lauantai 5. tammikuuta 2013

NEKUT


Nykyaikaisissa nekuissa on yleensä kermaa, isoäidinaikaisissa ei ollenkaan. Vain sokeria ja siirappia keittelemällä syntyy karamellimainen liemi, väri vaalenee, mantelirouhe antaa purutuntumaa ja sooda kuohkeutta.

Tämän yksinkertaisempaa ei herkkutehtailu voisi olla. Kartio-tötteröitä varten on hyvä tehdä myös suunnitelma B, teipin kun on liukkaasta leivinpaperista aika vaikea saada otetta...oma pelastukseni oli ompelutarvikelaatikko. Kiinnitin tötteröiden sauman nuppineuloilla, (helpommalla olisin päässyt käyttämällä tryffelivuokia)...mielikuviini oli kuitenkin piirtynyt jo kuva hangessa törröttävistä vanhanajan nekkutötteröistä. Pieniä lapsia ei kannata ottaa näihin talkoisiin mukaan, sillä kuuma nekkumassa poltaa sormet silmänräpäyksessä. Jos siis nekkumassaa valuu tötterön reunan yli, niin anna valua! Kerran kun kokeilee, niin tajuaa senkin, miksi lumi toimii nekkutelineenä; hangella on ihan oikeastikin tärkeä funktio. Ja lisäksi se näyttää TOSI hyvältä !?!
_________________

NEKUT vuodelta 1909

1/2 kg. hyvää siirappia
300 gr. sokeria
100 gr. mantelia
1/2 tl. soodaa

Siirappi ja sokeri keitetään, kunnes muutama pisara seosta kylmään veteen kastettuna kovettuu karamelliksi. Karkeaksi leikattu manteli ja sooda sekoitetaan siirappiin, jota heti ajellaan pieniin poimutettuihin paperivuokiin tahi lumeen asetettuihin paperitötteröihin.
__________________

NEKUT nykykielellä

4 dl tummaa siirappia
3 1/2 dl hienoa sokeria
100 g mantelirouhetta
1/2 tl leivinsoodaa
lisäksi tarvitset leivinpaperia, teippiä ja puisia tikkuja tai bambuvartaita ja hienoa sokeria lumihangen korvikkeeksi


Leikkaa leivinpaperista neliöitä ja rullaa ne kartioiksi. Varmista sauma teipinpalasella tai nuppineulalla. Alkuperäisessä ohjeessa tötteröt asetellaan lumihankeen, jos keittiösi ei kuitenkaan ole kätevästi lumen äärellä, voit mainiosti laittaa tötteröt pystyyn kulhoon kaadettuun hienoon sokeriin. Nekut voi myös "valaa" pieniin tryffelivuokiin.

Keitä siirappia ja sokeria välillä sekoittaen, kunnes sokeri sulaa, seos muuttuu vaaleanruskeaksi ja veteen tiputettu siirappipisara jähmettyy. Sekoita mantelirouhe siirappiin. Kaada nekkuseos pystyyn asetettuihin tötteröihin ja aseta tikku keskelle.
_________________




10 kommenttia:

  1. Löysin blogisi ystävän suosittelemana. Minun hyllystäni (tai oikeammin keittiöstä mikrouunin päältä) löytyy tuo sama keittokirja. Tarkemmin sanottuna sen 17. painos joka kuului mummulleni, isänäidille. Olen monesti lueskellut kirjaa, uskaltamatta kuitenkaan kokeilla reseptejä. Mummuni ei ollut tehnyt kirjaan mitään muistiinpanoja joten hänen ruoka-mieltymyksistään minulla ei ole sen parempaa tietoa kuin että hyvin yksinkertainen oli hänelle mieleen.
    Sinun blogisi avustuksella uskallan ehkä ottaa keittokirjan myös käyttöön ja palata lapsuuden makuihin (äidilläni on saman kirjan vielä tuoreempi versio, oletettavastikin 60-luvulta kun hän oli teini-iässä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rhia, vanhat kirjat ovat ihania ! Kokeile ihmeessä, ja kiva jos sain innostuksen kipinän ilmoille !!!
      :)

      Poista
  2. Näyttää hyviltä...

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Kokeilin nekkuja ja en tiedä keitinkö pidempään vai mitä, mutta omistani tuli paljon tummempia. Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
  4. Monta näitä tulee

    VastaaPoista
  5. Hei! Mulla olisi muutama resepti, joilla helposti toteuttaa mazariinikakku, toscaleivokset ja runebergintortut. Reseptit ovat kouluköksästä 1960-luvulta. Tekeminen oli todella helpoa ja hyvää tuli ja kustannusarvion mukaan tosi halpaa.

    MAZARIINIKAKKU
    100 g voita
    2 rkl sokeria
    1 keltuainen
    2 dl vehnäjauhoja
    1 tl leivinpulveria
    Vatkataan voi ja sokeri, lisätään muna ja sitten jauhot
    Täyte:
    50 g voita
    1 dl sokeria
    1 muna
    1 keltuainen
    2 dl mantelia (ostin Pirkka mantelirouhetta ja laitoin koko pussillisen)
    Ainekset sotketaan
    Sitten laitetaan vuokaan niin kuin marjapiiras. Vähän harkitsen, että varsinaisen taikinan laittaisi puolitoista annosta ja siihen määrään tämä täytesörsseli.
    Päälle hieman tomusokeria. Kerran laitoin 2 rkl vettä ja 3 dl pölysokeria, mutta ainakin siitä määrästä tuli liian makea. Voisi ehkä harkita 1 rkl vetta ja 1,5 dl tomusokeria.

    TOSCALEIVOKSET
    100 g voita
    3/4 dl sokeria
    1/2 munaa
    1/2 tl leivinjauhetta
    2,5 dl vehnäjauhoja
    Vatkataan murotaikinaksi
    Toscatäyte:
    1/2 dl kermaa
    1/2 dl sokeria
    1 rkl siirappia
    1 dl mantelia
    Nämä keitetään
    Tehdään pötkö, josta leikataan pieniä leivoksia. Paistetaan kypsiksi ja sitten päälle täyte. Paistetaan hetki lisää.

    VastaaPoista
  6. Hei! Ois semmonen kysymys, että voisko näitä nekkuja säilyttää huoneenlämmössä? Kermapitoisten nekkujen ohjeessa neuvotaan laittamaan viileään, mutta näissähän ei kermaa ole...

    VastaaPoista
  7. Missä vaiheessa lisätään sooda?

    VastaaPoista
  8. Minuakin kiinnostaa, vaativatko nämä nekut kylmäsäilytyksen.

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?