torstai 2. syyskuuta 2010

KOKONAISINA KEITETYT OMENAT



Nämä jälkiruokaomenat saivat Anna Hildalta arvosanan 10+. Ensimmäinen kokeiluerä sai myös 2000-luvun raadilta kiitosta, vaikka jäinkin suustani kiinni ja unohdin omenat porisemaan oman onnensa nojaan. Omput unohtuivat "vain hetkeksi", mutta imivät itseensä sokerilientä niin paljon, etteivät kunnolla pysyneet enää pystyssä. Lopputulos oli melkein sosetta, mutta hyvää sellaista!

Toisella yrityksellä vahdin vieressä kuin haukka ja keitetyistä omenoista tuli lopulta 10+ arvoisia.
Makeutta minun mielestäni sokeriompuissa on jo tarpeeksi, enkä edes kokeillut alkuperäistä hillottäytettä, sen sijaan tarjosin omenat vaniljajäätelön kanssa. NAM !

*******************************************

KOKONAISINA KEITETYT OMENAT vuodelta 1909

1 kg omenia
6 dl vettä
200 gr. sokeria
3 neilikkaa
kaneelinpalanen

Täytteeksi: hilloa

Vesi ja sokeri keitetään mausteiden kanssa kirkkaaksi liemeksi. Omenat kuoritaan ja siemenkodat poistetaan.

Omenat keitetään senjälkeen sokeriliemessä hiljalleen läpikuultaviksi. Ne nostetaan varovasti vadille, täytetään hillolla ja vähemmäksi kiehunut liemi kaadetaan päälle.

*********************************************

KOKONAISINA KEITETYT OMENAT NYKYKIELELLÄ

500 g (4-5 kpl) omenoita
3 dl vettä
100 g (n.1 dl) sokeria
2 neilikkaa
kanelitanko

täytteeksi vaniljajäätelöä

Mittaa vesi ja sokeri kattilaan, keitä siirapiksi. Kun sokeri on sulanut ja liemi kirkastuu, lisää neilikat ja kanelitanko.

Kuori omenat ja poista siemenkodat. Keitä omenoita sokeriliemessä 3-6 minuuttia, kunnes omenat ovat  pehmeitä mutta vielä kiinteitä. (Pidä herkeämättä silmällä, sillä pienet ja jauhoiset omenat pehmenevät yllättävän nopeasti, omenamuusi maistuu toki yhtä hyvälle, muttei se ole tämän reseptin idea).

Nosta omenat tarjoiluvadille tai jälkiruokamaljoihin, täytä vaniljajäätelöllä juuri ennen tarjoamista.

*******************************************


1 kommentti:

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?