YKSI REPALEINEN KEITTOKIRJA, ISOÄIDIN MERKINNÄT JA LAPSENLAPSI JONKA MISSIO ON HERÄTTÄÄ HENKIIN 101 VUOTTA VANHAT RESEPTIT. KERROSTALOKEITTIÖN ARKI SAA UUSIA MAUSTEITA KUN RETROSOPPA PORISEE !
tiistai 25. lokakuuta 2011
VERIVANUKAS
Vaikka Anna Hilda onkin antanut tälle ohjeelle 10 pistettä, en varmasti olisi tästä siltikään innostunut, ellei lapsuudenystäväni olisi kysellyt saman reseptin perään. Ystäväni oli luvannut valmistaa 95-vuotiaalle norjalaiselle appiukolleen verivanukasta...
Niinpä minäkin kävin veriostoksilla ja päätin kokeilla paltun valmistamista. Seurasin vanhaa ohjetta sana sanalta, keitin vanukasvuokaa suuressa kattilassa pari tuntia, kunnes tekele oli keskeltäkin kypsä.
Suorakaiteen muotoisesta mustasta vanukkaasta leikattu siivu oli suoraan sanottuna aika iljettävän näköinen. Yllättäen kaikilla koemaistajillani oli menoa...ja ruokakuvastakin tuli niin ruma, ettei sitä voi käyttää mihinkään. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin aloittaa koko homma alusta. Uusintakierroksella käytin creme caramelle-vuokia, kypsensin minivanukkaat uunissa ja koristelin annokset kuppikakkujen näköisiksi puolukkahillon ja valkokastikkeen avulla.
Sievästä ulkonäöstä huolimatta vanukkaalle ei löytynyt vieläkään maistajia, joten tämä saa nyt olla viimeinen verivanukas minun keittiössäni...vai pitäiskö tehdä vielä yksi satsi Halloween juhlien illallispöytään?!
______________________________________________
VERIVANUKAS vuodelta 1909
4 1/2 dl verta
4 1/2 dl. kaljaa tahi maitoa
1 tl. soodaa
3 dl. ruisjauhoja
1 1/2 dl. ohrajauhoja
3 rkl. rasvaa
1/4 sipulia
1 1/2 rkl. suolaa
hienonn. valkopippuria
1/2 tl. hienonn. meiramia
Veri siivilöidään ja vispilöidään. Kalja tahi maito sekä jauhot lisätään siihen, seosta hyvin hämmennellen. Kuorittu, hienonnettu sipuli ruskeutetaan rasvassa, sekoitetaan joukkoon jäähtuneenä soodan ja mausteiden kera. Seos kaadetaan voideltuun ja survotuilla korpuiolla jauhotettuun vuokaan ja keitetään vedessä noin pari tuntia. Vanukas kaadetaan vuoasta pois ja tarjotaan joko suolatun voin, maitokastikkeen tahi puolukkahillon kera.
_____________________________________________
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
YÖK, miten ällöttävä ohje, ja siitä huolimatta hyvin mielenkiintoinen aihe !
VastaaPoistaIsoäidin blogisi on mukavan monipuolinen, pidän siitä että valmistat sellaisiakin ruokalajeja, mitkä eivät kuulu omiin suosikkeihisi.
Tunnelma on kaikissa kuitenkin hienostunut ja antiikkinen, lisäksi tämä kuva on varmasti kaunein mahdollinen kuva verivanukkaasta.
Kiinnostavia nämä kokeilusi! Kai nyt itse sentään maistoit? :D Olisi kiva kuulla minkälainen maku oli ja tuliko vanukkaat loppupeleissä syötyä... Ja mistähän verta saa ostaa? :D
VastaaPoistaOlen lapsena syönyt paljonkin veripalttua ja aikuisena verilettuja. Maistuvat ihan hyviltä, kunhan unohtaa sen reseptin! En varmaan söisi, jos joutuisin sen alusta alkaen itse valmistamaan...
VastaaPoista@ HELENA:
VastaaPoistaKIITOSKIITOSKIITOS :)
@HAYLEY:
eikö?! Joo, pakotin itseni maistamaan, muttei sitä voi hyvällä tahdollakaan sanoa syömiseksi, hukkaan meni molemmat satsit. Pahaa se ei ollut, muttei kyllä hyvääkään...ei oikeastaan sen kummallisempaa kuin veriletutkaan, sellainen tukeva maku, ei vahva maultaan, mutta luonteeltaan...mutta mielikuvat vaikuttavat kyllä korvien väliin, ja tässä taisi käydä vähän niin kuin rapujen yhteiskuvaa otettaessa (muistatko, yritettiin ottaa blogin 1-v. juhlan kunniaksi kaverikuva rimpuilevista ravuista ja minusta ja sen jälkeen keitin ravut vanhan ohjeen mukaan ja pidettiin rapujuhlat...ei oikein maistuneet nekään...)
Tällaisen herkkähermoisen kotikokin mieli alkaa kääntyä hiljalleen kasvislinjan suuntaan...vaikkakin oikeasti verihän on täyttä tavaraa, siksi lapsuudenystäväni sitä valmistikin appiukolleen, kenen vatsa ei kestä rautatabletteja.
Veri myydään Suomessa pakasteena, sitä voi ostaa ihan tavallisista marketeista, esim. Prisma, Citimarket... Se on yleensä erikoispakasteiden kanssa samassa kaapissa, usein broilerin maksa löytyy vierestä.
Tulipa pitkä vastaus, KIITOS kommentista Hayley!
@ HooPee:
just näin, ei mitenkään huonon makuisia, jos ei ala liikaa miettiä niitä halloween-juttuja. Mulla on ihan sama juttu, "tieto lisää tuskaa", mutta oletko miettinyt, että jos päästäisiin vaikkapa teurastamokierrokselle, maistuisko enää liha missään muodossa???
Tässä yksi syy miksi valitsin verivanukkaan blogiin, ei mitään herkkua, mutta herätti pääkopassani PALJON sinkoilevia ajatuksia. Ja sitten taas jos kuvitellaan 100 vuotta taaksepäin...ei ollut varaa omiin mielipiteisii tai tuntemuksiin, syötiin jos saatiin eteen !
HooPee, kiitos kommentista ! :)
Kiitokset upeasta blogistasi! Osuin muuta etsiessäni sivuillesi. Itsellä on aarteena Kätevä keittokirja vuodelta 1947 (kortistolaatikko malliltaan), josta aina välillä kaivan perinneohjeita kokeiluun. Pitäisi varmaan laittaa kokeilujen tuloksia näytille omaankin blogiin, kakkujen sekaan:)
VastaaPoistaKiitos vastauksista aiemman kommenttini kysymyksiin, enpä tosiaan tiennyt, että ihan isommasta normimarketistakin verta löytyy. Kiinnostaisi kokeilla käyttää verta ruuanlaitossa juuri tuommoisen rautaisannoksen näkökulmasta. Mielikuvat ja verilettumuistot ovat kyllä pieni hidaste, mutta jos löytyisi joku kiva resepti, jossa mukaan tulisi kohtuu voimakkaasti muitakin makuja.... katsotaan... :D
VastaaPoistaJohanna, KIITOS, ja kannattaisi varmaan, ainakin oman kokemukseni perusteella vanhojen ideoiden kierrättäminen herättää kiinnostusta ja avartaa omaa ruokamaailmaakin mukavasti. :)
VastaaPoistaItaliassa on joissakin konditorioissa myytävänä makeaa jälkiruokaa, joka on tehty sian verestä. En ole maistanut, nimeltään se on "Sanguinaccio dolce". Siihen tulee mm. verta, maitoa, suklaata, kaakaopulveria, vaniljaa, kanelia ja suolaa.
VastaaPoistaNe itskut osaavat varmasti piilottaa veren maun taitavasti ja jälkiruoka vie kielen mukanaan...ja pakkaavat herkun vielä niin suloisesti, ettei siitä voi olla tykkäämättä, uskon, mutten ehkä lähtisi itse leipomaan, vaikka ohjeen saisinkin... : )
VastaaPoistaVoi nam nam, itse teen melkein samalla ohjeella verilättyjä, siis olen Hämeestä. Soodaa ja ruisjauhoja en laita , tilalle vehnäjauhoja.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi hämäläinen Äiti suurestamaailmasta, olet ensimmäinen kenen kuulen tekevän ja tykkäävän verivanukasideasta, siis ainutlaatuinen olet !!!!
VastaaPoista:)
en ole tehnyt mutta veriletut ja mustamakkara on nam, joten tämä menee ehdottomasti kokeiluun! sitä en kyllä tiennyt että veriruokia voi syödä valkokastikkeen kanssa, itse olen käyttänyt vain puolukkahilloa, mutta voin jo niiiin maistaa tämän herkun suussani!
VastaaPoistaVoi apua, Anonyymi !
PoistaMutta kiva ettei ohjeen julkaisu mennyt sitten ihan hukkaan !!!!!
:)
Minäkin tykkään itse tehdyistä veriletuista, vaikka raa'an veren kanssa lotraaminen onkin aika kuvottavaa puuhaa. Kokeiluun siis myös perinnepalttu! Itse lisään päälle runsaasti karamellisoitua sipulia, se juurevoittaa ja makeuttaa veriruuan makua. Pekonihitusistakaan ei ole haittaa, nam! Kiitos reseptistä ja mahtavasta blogista!
VastaaPoistaOvat erittäin hyviä nämä veripaltut ja -makkarat. Olen itse pohjois-Satakunnasta ja resepti siellä oli hiukan erilainen. Yleensä se tehtiin suoleen makkaraksi, on siis eri kuin mustamakkara, verimakkara tehdään siellä samalla ohjeella kuin palttu.Silloin tietää mitä syö kun on seurannut koko ketjun synnytyksestä lautaselle.
VastaaPoistaKari Valimaki, niin, varmasti ovat, jos vaan tykkää !!! :D Siis ihan oikeasti, kyseessähän on vain tottumiskysymys! Eihän lihan syönti sen ihmeellisempää ole, jos oikein syvennetään ajattelua...Ja erityisesti vanhat perinteet ja perinnetieto on huisin arvokasta! Kiitos kommentista!
PoistaLauretta, toimivat varmasti veren kanssa nuo pekoni ja karamellisoitunut sipuli!!!!! :)
VastaaPoistaHei Anna Hilda! Olen lapsuudestani asti ollut paltun intohimoinen ihailija ja nauttija. Ongelmaksi on nyt muodostunut se, että minulla on todettu olevan keliakia, mikä rajoittaa ehdottomasti pois kaikkien ruis- ja ohrajauhojen käytön.
VastaaPoistaOlen miettinyt, voisinko korvata nuo jauhot joko tattarilla, maissilla tai soijalla.
Onko Sinulla/tiedätkö mahdollisesti onnistuneita kokeiluja näillä?
Hei Anonyymi, harmi tuo keliakia... tai saa vaan tehdä vähän enemmän ajattelutyötä ennen ruoanvalmistusta... Itselläni ei ole paljoakaan kokemusta gluteenittomista herkuista, mutta pidän mielessä ja testaan jatkossa korvaavilla jauhoillakin, vaihtoehtojahan on; peruna, tattari, hirssi, maissi, manteli... Soijasta en oikein pidä, ihan jo periaatteen vuoksi, kun on lähes mahdotonta ottaa selville, kuinka geenimanipuloitu versio on kyseessä...maissilla alkaa olla vähän sama maine... Itse lähtisin kotimaisista, luonnostaan gluteenittomista jauhoista... ja hyvänä kakkosena eurooppalaiset tuotteet. Mitä lähempää ruoka on kotoisin, sen parempi!
VastaaPoista