sunnuntai 20. helmikuuta 2011

YKSINKERTAINEN VANILJAKASTIKE


Yksinkertainen vaniljakastike on nimensä mittainen jälkkärin höyste. Kokeilen ensin vanhan ajan ohjetta millin tarkkuudella (kuvassa), mutta perunajauhot saostivat kastikkeen mielestäni liian tönköksi, joten poistin jauhot ja lisäsin munankeltuaisia. Lopputulos oli sileä kotikutoinen vaniljakastike, eikä sen tekeminen ollut yhtään sen monimutkaisempaa kuin pussikastikkeen sekoittaminenkaan.


************************************************

YKSINKERTAINEN VANILJAKASTIKE vuodelta 1909

1/2 ltr. maitoa
vaniljatanko
1/2 rkl. peruna-tai maissijauhoja
2 munankeltuaista
2 rkl. sokeria

Kaikki ainakset sekoitetaan kasarissa ja vispilöidään tulella, kunnes kastike on kohtalaisen sakeaa, varominen on, ettei se pääse kiehumaan. Vaniljatanko otetaan pois ja vispilöimistä jatketaan, siksi kun kastike jäähtyy.

********************************************

VANILJAKASTIKE NYKYKIELELLÄ

5 dl maitoa
1 vaniljatanko
4 kananmunan keltuaista
2-3 rkl sokeria

Mittaa kaikki ainekset kattilaan, kuumenna seosta vesihauteessa, koko ajan käsivispilällä vatkaten, kunnes kastike sakenee. Vesihaude ei ole välttämätön, mutta hyvä varotoimenpide; liika kuumuus kun tekee seoksesta helposti munakokkelia.

Ota kattila pois hellalta, poista vaniljatanko, nosta kattila kylmään veteen ja jatka vatkaamista kunnes kastike jäähtyy.
*********************************************

8 kommenttia:

  1. (1.3.2012, 22:18)Hyvä resepti, 1909. Sain juuri tehtyä. Haudutettujen päärynöiden kanssa.

    VastaaPoista
  2. Toimii, paitsi maissijauho ei käy koska se pitää kiehauttaa jotta se toimii ja silloin taasn keltuaiset kokakroituu, eli perunajauhoilla :)
    Mä laitoin 2,5 dl nestettä, 2 pientä keltuaista ja 1/2 tl jauhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, moikka,
      alkuperäisessä ohjeessa seisoo peruna-tai maissijauhot, itse kokeilin perunajauhojen kanssa ensimmäisen kerran, mutta sitten päädyin jättämään senkin pois ja lisäämään keltuaisia...en tiedä onko Anna Hildan aikaiset maissijauhot olleet jotain muuta kuin nykyajan Maizena?! Mutta niin tai näin, omatekemä kastike on vaan niin eri planeetalta kuin pussiversiot ! Kiitos määrätestauksesta !

      Poista
  3. Kaapista löytyi vain kuiva vaniljatanko...

    Kiehautin maidon hyvin hitaasti, vaniljatanko maidossa. Sitten sen sai joten kuten halkaistua ja kaavittua.

    Puoli litraa maitoa, 5 keltuaista, bainemarie-kattila ja onnistui!

    Kiitos henkisestä tuesta! Naisystäväni sanoo, ettei ole koskaan syönyt näin hyvää vaniljakastiketta. (Hänen omena-kaurapaistoksensa oli myös erinomaista.)

    VastaaPoista
  4. Ei sakeutunut! Mitakohan tein vaarin...? tein siis 4 munankeltuaisella ilman perunajauhoa, taalla Etela-Amerikassa ei ole perunajahoa, ja maizenan kanssa ilmeisesti ongelma kun maizenan pitaa kiehahtaa toimiakseen...ja vaniljakastike taas ei saa kiehahtaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, myöhäinen vastaus myös täältä Etelä-Americasta. Itse käytän yuca-jauhoja (tunnetaan myös cassava ja mandioca nimillä). Se on paljon tärkkelyspitoisempi kuin peruna joten määriä saa rassata aika paljon alaspäin. Itse yleensä käytän puolet perunajauhon määrästä.

      Poista
  5. Joanna, kiitos eksoottisesta vastauksestasi! Yukaa/cassavaa/mandiocaa en ole ikinä nähnytkään...toivottavasti saan tuon vielä jossain vaiheessa korjattua ja nuo jännät jauhot testattua! ;)

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?