Säilyketomaatit on vanhanajan versio tomaattipyreestä, tai paseeratusta tomaatista. Tätä lientä voi käyttää tomaattikeiton pohjana, pizzakastikkeena tai ketsupin korvikkeena. Perusversioon voisi lisätä valkosipulia ja/tai vaikkapa basilikaa...olisipa vaan kellari, minkä pitkän hyllyn perälle voisin ensin pinota säilyketomaattipurkkeja ja vähän myöhemmin sitten eturiviin mansikka-, vadelma- ja mustikkahilloja, pitkän talven varalle.
___________
SÄILYKETOMAATIT vuodelta 1909
Kypsiä tomaattia pyyhitään huolellisesti ja leikataan palasiksi. Ne pannaan kasariin ja maustetaan suolalla, hienonnetulla valkopippurilla ja sipulilla. Kaiken tämän annetaan kiehua, kunnes tomaatit ovat soseutuneet, jonka jälkeen ne hierotaan siivilän läpi. Sose pannaan uudestaan kiehumaan, sitä on koko ajan hämmennettävä, ja kun se on kokoon kiehunut, lisätään voita. Senjälkeenjatketaan vielä keitämistä vähän aikaa ja sose kaadetaan pieniin lasipurkkeihin. Kun se on purkeissa jäähtynyt, sidotaan paperi päälle ja purkit keitetään vedessä 20 min.
______________________
SÄILYKETOMAATIT nykykielellä
Huuhtele ja pilko tomaatit. Laita tomaatit kattilan pohjalle, ripottele päälle hieman merisuolaa ja lisää vettä niin paljon että tomaatit peittyvät. Kuori sipuli ja leikkaa lohkoiksi, paahda sipulilohkoja kuumalla ja kuivalla pannulla niin kauan että pinta saa väriä, lisää sipulit kattilaan. Lisää kattilaan muutaman kokonainen valkopippuri ja keitä seosta kunnes tomaatti soseutuu ja sipuli pehmenee. Siivilöi seos ja kaada takaisin kattilaan. Jos haluat paksumpaa murskaa, jätä siivilöinti väliin ja aja sauvasekoittimella tasaiseksi. Lorauta sekaan oliiviöljyä, keitä vielä hetki ja kaada tomaattisose puhtaisiin lasipurkkeihin. Sulje kannet ja siirrä jäähtynt tomaattisäilyke jääkaappiin.
______________________
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?