lauantai 10. joulukuuta 2016

KUIVATUT OMENAT


Omenista on moneksi.
Isoäidin aikaan niistä tehtiin leivonnaisia, kiisseleitä, puuroja, hilloja ja jopa joulukoristeita. Voisivatkohan joulunpunaiset omenalastut tuoda vielä 2000-luvullakin raikkaan ja terveellisen tuulahduksensa jouluherkkujen mässäilymaailmaan?!

Parhaiten omenat saa kuivattua kuivurissa, mutta onnistuu se uunissakin. Vanha kansa kastoi omppusiivut suolalla maustettuun etikkaveteen ennen kuivaamista, sitruunamehu ajaa saman asian; pitää värit kirkkaina. Merisuola korostaa makuja mukavasti.

_____________________

KUIVATUT OMENAT vuodelta 1909

Kypsyneet omenat kuoritaan, siemenkodat poistetaan ja hedelmät pannaan suolalla ja etikalla maustettuun veteen (1 ltr:lle vettä 1 rkl. suolaa ja 1 rkl. etikkaa) sitä myöten, kun ne leikataan viipaleiksi, paremmin säilyttääkseen värinsä. Ne pannaan niin pian kuin mahdollista, ensin vienompaan, sitten lämpimämpään uuninlämpöön kuivumaan. Omenat kuivuvat paremmin ja säilyvät kauniimpina kuivauskoneessa kuivattuina.

Päärynät kuivataan samoin kuin omenatkin: mutta jos ovat kovia, ovat ne ennen kuivaamista äkkiä vedessä kiehautettavat.

_____________________

KUIVATUT OMENAT nykykielellä

kirkkaanpunaisia omenia
luomusitruuna tai omenaviinietikkaa + ripaus merisuolaa

Poista siemenkodat omenaporalla. Leikkaa omenat viipaleiksi, kasta etikkaveteen (1 dl vettä + 1 tl omenaviinietikkaa + ripaus suolaa), tai puristetun luomusitruunamehun ja merisuolan sekoitukseen, ja levitä leivinpaperilla päällystetylle  uunipellille. Kuivata 50℃ uunissa, kunnes omenalastujen rakenne on sopivan rapea.
_____________________

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?