keskiviikko 20. marraskuuta 2013

LOHILAATIKKO


Lohilaatikossa ei ole mitään konstailuja. Ei se ole mitää ihmeellistä herkkua, vaan ei se huonoakaan ole,  ja Anna Hildan kommentti reseptin reunassa "silakkalaatikko" vinkkaa silakan ystäville oman laatikkoidean. Oikeastaan tässähän toteutetaan samaa ajatusta kuin Janssonin kiusauksessa; siinä perunat on vain leikattu kalojen, anjovisten, kanssa sopusuhtaisiksi paloiksi ja munamaito on pelkistetty päälle lorautettavaksi kermaksi...

Juu-uh, myönnettävä se on että perunan, kalan ja kermamaidon liitto on pelkistettyä snandinavista, rehtiä makuharmoniaa parhaimmillaan.
__________________

LOHILAATIKKO vuodelta 1909

200 g. suolasta lohta
1 ltr. perunoita
seos:
3 munaa
1/2 ltr. kermasekaista maitoa
1/2 tl. suolaa
1 tl. sokeria
1 dl. survottuja korppuja
1 dl. sulattua voita

Vatkatut munat, maito, mausteet, survotut korput ja sulattu voi sekoitetaan yhteen ja seos jätetään vähäksi aikaa sakoamaan. Lohi liotetaan maidossa muutamia tunteja, leikataan viipaleiksi, perunat kuoritaan ja leikataan samoin viipaleiksi. Voideltuun vuokaan asetetaan kerroksittain perunoita, lohta ja seosta; alimmaiseksi ja päällimmäiseksi pannaan perunakerros. Yksi ruokalusikallinen survottuja korppuja ripotellaan pinnalle. Laatikka paistetaan uunissa ja tarjotaan sulatun voin ja etikan kera.

__________________

LOHILAATIKKO nykykielellä

200 g tuoretta lohta
1 kg perunoita
munamaito:
3 kananmunaa
2 dl maitoa
2 dl kevytkermaa
1/2 tl merisuolaa
1/2 tl mustapippurimurskaa
1 dl korppujauhoja + ylimääräistä pinnalle
lisäksi tarvitset voita uunivuoan voiteluun

Leikkaa lohi viipaleiksi, kuori ja viipaloi perunat. Vatkaa munat, maito ja kerma sekaisin, lisää mausteet ja korppujauhot. Voitele uunivuoka, vuoraa vuoan pohja perunoilla, levitä lohikerros perunapedille ja jatka samaan tyyliin kunnes kaikki perunat ja lohet on käytetty. Jätä perunakerros päällimmäiseksi. Kaada munamaito vuokaan ja ripottele korppujauhoja pinnalle. Paista lohilaatikkoa 200 asteisessa uunissa reilu puoli tuntia, kunnes pinta muuttuu kauniin ruskeaksi.

__________________


2 kommenttia:

  1. Aika paljon maitoa ja munaa.
    Olisikohan näille mitään vaihtoehtoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Anonyymi, niinpä...nykykielisessä ohjeessa niitä on vähennettykin...mitä enemmän nestettä, sitä enemmän tarvitaan muniakin hyydyttämään koostumus, eli oman maun mukaan voi vähentää mitä haluaa, mutta kannattaa muistaa suhteuttaa määrät...maidon voi jättää kokonaankin pois, jos se häiritsee...korvaavia valkoisia maitomaisia liemiä löytyy. soijamaito, mantelimaito, kauramaito, kookosmaito...tai voihan sen vaihtaa kirkkaaksi kalaliemeksikin. Jos munan haluaa jättä pois, voi tyytyä laatikon irtonaisempaan koostumukseen, tai sitten suurustaa lientä hieman maizenalla...reseptithän on
      vat vain suuntaa-antavia...

      Poista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?