Näkkäritehtailussa on tärkeää muistaa kaulita taikina ohueksi, tai sitten tarjota tekeleitä vain hyvähampaisille. Vanhassa ohjeessa oli aika reilusti jauhoja, enkä saanut niitä tuohon nestemäärään alustettua mitenkään. Siksi vähensin nykykielisestä ohjeesta vehnäjauhon määrää.
Hyvää perusnäkkäriä tästä tulee. Sellaista, mikä sopii voin, kylmäsavulohen ja ohuiksi leikattujen kurkkusiivujen kaveriksi ihan yhtä hyvin aamupala kuin iltapalapöytäänkin.
_________________
NÄKKILEIPÄ vuodelta 1909
2 dl. maitoa
1 tl. suolaa
2 rkl. voita (75 gr.)
4 dl. vehnäjauhoja (ei täyteen)
4 dl. lestyjä ruisjauhoja
Maito, suola, voi ja jauhot sekoitetaan, ja taikina vaivataan hyvin leivinpöydällä; kaulitaan ohueksi, pistellään tiheään, leikataan suorakaiteen muotoisiksi levyiksi, jotka paistetaan tasaisessa uuninlämmössä.
__________________
NÄKKILEIPÄ nykykielellä
2 dl maitoa
1 tl merisuolaa
2 rkl voisulaa
2-3 dl vehnäjauhoja
4 dl ruisjauhoja
Sekoita kaikki ainekset kulhossa, pyöritä taikina palloksi ja kauli ohueksi (n. 3 mm paksuiseksi) levyksi. Leikkaa levystä suorakaiteen muotoisia paloja, pistele pinta haarukalla ja paista 200℃ uunissa 10-15 minuuttia, kunnes reunat saavat hieman väriä.
__________________
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?