sunnuntai 20. elokuuta 2017

ÖLJYNSEKAINEN LEHTISALAATTI


Isoäidin öljynsekaiseen lehtisalaattin kätkeytyy perinteinen vinaigrette-ohje. Perus hyvä-ja helppo - salaattikastike valmistuu kätevästi hillopurkkia ravistamalla. Niin yksinkertaista, mutta niin hyvää!

______________________

ÖLJYNSEKAINEN LEHTISALAATTI vuodelta 1909

tuoreita salaatinlehtiä
kastike:
3-4 rkl. ruokaöljyä
2 rkl. etikkaa tahi sitruunanmehua
1/2 tl. suolaa
1/4 tl. hienonn. valkopippuria
1 tl. sokeria
1 tl. sinappia

Salaatin lehdet perataan, huuhdotaan, kuivataan puuhkeen välissä ja leikataan palasiksi. Etikka tahi sitruunan mehu sekoitetaan öljyyn, mausteet lisätään, ja kastike kaadetaan salaatin lehtien päälle.

_____________________

ÖLJYNSEKAINEN LEHTISALAATTI nykykielellä
= vinaigrette = viinietikkakastike

Huuhdeltuja, lingottuja (tai talouspyyhkeellä kuivaksi taputeltuja) salaatinlehtiä, mieluiten suoraan omalta kasvimaalta

3 dl rypsiöljyä
1 dl punaviinietikkaa
1/2 tl merisuolaa
1/4 tl jauhettua valkopippuria
1/2 tl sokeria
1 tl sinappia, kotitekoista, tai esim. Dijon

Sekoita kaikki ainekset kulhossa (tai hillopurkissa) ja anna kastikkeen maustua hetki. Pirskottele salaatin päälle ja tarjoa heti.

____________________

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?