maanantai 10. joulukuuta 2012

RIISI- JA PUNAJUURILAATIKKO


Tällä vanhanajan reseptillä pääsee mukavasti joulutunnelmaan; riisipuuro ja joulunvärinen punajuuri takaavat sen. Tai niin ainakin kuvittelin mielessäni kun laatiko vielä paistui uunissa ja virittelin parvekkeelle valonauhoja. Mieheni tuli töistä kotiin ja suorastaan hihkui: "IHANAA ! MARJAPIIRAKKAA, pitkästä aikaan!"

Laakeassa lautasessa paistetun punajuurilaatikon ulkonäkö hämää, ja makuelämystä on vaikea pelastaa silmänruoka-annoksen jälkeen...Laatikko on kuitenkin hyvää ja resepti on hauskasti keksitty. Tästä voisi saada persoonallisen lisukkeen pikkujoulujen  jälkeiseen brunch-pöytään; fritatan ja poropiirakan seuraksi...(kunhan vaan muistaa tehdä jälkiruoaksi sen marjapiirakan!)
________________________________________________

RIISI- JA PUNAJUURILAATIKKO vuodelta 1909

1 dl. riisiryyniä
3 dl. vettä
1 dl. maitoa
suolaa
2 paistettua punajuurta
2 munaa
3 dl. maitoa
suolaa
1 rkl. raastettua juustoa
1 rkl. voita

Huuhdotut ryynit keitetään vedessä ja maidossa pehmeiksi. Puuro maustetaan ja kaadetaan jäähtymään. Puolet puurosta pannaan voideltuun vuokaa, sen päälle kerros viipaleiksi leikattuja punajuuria ja toinen puoli puurosta. Munat ja maito vispilöidään, vähän suolaa sekoitetaan joukkoon ja seos kaadetaan vuokaan puuron päälle. Raastettu juusto ripotellaan pinnalle, voipalaset pannaan päälle ja laatikko paistetaan uunissa.

________________________________________________

RIISI- JA PUNAJUURILAATIKKO nykykielellä

1 dl puuroriisiä
3 dl vettä
1 dl maitoa
suolaa
2 tuoretta kuorittua punajuurta
loraus rypsiöljyä
2 kananmunaa
2 dl kevytkermaa
suolaa
1/2 dl punaleimaemmentalraastetta
lisäksi tarvitset nokareen voita uunivuoan voiteluun

Mittaa kattilaan 3 dl vettä ja 1 dl maitoa, kuumenna miedolla lämmöllä, kaada riisi sekaan ja keitä  pehmeäksi. Mausta suolalla.

Leikkaa punajuuret puolen sentin paksuiksiksi siivuiksi, paista punajuuripihvit öljyssä n. 3 minuuttia molemmilta puolilta. Voitele uunivuoka ja kaada puolet puurosta vuoan pohjalle. Levitä punajuuripihvit puuropedille ja kaada loppu puuro päälle. Vatkaa munat ja kevytkerma sekaisin, mausta suolalla, kaada munamaito punajuurilaatikon päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste ja paista laatikkoa 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia, kunnes pinta saa kauniin ruskean sävyn.

_________________________

4 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa ja trendikästä! Tänä vuonna keittokirjoista on ainakin minulla eniten luettu Punajuuri -kirjaa. Jotenkin minulla on aina himo punajuureen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. punajuuri rules, just ainakin nyt joulun aikaan ! :)

      Poista
  2. Olipa erikoinen joulunodottelu herkku! Pakko on kokeilla ja todeta herkullisuus!
    Kivaa juhlan odotusta. Kyllikki

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?