapöytään. Varsinainen kolmen hoon hillo: helppo, hauska ja herkullinen !


***********************************************

HILLOTUT PÄÄRYNÄT vuodelta 1909

2 kg. päärynöitä
1/2 kg. sokeria
2 dl vettä
(1 dl. etikkaa tahi 2:n sitrtuunan mehu)

Päärynät kuoritaan, hedelmien kukkaosaan leikataan risti ja osa puhdistettua vartta leikataan pois.

Päärynät pannaan sokeriin  ja veteen kiehumaan kannen alle, hiljaisella tulella, noin 5 tuntia.

Etikka tahi siruunanmehu antaa päärynöille happaman maun. Hillotut päärynät kaadetaan purkkiin ja paperi sidotaan päälle.

*********************************************

HILLOTUT PÄÄRYNÄT NYKYKIELELLÄ
= PÄÄRYNÄHILLO

reilu puoli litraa valmista hilloa

1 kg päärynöitä
1 vaniljatanko
1 sitruuna
1 dl vettä
1/2 kg hillosokeria

Kuori päärynät ja poista siemenkodat. Pilko hedelmäliha kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja raaputa pehmeä sisus veitsenkärjellä päärynöiden sekaan.

Pese sitruuna ja raasta kuori. Purista puolikkaasta sitruunasta mehu, lisää kuoriraaste, mehu ja vesi  päärynöiden sekaan. Hämmennä pohjia myöten ja keitä seosta miedolla lämmöllä kunnes päärynät pehmenevät, noin tunnin ajan.

Soseuta pehmeät päärynät seuvasekoittimella ja lisää hillosokeri. Keitä vielä 10 minuuttia, kaada hillo puhtaisiin lasitölkkeihin ja sulje kannet. Säilytä jäähtyneitä tölkkejä jääkaapissa.

*********************************************

2 kommenttia:

  1. ah, aivan ihania! :) todella herkullisia, tein tuolla alkuperäsellä reseptillä ja olivat erittäin maukkaita♥♥♥♥♥ 10+

    VastaaPoista
  2. Toinen vuosi kun teen tällä ohjeella ja vie kyllä kielen mennessään 😊

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?