tiistai 15. maaliskuuta 2016

MUNANVALKUAISKUORRUTUS


Munanvalkuaiskuorrutus on sama asia kuin munanvalkuaisleivokset tai marenki. Omassa lapsuudessani sain tätä herkkua lauantaisin, kun äiti leipoi. Jos ei tehty korvapuusteja, niin sitten sitruunapaita (sitruuna-marenkitorttua) tai ihanaa elämää (=raparperi-kookos-marenkipiirakkaa). Meillä tehtiin aina uunipellillinen marenkileivonnaisia, siitä sitten leikattiin eri kokoisia siivuja... Eikä mennyt kauaakaan kun pelti oli jo tyhjä.

Äiti teki marengin samaan tapaan kuin isoäidin kirjassakin neuvotaan. Itse lisään valkuaisiin ripauksen suolaa, etikkatujaus ajaisi saman asian; auttaisi ilmakuplia kuohkeuttamaan valkuaiset. Lisään myös pari ruokalusikallista maissitärkkelystä, sen avulla kiiltävän vaahdon rakenne pysyy kiinteänä. Makuun nämä lisät eivät vaikuta mitenkään. Äiti levitti ohuen marenkikerroksen suurella veitsellä, minä tykkään tehdä paksun marengin pintaan koukeroita. Ja jälleen; maku on sama.

Tällä kertaa tein sitruunapiirakkani suorakaiteen muotoiseen vuokaan, purkitin ylimääräisen täytteen ja söin sen lemon curdina paahtoleivän päällä. Ylijäämämarengista tein varastoon muutaman leivospohjan.


Sitruuna-marenkipiirakka on tajuttoman hyvää; samalla kertaa kirpeää, makeaa, raikasta, rapeaa, ja silkkisen pehmeää. Parhaan maun saa luomusitruunoista (missä on muuten huomattavasti normisitruunoita enemmän siemeniä) ja ruskeakuorisista luomumunista.

Tämän tarinan opetus: lohtuherkkuosastolla ei aina tarvitsekaan keksiä jotain uutta ja ihmeellistä.



MUNANVALKUAISKUORRUTUS vuodelta 1909

2 munanvalkuaista
7-9 rkl. sokeria

Munanvalkuaiset vatkataan kovaksi vaahdoksi, ja sokeri seulotaan vähitellen sekaan. Kuorrutus hierotaan tasaiseksi ja kiiltäväksi. Kun munanvalkuaiskuorrutus on levitetty leivoksille, kuivataan ne vienossa uunilämmössä.

______________

MUNANVALKUAISKUORRUTUS nykykielellä

4 valkuaista
ripaus suolaa
1 1/2 dl tomusokeria
(1-2 rkl maissitärkkelystä)

Vatkaa valkuaiset ja suola kiinteäksi vaahdoksi, mausta sokerilla. Jos haluat tiivisrakenteista marenkia, lisää sekaan Maizena-maissitärkkelystä. Kuorruta sitruunapiirakka munanvalkuaiskuorrutuksella ja kypsennä uunissa, grillivastuksen alla, kunnes pinta saa vähän väriä. Tarjoa huoneenlämpöisenä.

______________

SITRUUNAPIIRAKAN OHJE

pohja:
100 g voita
2 1/2 dl jauhoja
1 rkl sokeria
ripaus suolaa


täyte:
2 luomusitruunaa
1 1/2 dl sokeria
4 dl vettä
4 luomumunan keltuaista
4 rkl. perunajauhoja
2 rkl. voita

Nypi voin sekaan jauhot, sokeri ja suola, vaivaa tasaiseksi (lisää tarvittaessa tilkka kylmää vettä). Painele taikina piirakkavuokaan, ja kypsennä 200℃ uunissa 20 minuuttia.

Pese sitruunat, raasta yhden sitruunan kuoresta keltainen osa ja purista molemmista mehu talteen (n. 1 dl). Erottele keltuaiset valkuaisista. Mittaa täytteen aineet kattilaan, kuumenna ja sekoita, kunnes liemi sakenee kiisseliksi. Kaada jäähtynyt sitruunatäyte piirakkapohjan päälle.

Vatkaa valkuaiset ylläolevan ohjeen mukaan, levitä marenki sitruunatäytteen päälle ja paista 175℃ uunissa, kunnes pinta saa vähän väriä. Tarjoa jäähtyneenä.

________________








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?