lauantai 5. joulukuuta 2015

TÄYTETYT NAURIIT


Täytetyt nauriit vain jotenkin sopivat itsenäisyyspäivään... Ovat rehellistä, konstailematonta suomalaista sapuskaa. Terveellistä, mutta hienostuneeksi tuunattua. Voisivat mainiosti olla vaikka Lottien keittiöklassikko. Tuoksukin on kuin tuulahdus jostain menneisyydestä.

ILOISTA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE, 
KAUNEIN KIITOS URHEILLE LOTILLE&VETERAANEILLE!


TÄYTETYT NAURIIT vuodelta 1909

10 pientä naurista
vettä
suolaa

Täyte:
1 rkl. voita
1/2 dl. suevottuja korppuja
1 muna
1/2 dl. mantelia
1 rkl. sokeria
1 tl. suolaa
1/2 tl. hienonn. valkopippuria
1 1/2 rkl. voita
1 rkl. survottuja korppuja

Nauriit huuhdotaan, keitetään suolatussa vedessä pehmeiksi ja annetaan jäähtyä. Sitte ne kouritaan, ja sisusta koverretaan pois. Voi, survotut korput, vatkattu muna, kuorittu hienonnettu manteli ja mausteet sekoitetaan hienoksi survottuun sisustaan. Nauriit täytetään tällä seoksella. Voi ruskeutetaan paistinpannussa, nauriit asetetaan siihen ja valellaan voilla. Survotut korput sirotellaan päälle ja nauriit paistetaan uunissa. Paistamisen aikana on niitä silloin tällöin valeltava pannussa olevalla voilla. Tarjotaan liharuokien kanssa.

_______________________

TÄYTETYT NAURIIT nykykielellä

10 pientä naurista
1 rkl sulatettua voita + ylimääräistä (nokare) nauriiden valelemiseen
1/2 dl korppujauhoja + ylimääräistä (1 rkl) viimeistelyyn (päälle ripoteltavaksi)
1 kananmuna
1/2 dl mantelijauhetta
1/2 rkl sokeria
1/2 tl valkopippuria myllystä
(persiljasilppua koristeeksi)

Kuori nauriit ja keitä kevyesti suolatussa vedessä pehmeiksi, anna jäähtyä. Koverra sisus pois, yhdistä voisula, korppujauhoit, kananmuna, mantelijauhe ja sokeri tasaiseksi tahnaksi. Lisää seokseen nauriiden sisukset ja laita täyte nauriskuppeihin.

Nosta täytetyt nauriit uunivuokaan, kaada päälle 1 rkl voisulaa ja ripottele 1 rkl korppujauhoja pinnalle. Paista 200℃ uunissa n.20 minuuttia, kunnes pinta saa hieman väriä. Valele nauriita voisulalla paistamisen aikana. Koristele persiljasilpulla juuri ennen tarjoamista. Tarjoa liharuokien lisukkeena.

_______________________




2 kommenttia:

  1. Onpa metka ajatus täyttää nauriit - kuulostaa todella herkulliselta! Me tehtiin yhtenä iltana nauriskeittoa. Hyvää oli sekin! Naurista pitäisi ehdottomasti muistaa käyttää enemmän talvisesonkina kokkailussa :)

    VastaaPoista
  2. Naurislaatikko on myös hyvää, tein samalla tavalla kuten lanttulaatikkoa. Sopii esim.joulupöytään. Tätä pitää testata myös.

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?