torstai 1. maaliskuuta 2012

ANSHOVISPAISTOS



Nyt ajattelette, että "mikä ihmeen masokisti tuo oikein on ?!" Että jos kerran ei voi sietää silliä, silakoita ja anjovista, miksi ihmeessä sitten valitsee jatkuvasti niitä sisältäviä reseptejä. No, en olisi tätä kyllä valinnutkaan, mutta kun maksapiiraan ohjeesta jäi käsiini kokonainen anjovispurkki, (maksapiiraaseenhan käytettiin vain anjovislientä). Sen verran minussakin on pula-ajan mentaliteettiä, jossain syvällä sisässä, etten millään raaskinut heittää parin euron kalapakkausta roskiin. Tiesin, että vanhasta kirjasta löytyisi sinteille kierrätysidea, ja tässä sitä nyt ollaan.

Nykyversiosta vähensin kerman ja kananmunien määrää puoleen, mutta käytinkin fileitä, niitä oli 12 kappaletta sadan gramman säilyketölkissä. Vanhassa ohjeessa puhutaan varmaankin kokonaisista kaloista, ja silloin muitakin aineita tarvitaan puolet enemmän. Olisin myös voinut levittää sintit laakeaan vuokaan, Janssonin kiusauksen tyyliin, mutta käytin pientä, sievää ja syvää uunivuokaa.

Makua on kai turha kommentoida; tai...jos asian kauniisti pukee sanoiksi: "takuuvarma anjoviksen ystävien herkku". (Rivien välistä sama kääntäen).

____________________________________________

ANSHOVISPAISTOS vuodelta 1909

10 anshovista
1 rkl. voita
1/2 sipulia
2 munaa
2 dl. kermaa
1 rkl. survottuja korppuja

Voideltuun, tulenkestävään vuokaan ladotaan puhdistetut anshovispuoliskot, ja lisäksi pannaan hienonnettu voissa ruskeutettu sipuli. Munat ja kerma vatkataan, kaadetaan anshovisten päälle; viimeksi sirotellaan survotut korput, ja paistos pannaan lämpimään uuniin hyytymään.

___________________________________________

ANJOVISPAISTOS nykykielellä

100 g ( 1 säilykepurkki) anjovisfileitä
1 1/2 rkl voita
1/2 sipuli
1 kananmuna
1 dl kermaa
2 rkl korppujauhoja

Valuta anjovikset, voitele uunivuoka voinokareella. Kuori ja silppua sipuli, sulata jäljellä oleva voi pannulla ja kuullota sipulisilppu. Aseta anjovikset vuoan pohjalle, levitä sipuli päälle. Vatkaa munasta ja kermasta kastike, kaada se anjovisten ja sipulin päälle, ripottele pinnalle korppujauhoja. Paista 180 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia.

__________________________________________

4 kommenttia:

  1. Käänteishyvää:)) Kiva tuo, että kirjan hengen mukaan kaikki hyödynnetään, vaikka vähän hampaat irvessä!

    VastaaPoista
  2. kiitos, ei siis tämäkään makuseikkailu mennyt "harakoille"...

    VastaaPoista
  3. Dramaattinen kuvakulma. Taitolaji !

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?