maanantai 18. lokakuuta 2010

PINAATTIKEITTO



Paljon olen elämäni aikana kokannut, kaiken maailman reseptejä ja kommervenkkejäkin kokeillut. Perinteisen pinaattikeiton olen kuitenkin aina ostanut valmiina pakasteena. Siksi hämmästykselläni ei ole nyt mitään rajaa.

Terveisiä vain 1900-luvun alusta; pinaattikeiton tekemiseen ei tarvita korkeakoulututkintoa eikä kokkikoulutusta, se onnistuu kaikilta jotka osaavat keittää vettä. Terveellinen pinaattikeitto edustaa  pikaruokien parhaimmistoa; se valmistuu silmänräpäyksessä eikä raaka-aineineetkaan maksa mansikoita.

**********************************************

PINAATTIKEITTO vuodelta 1909

2 ltr. lihalientä
250 gr. nokkosta tahi tuoretta pinaattia
2 rkl. voita
3 rkl. vehnäjauhoja
suolaa
hienonn. valkopippuria
sokeria
1 munankeltuainen
2-3 dl. kermaa

Pinaatti perataan, huuhdotaan hyvin ja keitetään pehmeäksi liemessä. Lihaliemi kaadetaan siivilän läpi, pinaatinlehdet joko puserretaan sen läpi tahi hakataan hienoiksi.

Voi ja jauhot käristetään, siihenlisätään hienonnettu pinaatti ja lihaliemi vispolöidään vähitellen sekaan. Se saa kiehua 10 min. ja maustetaan.

Munankeltuainen ja kerma vispilöidään liemimaljassa ja keitto kaadetaan vähitellen hyvin vispilöiden joukkoon.

Tarjotaan rikottujen tahi kovaksi keitettyjen munien kera.

*********************************************

PINAATTIKEITTO NYKYKIELELLÄ

50 g Oivariinia
4 rkl vehnäjauhoja (5rkl, jos haluat kiinteämpää keittoa)
1 l maitoa
300 g palkastepinaattia
1-2 tl suolaa
ripaus sokeria
ripaus jauhettua valkopippuria

lisäksi kovaksi keitettyjä kananmunia

Sulata Oivariini kattilassa, lisää vehnäjauhot ja sekoita, mutta älä anna ruskistua. Kaada maito kattilaan, koko ajan sekoittaen. Anna keiton kiehahtaa. Lisää pinaatti ja keitä vielä hetki.

Mausta suolalla, sokerilla ja valkopippurilla. Tarjoa keitettyjen munanpuolikkaiden kanssa.

********************************************

9 kommenttia:

  1. No voi tavaton,että näin vanhaksi pääsit,ennenkuin
    oman pinaattikeiton älysit pyöräyttää.....
    ONNEA ja hyvää ruokahalua jatkoosi!
    mummi

    VastaaPoista
  2. Hei mummi, toisilla vain kestää ennen kuin välähtää !
    Happy cooking ja aurinkoista syksyä !

    VastaaPoista
  3. Minäkin kerkesin 32-vuotiaaksi ennenkuin sain tehtyä pojille elämäni ensimmäisen pinaattikeiton. Kiitti ohjeesta :)
    T. Jussi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jussi, hei,
      32 on vielä nuori, mitähän vielä ehditkään....
      kiva että innostuit pinaattisopasta !
      :)

      Poista
  4. Herää kysymys, miksi hyvä ohje on pilattu ja käännetty nykysuomeksi? kyllähän lihaliemestä ja kermasta tulee paljon parempaa kuin maidosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kanssa mietin samaa, mutta ehkä tässä on ajateltu nykymaun mukaisuutta... Itse tekisin tuolla vanhalla ohjeella.

      Poista
    2. No höh, siksihän se vanha ohje siinä on, että sen mukaan voi keittoa valmistaa, jos niin haluaa! Tässä kattauksessa yksi syöjä oli kasvisryöjä, ja maito sopii hyvin pinattikeittoon. Vanhan ohjeen kirkas keitto on pyöristetty kermalla, eikä siinäkään ole mitään vikaa. Tietenkin jokaisella on valinnanvapaus. Enkä ollenkaan yritä väittää, että tekisin jotain paremmin kuin ennenvanhaan on tehty, teen joskus vain eri tavalla! ;)

      Poista
  5. Ihana ohje ja mainio idea päivittää vanhoja reseptejä! :)

    VastaaPoista
  6. Suolan määrä oli omaan makuun turhan runsas. Reilu 1tl tähän märän sopisi ainakin omaan suuhuni paremmin.

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?