perjantai 7. syyskuuta 2018

KAALIKÄÄRYLEET


Syyskaali taipuu ihaniksi herkkukääryleiksi... Ja metsä tarjoaa päälle vielä tuoreen, punaisen, kruunun. Onhan tämä syksykin hienoa aikaa?!


Isoäidin ohjeeseen tuli muutama muutos: lisäsin vähän meiramia, ja valkosipulia... Fariinisokerin muutin siirapiksi ja riisin keitin maidossa.


Niin; ja meidän Anna Hilda oli kova sienestäjä (ks. kuvat), siitä keksin käyttää metsä-umamia suolan seassa... Siis sienisuolaa. Sienet eivät siinä mitenkään erityisesti maistu, mutta tukevat sopivasti muita makuja ja tuovat mukanaan syvän ja pehmeän täyteläisyyden. Vaikea selittää, mutta hyvää se on.


Sienisuola on morttelissa jauhettuja, kuivattuja suppilovahveroita ja merisuolaa.


Helppoakin helpompaa puolukkahilloa ei tarvitse edes keittää. Hillokkeessa marjat ja sokeri vain sekoitetaan, siinä kaikki! Talvella tämän voi tehdä yhtä helposti pakastepuolukoista. Sokerin määrää  kannattaa säätää oman maun mukaan.


KAALIKÄÄRYLE- JA PUOLUKKAHILLOKEOHJE , sekä piknik sänkipellolla löytyvät  TÄÄLTÄ.




perjantai 31. elokuuta 2018

RAPUVOI

PAKASTIMESSA KÄYTETTY JÄHMEÄ RAPUVOI ON HELPPO  LUSIKOIDA TALTEEN.  
Isoäidin rapuvoi keitetään lempeällä lämmöllä; ravunkuorista, voista ja vedestä.  Nykytekniikka tulee apuun loppupelissä, kun pakastimessa käytetty jähmeä rapuvoi kuoriutuu kätevästi keitoksen pinnalta talteen.

Rapuvoissa on ravuille ja hummereille ominainen hienostunut tuoksu, ja se maku.... Tämän avulla pastakastike muuttuu gourmet-herkuksi, ja kalakeitto saa omintakeisen Ahti-umamin... Voisihan tätä sipaista vastapaahdetulle leivällekin, ihan sellaisenaan.

TÄSTÄ SE LÄHTEE...

RAPUVOI
20 ravun kuoret
150 g voita
3 dl kylmää vettä (tai niin paljon, että kuoret peittyvät)

Murskaa ravunkuoret preunasurvimella voin sekaan. Sulata kuorivoi miedolla lämmöllä, lisää kylmää vettä niin paljon, että kuoret peittyvät.

Keitä miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia. Siivilöi kuoret pois ja kaada liemi kannelliseen lasipurkkiin. Nosta purkki hetkeksi pakastimeen, niin että saat kuorittua pinnalta jähmeän rapuvoin talteen.


Rapuvoi on isoäidin aikaisen "rapu- tahi hummerikastikkeen" peruskivi. Kastike sopii hyvin kalalle tai vaikkapa pastan kaveriksi.


RAPUKASTIKE PASTALLE

1 makea sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
2 rkl rapuvoita
1 rkl normaalisuolaista kotimaista voita
2 rkl luomu vehnäjauhoja
3 dl luomu kuohukermaa
4-5 dl kuorittuja, keitettyjä ravunpystöjä
2 dl persiljanlehtisilppua
merisuolaa myllystä
mustapippuria myllystä
kuumaa, "aldenteksi" keitettyä pastaa
2 luomumunan keltuaista

Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipuli. Sulata voit kattilassa, kuullota sipulisilppuja, ripottele jauhot päälle. Anna rasvan imeytyä jauhoihin, kaada sitten kerma sekaan. Keitä kastiketta miedolla lämmöllä kasaan, käännä lämpö nollille ja lisää keitetyt ravunpyrstöt. Mausta kastike persiljalla, suolalla ja pippurilla.

Lisää keitetty pasta ja munankeltuaiset kastikkeen sekaan, sekoita pohjia myöten. Tarjoa parmesaaniraasteen kanssa.


Heippa kuuma kesä, tervetuloa suloinen syksy!


Jokirapupastaa joenrannassa... Lisää kuvia löytyy TÄÄLTÄ.







sunnuntai 19. elokuuta 2018

PINAATTIMUHENNOS & PAISTETUT AHVENET


Iltapalaa viljapellon reunassa.... Tai niinkuin minä pienenä sanoin "leipäheinäpellon" reunassa...


PINAATTIMUHENNOS
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 1/2 rkl kotimaista normaalisuolaista voita
500 g kotimaista baby pinaattia
2 rkl luomu vehnäjauhoja
2-3 dl luomu kuohukermaa
merisuolaa ja jauhettua mustapippuria oman maun mukaan

Kuori ja kuutioi sipuli ja valkosipuli. Sulata voi kattilassa, kuullota sipuleita, lisää jauhot ja pinaatti. Sekoita kaikki kunnolla sekaisin ja lisää kerma. Hauduta miedolla lämmöllä, kunnes koostumus on sopivan jämäkkä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.


PAISTETUT AHVENET
1/2 dl ruisjauhoja
1/4 tl merisuolaa
1/4 tel jauhettua mustapippuria
1-2 rkl voita
2 ahvenfileetä

Sekoita suola ja pippuri jauhoihin. Pyöräytä kalafileet jauhoissa. Sulata voi pannulla ja kuumenna  voisulaa, kunnes väri muuttuu kauniin ruskeaksi. (=pähkinävoi. Älä polta!) Lisää kalat pannulle ja paista muutama minuutti molemmilta puolilta. Kaada pähkinävoi lopuksi fileiden päälle. Tarjoa pinaattimuhennoksen kanssa.


Kyllä maalla on mukavaa!

"ISOISÄ: LAURI ALBIN"
Pilviin piirtyvä auringonlasku viljapellolla luo aika mahtavat kulissit pienelle iltapalahetkelle?!
Lisää kuvia löytyy tästä linkistä.


keskiviikko 15. elokuuta 2018

VISPIPUURO & MUNAKOKKELI


Jos viime kesänä satoikin joka ikinen päivä, ei tänä vuonna ole tullut montaakaan pisaraa. Ei auta valittaa! Niin ihania piknik muistoja on trooppinen Suomi nyt muoistojen arkistoon loihtinut.

Kun ei ruoka helteellä maistu, on brunssi (= aamiaisen ja lounaan sekoitus) rannalla hyvä vaihtoehto. Pöytä ja tuolit vain rantaveteen, ja varpaat vilvoitukseen. Jääkaappikylmä vispipuuro ja sopivasti sulanut vaniljajäätelö on hellepäivän paras käynnistäjä.


Pääset mukaan brunssi-eväsretkelle TÄSTÄ LINKISTÄ.


VISPIPUURO
1 l vettä
5 dl marjoja
1-2 dl sokeria (tai oman maun mukaan)
1 1/2 dl mannasuurimoita
ripaus suolaa

Survo marjat rikki, lisää vesi ja keitä 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Siivilöi mehu talteen, lisää sokeri, suola ja mannasuurimot. Sekoita tasaiseksi ja hauduta miedolla lämmöllä toiset 10 minuuttia.

Vatkaa jäähtynyt puuro sähkövatkaimella kuohkeaksi.


MUNAKOKKELI

2 luomu munaa
vajaa 1 dl maitoa
ripaus merisuolaa
1/2 dl ruohosipulisilppua
1 tl normaalisuolaista kotimaista voita

Riko munat kulhoon, riko munien rakenne, lisää maito, suola ja silputtu ruohosipuli. Sulata voi pannulla, kaada munaseos pannulle ja kypsennä miedolla lämmöllä Sekoita pohjia myöten (reunoilta keskellepäin) ja/tai ravistele pannua. (Älä ylipaista kuivaksi!)

"ANNA HILDA OIKEALLA"




tiistai 14. elokuuta 2018

TUULIHATUT 


Jäätelötäytteinen tuulihattu on kuuman kesän kepeä herkku. Itse tuulihatut voi paistaa valmiiksi etukäteen... Jäähtyneenä ne sitten täytetään jäätelöllä ja nostetaan hetkeksi pakastimeen. Tuoreet vadelmat lisätään juuri ennen tarjoamista.

Pääset mukaan eväsretkelle kosken kuohuihin, kun klikkaat tätä tekstiä.


TUULIHATUT

3 dl vettä
100 g normaalisuolaista kotimaista voita
2 1/2 dl luomu vehnäjauhoja
4 luomu munaa
Kuumenna vesi ja voi kiehuvaksi. Lisää jauhot ja sekoita reippaasti, kunnes taikina irtoaa kattilan reunoilta. Anna taikinan jäähtyä, ennen kun lisäät munat. Lisää ne yksitellen ja vatkaa taikina tasaiseksi.

Nosta taikinanokareita leivinpaperilla vuoratulle uunipellille (voit halutessasi käyttää pursotinpussia). Paista 200°C uunissa noin 20 minuuttia, kunnes pinta saa hieman väriä. Älä avaa uuninluukkua paistamisen aikana, etteivät tuulihatut lössähdä.

Halkaise ja täytä jäähtuneet tuulihatut jäätelöllä, nosta hetkeksi pakastimeen. Lisää tuoreet vadelmat juuri ennen tarjoamista.

"ANNA HILDA KESKELLÄ"

keskiviikko 8. elokuuta 2018

PERUNARIESKAT & TILLIKURKUT


"Perunarieskat, savulohi ja tillikurkut"... Onko kesäisempää huikopalaa olemassakaan?! Kun piknikmaisemaa vielä koristaa uljas heinäseiväsrivistö ja upea auringonlasku, on ainakin minun nostalgianälkäni tyydytetty.


TILLIKURKUT
kurkku
1 rkl merisuolaa
1 dl etikkaa
1/2 dl sokeria (tai oman maun mukaan)
1/4 tl valkopippurijauhetta
1/2 dl silputtua tilliä ja persiljaa
Kuori kurkku ja vuole ohuiksi nauhamaisiksi viipaleiksi. Ripottele suola viipaleiden väliin ja itketä kurkkuja hetki. Kaada kertynyt neste pois ja sekoita kastike etikasta, sokerista ja valkopippurista. Maista, ja lisää halutessasi tilkka vettä. Ripottele yrtit kurkkuviipaleille, kaada kastike päälle ja sekoita. (Jos astiassa on kans, laita se päälle ja ravistele villisti kaikki sekaisin.)

PERUNARIESKAT
3 dl perunamuusia
1-2 luomumunaa
1 tl merisuolaa
3 dl ohrajauhoja

Sekoita perunasose, munat, suola ja jauhot tasaiseksi taikinaksi. Nostele taikinanokareita leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, taputtele jauhotetuilla käsillä littaniksi rieskoiksi ja pistele pinta haarukalla. Paista 250°C uunissa kauniin ruskeiksi, noin 15 minuuttia.


SAIPPUA


Vaikkei saippuaa voikaan syödä, julkaisin kotitekoisesta saippuasta pienen videopätkän (mykkäfilmin) isoäidin youtube kanavalla. Saippuan valmistus ohjeen perään kyseltiin sen verran ahkerasti.

Äiti ja isoäiti matkalla pihasaunaan, joskus 1940-luvun alussa. 
Saippuan valmistus-kooste löytyy otsikon "ISOÄIDIN SAUNARETKI" alta.
"TÄSSÄ SUORA LINKKI SAIPPUAN VALMISTUS MYKKÄFILMIIN"

VIHREÄ=NOKKOSSAIPPUA, RUSKEA=KAHVISAIPPUA, VAALEANVIHREÄ=TILLISAIPPUA

NOKKOSSAIPPUA

125 g vettä
64 g viemäriraetta
500 g kookosrasvaa
3 rkl hienoksijauhettuja kuivattuja nokkosen lehtiä

lisäksi:
puhdas maitotölkki
lämpömittari
kattila
nuolija
sauvasekoitin
vaaka
suojahanskat
rauhallinen ympäristö, missä on hyvä tuuletus

Lämmitä rasva max. 50°C:ksi. Mittaa vesi ja lipeä, sekoita LIPEÄ VETEEN (tärkeää mitata vesi kattilaan ja kaataa lipeä sekaan, ei toisinpäin!) Älä säikähdä, seos kuumenee ja höyryää kuin noitamuorin liemi. Sekoita niin että saat kaiken lipeän liukenemaan veteen. Anna lipeäveden jäähtyä 40-50°C, max. 50°C.

Kaada lipeäliemi rasvaan (taas lipeä nesteeseen), ja laita sauvasekoitin kattilan pohjaan kiinni. Anna sauvan surista, kunnes saat kiisselimäisen seoksen. Lisää nokkosjauhe (tai muut tuoksut tai väriaineet). Anna sauvasekoittimen jatkaa työtä, kunnes "kiisseli muuttuu vanukkaaksi".

Kaada saippuatahna muottiin/muotteihin, kopauta muotin pohjaa muutaman kerran pöytään (ilmakuplat häviävät) ja peitä muotti pyyheliinalla.

Anna tekeytyä vuorokausi (tai odota ainakin yön yli). Saippuassa tapahtuu kemiallinen reaktio ja massa lämpenee. Ota saippua pehmeänä muotista, jos käytät maitotölkkiä; revi tölkki irti  ja leikkaa saippuatanko palasiksi. Jos haluat pujottaa saippuan naruun, poraa paloihin reiät ja tee löysä solmu jokaisen palan väliin. Anna saippuan kypsyä vähintän kuukausi, mieluiten kolme. (Tuoreeltaan saippua saattaa kuivattaa ihoa.)







keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

ISOÄIDIN EVÄSRETKET-LOHIKEITTO


Lohisoppa ja ruisleipä on lohturuokien parhaimmistoa. Sillä saa lievitettyä koti-ikävää maailman äärissä, ja se parantaa kaikki vaivat. Erityisen juhlalliselle keitto maistuu veden äärellä, raikkaassa ulko-ilmassa. Eikä tämän parempaa retkilounasta ole olemassakaan!

Konstailemattoman, kotimaisen, kermalla aateloidun keiton salaisuus on etukäteen keitetty kalaliemi. Tosin, kuvan keittoa tehdessä liemi unohtui retkieväskuormasta kotiin... Ja soppa valmistui ruokajuomaksi pakatusta Vichy-vedestä. Usko tai älä, herkkua tästä tuli kaikesta huolimatta!

ISOÄIDIN EVÄSRETKET-LOHISOPPA- pikaohjeen (ja mykkäfilmin) näet täältä:
https://youtu.be/z8jlsKqYW3k


Keittopohjan kalaliemi valmistuu isoäidin kalakeitto reseptillä, ilman maito-jauhosuurustetta.





torstai 12. heinäkuuta 2018

ISOÄIDIN EVÄSRETKET-KERROSKIISSELI


Me suomalaiset olemme aito kiisselikansa. Sen takia minulla on vaikeuksia ymmärtää, miksi kukaan ostaa jacky-makupaloja sun muita... Kotitekoinen kerroskiisselihän on periaatteessa ihan sama asia, mutta paljon parempaa, terveellisempää ja mielikuvituksellisempaa. Päälliskerroksen voi vaihtaa omien mieltymysten mukaisesti: hilloksi, tuoreiksi marjoiksi tai hedelmiksi, suklaatahnaksi, maapähkinävoiksi, vihreätee kiisseliksi, kinuskitahnaksi.......


Isoäidinaikainen mansikkahillo tehdään; hillosokerin sijasta, tavallisesta hienosta sokerista. Marjat ensin mehustetaan, ja sen jälkeen keitellään miedolla lämmöllä kiiltäviksi ja pulleiksi. Valmiin hillon koostumus on hyytelöityjä hilloja irtonaisempaa, ja marjat erottuvat juoksevasta liemestä kokonaisina. Liemi sopii sellaisenaan herkulliseksi jälkiruokakastikkeeksi.


Maissikiisseli on sama asia kuin maitokiisseli. Siinä vanilja maustaa suurustetun maidon. Idea on yksinkertainen, mutta; aaaahhh, niin täyteläisen herkullinen!

Jo perinteeksi muodostunut, joka viikkoinen mykkäfilmin pätkä, on katsottavissa isoäidin youtube-kanavalla, otsikon alta: "KERROSKIISSELI".  https://youtu.be/mPjGMS6EN24

HUOMAA: että keitetyt hillot säilyvät jääkaapissa talven yli, mutta kerroskiisselin maito-osa on tuoretuote, eikä sitä voi säilytellä muutamaa päivää kauempaa. 

maanantai 9. heinäkuuta 2018

ISOÄIDIN EVÄSRETKET-MAALAISJUUSTO


Paistettu maalaisjuusto maistuu halloumilta... Mutta tietenkin vielä paremmalta! Kreikkalaiset käärivät herkkunsa viininlehtiin ja paistavat pannulla oliiviöljyssä... Sovelsin idean suomalaiseksi; käärin isoäidin juustoa herukan lehtiin ja paistoin voissa. Arvaa vaan maistuiko auringonlaskun aikaan laiturinnokassa?!


Jo perinteeksi muodostuneelle virtuaalipiknikille (=mykkäfilmi youtubessa) pääset mukaan ISOÄIDIN RESEPTILLÄ- youtube kanavalta, tai vaikka tämän linkin kautta: https://youtu.be/a8kQBMRJEvk , nykykielinen resepti löytyy videopätkän alta.



keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

ISOÄIDIN EVÄSRETKET-KESÄKEITTO


Isoäidin kesäkeitto ei ole pelkkiä juureksia kuumassa maitoliemessä... Vanha resepti yllättää  pinaatinlehdillä ja keitetyillä jokiravunpyrstöillä, (vaikka ohjeen nimi onkin sekavihanneskeitto)!


Keskikesän valoshow hypnotisoi pilviselläkin säällä. Ja mikä parasta; koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä piknikille. JUHANNUSTERVEISENI; "Yöttömän yön kesäkeitto"-kuvakooste löytyy TÄÄLTÄ.
 


Kuvan keitto kiehui horsmapellon vieressä, yöttömässä yössä. Olin putsannut ja pilkkonut vihannekset isoon lasipurkkiin käyttövalmiiksi. Onneksi kuvausta varten mukana oli ylimääräisiä porkkanoita naatteineen, niin sai kiltisti poseerannut rusakkokin yöpalaa.


tiistai 19. kesäkuuta 2018

ISOÄIDIN EVÄSRETKET-OHUKKAAT


Kesällä joka päivä on lettukestipäivä, tai ainakin pitäisi olla! Ohukkaiden täytettä voi vaihdella suolasesta makeaan, eikä näihin vanhanajan pitsiräiskäleisiin kyllästy ikinä.


Lämpimät leltut sopivat piknik evääksikin. Taikina valmistuu helposti paikanpäällä, tai voihan sen sekoittaa valmiiksi jo kotona ja säilöä pulloon... Sitten vain loraus taikinapullosta kuumalle pannulle, siisti juttu!

OHUKAS-PIKNIKIN KUVAKOOSTEEN NÄET TÄÄLTÄ