keskiviikko 10. elokuuta 2011

KANAKEITTO



No niin, nyt saatan kuvietella olevani 1900-luvun alun perheenäiti, olen somistautunut kukkakuvioiseen esiliinaan ja jääkaapissani (vai kuuluikohan silloin edes jääkaappi keittiön varustukseen...) on edellispäivän kanapaistin tähteet, ja kätevänä emäntänä venytän penniä ja loihdin kanantähteistä perheelleni keiton.

Ja ajatusleikki jatkuu...minkälainen keittiöni oikein on? Siellä on varmaankin puuhella, muttei tietenkään minkäänlaista liesituuletinta...ja se jääkaappi, onko sitä vai ei...piti oikein googlettaa jääkaapin historia. Sieltä selvisi että "vuoteen 1929 asti jääkaapit käyttivät jäähdytysaineina myrkyllisiä kaasuja ja niistä  koitui useita kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. 1920-luvulla kolme amerikkalaista yritystä päätti yhteistyönä keksiä vähemmän vaarallisen jäähdytystavan ja syntyi freonikäyttöinen jääkaappi".  Minun mielikuvituskeittiössäni ON siis voinut olla jääkaappi, aika vaarallinen kapistus kylläkin.

No, mutta takaisin siihen kanakeittoon: ei mikään gourmét elämys, mutta mainio kierrätysidea !


___________________________________________

KANAKEITTO vuodelta 1909

2-3:sta kanapaistista tähteitä
1 1/2 ltr. vettä
1 ltr. vasikanlihalientä
1 purjosipuli
1/2 selleriä
1 rkl voita
2-3 rkl vehnäjauhoja
suolaa
hienonn. valkopippuria
2 rkl. viiniä tahi sitruunan mehua

Luut rikotaan ja pannaan lihaliemeen kiehumaan puhdistettujen juureksien kera. Kun liemessä on kylliksi tuntuva kanan maku, siivilöidään se. Voi ja jauhot käristetään, liemi lisätään vähitellen; saa kiehua 10 min. ja maustetaan. Tajotaan ohukaspiirasten tahi lämpimien juustovoileipien kera.

_____________________________________________

KANAKEITTO NYKYKIELELLÄ

1 purjo
1/2 sellerin varsi
1 kanan koipireisi (kypsennetty)
1 1/2 l vettä
1 Fond du Chef kasvisfondi tiiviste
2 rkl extra virgin oliiviöljyä
mustapippuria
merisuolaa

Pese ja pilko kasvikset, irrota liha kanankoivesta. Kuumenna vesi kattilassa, lisää liemitiiviste, oliiviöljy, vihannekset ja kananpalat. Keitä kunnes vihannekset pehmenevät. Tarkista maku, mausta suolalla ja pippurilla.

____________________________________________

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?