torstai 20. tammikuuta 2011

HOLLANTILAINEN KASTIKE




Vehnäjauhot tekevät isoäidin aikaisesta hollantilaisesta kastikkeesta paksua, ehkä juuri siksi sitä ohennetaankin vedellä tai kalaliemellä. "Plus miinus nolla", minun mielestäni. Jätän ennemmin jauhot ja veden kokonaan pois ja keskityn oleelliseen: voihin ja keltuaisiin.

Alankomaiden kastike oli Annan Hildan suosikki, resepti on saanut isoäidiltä täyden kympin. Minä annan kastikeklassikolle vielä papukaijamerkinkin, Hollandaise kun on se ainoa oikea parsalle tai uppomunille.

Vanhan kirjan ohje on tehty kuudelle, oma nykyaikainen "oikopolkuversioni" riittää sitävastoin vain kahteen Eggs Benedict- uppomuna-leipään.


*******************************************

HOLLANTILAINEN KASTIKE vuodelta 1909

125 gr. voita
1 rkl. vehnäjauhoja
5 munankeltuaista
3 dl. vettä tahi kalalientä
suolaa
sokeria
hienonn. valkopippuria
sitruunan mehua

Voi hierotaan vaahdoksi ja pannaan vehnäjauhojen kera kasariin, jonka jälkeen munankeltuaiset yksitellen sekoitetaan joukkoon. Kasari nostetaan vienolle tulelle ja kylmä vesi tahi kalaliemi vispilöidään vähitellen sekaan. Vispilöimistä jatketaan, kunnes kastike on kuohkeata ja kylliksi sakeaa, varominen on ettei se pääse kiehumaan. Maustetaan viimeksi ja tarjotaan heti kuumana.

*********************************************

HOLLANTILAINEN KASTIKE nykykielellä
= HOLLANDAISE SAUCE

100 g voita
2 kananmunan keltuaista
1 rkl sitruunamehua
1 rkl vettä (huoneenlämpöistä)
ripaus suolaa ja mustapippuria

Vispaa keltuaiset, sitruunamehu ja vesitilkka kulhossa. Sulata voi. Valuta voisula ohuena nauhana munankeltuaisten sekaan, koko ajan vatkaten. (Kuuma voi kypsyttää keltuaisia ja kastike saostuu. Mikäli haluat vielä paksumpaa kastiketta, nosta kulho vesihauteeseen, mutta muista vispata herkeämättä). Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa uppomunaleipien kanssa.



UPPOMUNAT

2 kananmunaa
1/2 dl etikkaa
(noin 1 l vettä)

lisäksi tarvitset:
Yhden monivilja paahtosämpylän,
saunapalvikalkkunafileetä, kinkkua, kylmäsavulohta tai paistettua pekonia sekä
persilja- tai ruohosipulisilppua

Keitä kattilallinen vettä, lisää kiehuvaan etikka veteen. Riko kananmuna kuppiin, tee kiehuvaan veteen pyörre ja valuta muna varovasti kattilaan. Keitä kananmunaa 2-3 minuuttia, (kauemmin jos haluat kovan munan). Paahda leipä, aseta pari saunapalvikalkkunasiivua, kinkkua, lohta tai rapeaa pekonia paahdetulle leivänpuolikkaalle ja nosta uppomuna päällimmäiseksi. Tee munan kylkeen pieni viilto ja valuta Hollandaise kastiketta hunnuksi. Koristele ruohosipuli- tai persiljasilpulla ja nauti saman tien.

********************************************

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?