torstai 15. marraskuuta 2012

LINDSTRÖMIN PIHVIT


Möhläsin vähän, pakko tunnustaa...Kitchen Aid- tehosekoittimen lihamyllytoiminto yllätti tehoissaan. Muutamalla napinpainalluksella jauhelihasta, punajuurista ja perunoista tuli tasaista tahnaa, "Lindströmin lihasmoothie". Ensi kerralla hienonnan juurekset perunasusrvimella, sillä jauhelihapihveissä saa olla, ja oikeastaan pitääkin olla, vähän purutuntumaa.

Kiireisenä päivänä kokeilen purkkiin säilöttyjä, valmiiksi keitettyjä punajuuria. Ja ensi kerralla testaan  vanhanajan kastikkeen sijasta kreikkalaisesta jogurtista, valkosipulimurskasta ja persiljasilpusta sekoitetun jogurttikastikkeen.
__________________________

LINDSTRÖMIN PIHVIT vuodelta 1909

1 kg. jauhettua naudanlihaa
3 keitettyä tahi paistett. punajuurta
4 keitettyä perunaa
1 rkl hopeasipulia (hillottuja)
2 rkl. kaaprista
3 munaa
suolaa
hienonn. valkopippuria
voita paistamiseen
2 sipulia

kastike:
1 rkl. vehnäjauhoja
1 1/2 dl. kermaa
lihalientä
1-2 rkl. tomaattisosetta
1-2 tl. sinappia
suolaa

Jauhettu liha jauhetaan vielä kuorittuhen punajuurien ja perunain sekä hillosipulin ja kaapristen kera kahteen kertaan lihamyllyssä. Vatkatut munat sekä mausteet lisätään, ja mureke vaivataan notekaksi. Vedessä kostetetuilla veitsillä muodostetaan pihvehä, jotka paistetaan paksussa paistinpannussa voissa kummaltakin puolen ruskeiksi. Kuoritut, viipaleiksi leikatut sipulit ruskeutetaan samoin voissa.

Kullekin pihville annetaan sipuliviipale koristeeksi. Pannussa oleva voi ja vehnäjauhot ruskeutetaan vähän aikaa, kerma ja sen verran lihalientä lisätään siihen, että kastike on kohtalaisen sakeaa. Kastike maustetaan ja tarjotaan pihvien kera.
__________________________

LINDSTRÖMIN PIHVIT nykykielellä

3 keitettyä ja kuorittua punajuurta
3-4 keitettyä ja kuorittua jauhoista perunaa
1/2 hopeasipuli
2 tl rypsiöljyä
1 kg jauhelihaa
2 rkl hienonnettuja kapriksia
3 kananmunaa
merisuolaa
jauhettua valkopippuria
mustapippuria myllystä
voita paistamiseen
2 punasipulia koristeeksi/lisukkeeksi (ei välttämätön)

kastike:
paistin voi
1 rkl vehnäjauhoja
1 1/2 dl kermaa
1 rkl tomaattisosetta (mieluiten paseerattua tomaattia, mutta ketsuppikin käy)
1 tl Dijon sinappia
merisuolaa


Keitä punajuuret pehmeiksi kevyesti suolatussa vedessä. Pue kumihansikkaat päälle ja kuori ja lohko punajuuret. Kuori perunat ja keitä nekin pehmeiksi suolalla maustetussa vedessä, pilko paloiksi. Kuori ja silppua puolikas hopeasipuli, kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulisilppu.

Lado tehosekoittimen kulhoon  punajuuret, perunat, sipuli, jauheliha ja kaprikset. Anna koneen käydä ja jauha massa tasaiseksi. TAI soseuta punajuuret ja perunat perunasurvimella ja lisää muut ainekset sekaan. Sekoita jauhelihataikinaan lopuksi kananmunat ja mausteet.

Muotoile kahden ruokalusikan avulla taikinasta haluamasi kokoisia pihvejä ja paista Lindströmin pihvit voissa kypsiksi. Kuori punasipuli ja leikkaa ohuiksi siivuiksi. Kuullota sipulisiivutkin pannulla.

Lisää paistinvoihin vehnäjauhoja, sekoita ja kaada kerma pannulle. Sekoita kaikki möykyt tasaisiksi, ja lisää tarvittaessa vettä. Mausta tomaattisoseella, sinapilla ja suolalla.

2 kommenttia:

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?