torstai 25. huhtikuuta 2013

PELTILEIPÄ


Peltileivällä on osuva nimi; sehän ensinkin leivotaan pellin päälle ja sitten jos kaikkea ei tulekaan syötyä yhdellä kertaa, on seuraavaksi päiväksi säästetty herkku kovaa kuin pelti. Peltileivän salaisuus piilee rouhevassa mantelissa ja karamellikastikkeeksi muuttuneessa voi-fariinisokerikuorrutuksessa.

Hyvän hätävaraherkun tästä ohjeesta kyllä saa, sellaisen "nyhjäse tyhjästä" ja "syö samantien" leivonnaisen suuremmallekin määrälle yllätysvieraita. Anna Hilda, ravintoloitsijana, tunnettiin pihapiirissä kulmakunnan kestitsijänä, ja kympin arvosana reseptin reunassa kertoo että peltileipä on ollut lappeenrantalaisten makuun.



PELTILEIPÄ vuodelta 1909

25 gr. hiivaa
2 munaa
1 dl. sokeria
3 dl. haaleaata maitoa
1 1/2 dl. sulattua voita
1/2 kg. vehnäjauhoja

manteliseos:
150 gr. mantelia
150 gr. fariinisokeria
150 gr. sulattua voita
4 rkl. vehnäjauhoja

Hiiva liuotetaan tilkkaseen haaleata vettä; vehnäjauhoja sekoitetaan niin paljon, että saadaan paksu vellimäinen seos, joka pannaan nousemaan. Munat ja sokeri vatkataan, haalea maito, suola, osa vehnäjauhoista ja noussut hiiva lisätään, jonka jälkeen sulattu voi ja loput jauhot sotketaan taikinaan, alustamista jatketaan kunnes taikina käy notkeaksi.

Kun taikina on noussut kooltaan kaksinkertaiseksi, levitetään se ohuesti voidellulle pellille. Kuoritut, hienonnetut mantelit, sokeri ja vehnäjauhot sekoitetaan sulattuun voihin, seos levitetään taikinalevylle ja kypsennetään heti hyvässä uuninlämmössä.

_____________________

PELTILEIPÄ nykykielellä

1 tl hiivaa
2 kananmunaa
1 dl hienoa sokeria
3 dl huoneenlämpöistä maitoa
1 dl voisulaa
7-10 dl vehnäjauhoja

manteliseos:
150 g mantelirouhetta
150 g fariinisokeria
150 g huoneenlämpöistä voita
4 rkl vehnäjauhoja

Liuota hiiva 1 dl haaleaa vettä ja sekoita joukkoon 1 dl jauhoja. Peitä seos keittiöpyyhkeellä ja anna nousta puoli tuntia. Vatkaa munat ja sokeri tahnaksi, lisää huoneenlämpöinen maito, suola, 4 dl jauhoja ja hiivaseos. Vaivaa taikinaa kunnes se on sileää ja venyvää. Anna taikinan nousta puoli tuntia.

Venyttele taikina jauhoihin kastetuilla sormilla leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, sekoita maneteliseoksen aineksista tahna ja levitä se  taikinan päälle. Paista peltileipää 200 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia, kunnes reunat muuttuvat kauniin ruskeiksi. Tarjoa samantien vaniljajäätelön kanssa.

____________________




3 kommenttia:

  1. Kuulostaa helpolta mutta herkulliselta reseptiltä,tuosta saisi varmaan nopeasti esim illanistujaisiin syötävää. :)
    Vielä en ole mitään blogin reseptejä ehtinyt kokeilemaan, mutta tarkoitus olisi, jotkut ovat niin hyvän kuuloisia..

    Isoäitisi keittokirjassa on kyllä oikein toimivan kuuloisia perusreseptejä. Itselläni on tiedossa 40-luvun lopulta oleva keittokirja, missä on myös kaikkia vanhoja reseptejä, tosin hieman erikoisempia; esim. paistetut utareet, keuhkomuhennus, vasikanaivot tomaattikastikkeella. Leivospuolelta löytyy mm. mustien juutalaisten nimellä kulkevia keksejä.. Joukossa on toki ihan tavallistakin sapuskaa mutta ihan kaikkia sen kirjan reseptejä en ehkä itse tohtisi toteuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi,
      juu, nämä vanhat kirjat ovat aarteita. Jo kirjoituskieli ja juuri tuo omituistenkin ruokien kirjo kiehtoo ja innostaa lukemaan keittokirjaa kuin romaania...
      :)

      Poista
    2. Itsekin pidän tyylistä jolla vanhat kirjat on kirjoitettu. :) Ja vaikka tuosta minun tietämästäni opuksesta ei ehkä ihan liharuokia tekisi mieli alkaa kokkailemaan, niin sieltä löytyy todella hienoja leivoksia ja kakkuja.. Ja helpoista aineksista. Mutta silti saa juhlavaa aikaiseksi. :)

      Poista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?