lauantai 25. kesäkuuta 2016

HIENO NIMIPÄIVÄRINKILÄ


ONNEA UUNO!
Ja hyvää Juhannusta kaikille 🍀. Juhlan kunniaksi maistellaan tänään hienoa nimipäivärinkilää.
Oikeastaan se on pullakranssi, mihin lisäsin kondiittorin kreemiä täytteeksi ja tuoreita mansikoita koristeeksi. Ihana Uunonpäivän unelmapulla.


HIENO NIMIPÄIVÄRINKILÄ vuodelta 1909

60 gr. hiivaa
1 muna
3 munankeltuaista
3 dl. sokeria
1/2 ltr. haaleata maitoa
1 tl. hienonn. kardemummaa
150-200 gr. voita, hierotaan vaahdoksi
1 1/4-1/2 kg. vehnäjauhoja

voitelemiseen:
1 muna
2 dl. mantelia
5 rkl. kristallisokeria

Hiiva liuotetaan tilkkaseen haaleata vettä; vehnäjauhoja sekoitetaan niin paljon, että saadaan paksu vellimäinen seos, joka pannaan nousemaan. Muna ja sokeri vatkataan, haalea maito, suola, osa vehnäjauhoista ja noussut hiiva lisätään, jonka kälkeen sulattu voi ja loput jauhot sotketaan taikinaan; alustamista jatketaan kunnes taikina käy notkeaksi. Kun taikina on noussut kooltaan kaksinkertaiseksi, vanutetaan se hyvästi leivinpöydällä, palmikoidaan ja muodostetaan rinkilän muotoon (tahi pitkiksi leiviksi). Kun se on noussut, voidellaan se vatkatulla munalla; sokeri ja kuoritut, leikellyt mantelit sirotellaan päälle, ja rinkilä kypsennetään hyvässä uuninlämmössä.


HIENO NIMIPÄIVÄRINKILÄ nykykielellä

5 dl maitoa
1 kananmuna
2 dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl jauhettua kardemummaa
150-200 g voita (sulatettuna)
2 pussia kuivahiivaa (á 11g)
reilu 1 kg (n. 15 dl) luomu vehnäjauhoja

vanilja täyte:
5 dl maitoa
1 vaniljatanko
6 luomumunankeltuaista
125 g sokeria
40 g maissitärkkelystä
25 g luomuvoita

voiteluun: kananmuna

koristeluun: mantelilastuja ja/tai tuoreita kotimaisia mansikoita sekä tomusokeria

Sekoita +32℃ (reilusti kädenlämpöiseen) maitoon muna, sokeri, kardemumma, suola ja pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva. Anna vellin kuplia lämpimässä paikassa puoli tuntia. Lisää jauhot pienissä erissä, vaivaa taikinaan sitko ja lisää voisula loppuvaiheessa. Alusta taikina tasaiseksi ja anna kohota liinan alla vielä 40 minuuttia.

Tee sillä aikaa vaniljatäyte. Halkaise vaniljatanko, yhdistä kaikki ainekset, paitsi voi, teräskattilassa.  Sekoita koko ajan, miedolla lämmöllä, kunnes kastike sakeutuu. Poista lopuksi vanilja, ja sulata voi sekaan. Jäähdytä seos ennen käyttöä.

Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan, kauli kumpikin osa  tasapituiseksi suorakaiteeksi. Levitä päälle vaniljakastiketta ja rullaa taikinalevy kääretortun tapaan tiukaksi tangoksi. Nipistä saumat kunnolla kiinni ja käännä saumakohta alaspäin. Leikkaa pituussuunnassa pintaan viilto, nostele taikinarullia toistensa päälle, leikkuupinta ylöspäin, ja tee "palmikkomainen" kranssi. Anna kohota vielä hetki uunipellillä ennen paistamista. Voitele munalla, ripottele päälle mansikkaviipaleita ja/tai mantelilastuja. Paista 200℃ uunissa n. 20 minuuttia. Siivilöi tomusokeria pinnalle juuri ennen tarjoamista.

__________________________





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?