lauantai 10. marraskuuta 2012

OMENAVANUKAS


Omenavanukas on yksinkertaisen hyvä herkku, mihin voi käyttää vanhoja kuvuneita leipäpalojakin. Vanukas kuulostaa vanhanaikaiselta idealta, mutta kansainvälisistä ruokalehdistä löytyy englantilaisen ja amerikkalaisen version, bread puddingin, ohjeita tasaisin väliajoin. Bread pudding säilyttää   suosionsa vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen, vuosisadasta toiseen...tätä kannattaa siis kokeilla, kyseessä ei ole kansainvälisessä mittakaavassakaan mikään turha herkku! Olisikohan tässä riittävän miehekäs vaihtoehto perinteiselle isänpäivän kermakakulle?!

Anna Hildan aikaisessa ohjeessa ei vanukasta kumota tarjoilulautaselle, halusin vain kokeilla englantilaista ideaa. Ja vaikkei vanhassa ohjeessa ole yhtään kananmunaa, pysyi koko komeus yllättävän hyvin kasassa ja oli näyttävän näköinen. Leipäviipaleita ei kutenkaan kannata uittaa voi-vesiseoksessa, kastaminen riittää, muuten kuoresta tulee vetinen.

ILOISTA  ISÄNPÄIVÄÄ  ♡


OMENAVANUKAS vuodelta 1909

Omenasose:
1 kg. omenia
2 dl. sokeria
2 dl. vettä

22 ranskanleipäviipaletta
3 dl. sulatettua voita
1 dl. vettä
kristallisokeria

Kuoritut, lohkoiksi leikatut omenat, sokeri ja vesi keitetään, kunnes omenat soseutuvat, sekäkaadetaan jäähtymään. Leivist' poistetaan reunat, viipaleet kastetaan sulatettuun voihin, joonvesi on sekotettu, ja käännellään senjälkeen kristallisokerissa. Vuoka voidellaan kylmällä voilla, sisustetaan sokeroidulla leipäviipaleella, täytetään omenasoseella, ja oäällimmäiseksi pannaan kerros viipaleita. Vanukas paistetaan uunissa ja tarjotaan kerman kera.
__________________________

OMENAVANUKAS nykykielellä

1 viipaloitu ranskanleipä
3 dl voisulaa
1 dl vettä
hienoa sokeria
1 rkl jääkaappikylmää voita

omenasose:
1 kg omenia
2 dl sokeria
2 dl vettä

Kuori, poista siemenkodat ja lohko omenat. Keitä sokerista ja vedestä siirappi, lisää omenalohkot ja anna porista miedolla lämmöllä kunnes omenat soseutuvat.  Siirrä sivuun jäähtymään.

Leikkaa leipäviipaleista kuoret pois, sulata voi. Sekoita vedestä ja voisulasta tasainen liemi.  Kasta jokainen leipäviipale voiliemeen ja kääntele teelautaselle levitetyssä sokerissa.

Voitele uunivuoka kylmällä voilla ja vuoraa sokeroiduilla leipäviipaleilla. Lusikoi omenasose vuokaan ja tee jäljellä olevista leipäviipaleista päälle kansi. Paista 200 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Tarjoa paksun kerman tai vaniljakastikkeen kanssa.
__________________________

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella herkulliselta!

    VastaaPoista
  2. Bread and butter pudding - nimellä ohjeita löytyy paremmin netistä...siis kovalla p:llä pudding. Näissä on aina kananmunamaito/kerma.

    Täytyypä tehdä, muistutit mieleen Australian ajat, siellä tätä perinteistä brittiruokaa tehtiin 70-luvulla.

    VastaaPoista
  3. Seija, kiitos kommentistasi !
    Ja terkut Ausseihin budding-kamulta Suomesta :D

    VastaaPoista
  4. Ah, mikä ihanuus. Marinoitujen broilerisuikaleiden ja naminamien aikakaudella nämä reseptit kuulostavat Ihanilta !!

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?