keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

PUUTARHAMANSIKKAHILLO


Vanhanajan mansikkahillossa on niin toisenlainen tunnelma kuin kaupan hyytelömäisissä hilloissa. Nykyisin hillon voisi tehdä myös hillosokerista, siinä on mukana hyytymistä edistävää pektiiniä, mutta minun mielestäni vanhanajan hillo saa olla löysää, onhan se pullollaan kokonaisia marjoja.

Ai niin, ja tällä kertaa laiskuus palkittiin: en jaksanut kaivaa kaapista reikäkauhaa, vaan kuorin vaahdon  soppakauhalla. Mukaan tuli sen verran keitinlientä, että sain siitä siivilöimällä pullollisen nami-nami-mansikkamehua. Seuraavaan kattilalliseen käytin hillosokeria, ja kuorin vaahdon jälleen  soppakauhalla...ja sivutuotteena sain mansikkamarmeladia.




PUUTARHAMANSIKKAHILLO vuodelta 1909

2 kg. puutarhamansikoita
2 kg. hienoa sokeria

peratut ja huuhdotut mansikat pannaan sokerin kanssa kerroksittain hillokasariin, ja jätetään mehustumaan seuraavaan päivään. Kasari nostetaan tulelle, hillo saa keihahtaa, pudistellaan ja vaahto kuoritaan pois. Täten menetellään, kunnes marjat nöyttävät kirkkailta eikä vaahtoa enää keräänny pinnalle. Hilloa pudistellaan vielä vähän aikaa, että marjat sen kautta täyttyvät ja nöyttävät kokonaisilta, jonka jälkeen hillo kaadetaan kuivaan kuumennettuun lasipurkkiin. Kun se on jäähtynyt, peitetään pinta konjakissa kastetulla pergamenttipaperilla ja kuumassa vedessä kastettu ja pyyhitty pergamenttipaperi sidotaan purkin päälle.

Suuria mehukkaita vadelmia hillotaan samalla tavalla.

___________________________________________

PUUTARHAMANSIKKAHILLO nykykielellä


1 kg puutarhamansikoita
1/2 kg hienoa sokeria
tilkka vettä

Perkaa mansikat, lado kattilaan kerroksittain mansikoita ja sokeria. Nosta kattila jääkaappiin ja anna marjojen mehustua yön yli (tai jätä huoneenlämpöön ja odota tunti). Lorauta mansikoiden sekaan tilkka vettä, kuumenna seos kiehumispisteeseen, kuori vaahto pois. Anna mansikoiden kiehua miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia, kuori samalla vaahto pinnalta. Ravistele kattilaa ja kaada hillo puhtaisiin lasipurkkeihin. Sulje kannet ja anna hillopurkkien jäähtyä huoneenlämmössä. Säilytä jääkaapissa.

__________________________________________

4 kommenttia:

  1. Sanoit että vanhanajan hillossa on tunnelma kohdallaan mutta niin on näissä sinun valokuvissakin. Olet todella taitava, näitä katselee ilokseen, kuvaatko ammatiksesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Repa, eiii, varsinaisesti kuvaamisesta en ainakaan saa palkkaa...mutta kiitos kannustavista sanoista, ehkäpä joskus tulevaisuudessa.... :)

      Poista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?