perjantai 10. toukokuuta 2013

VIINILÄISLEIKKEET (WIENERSCHNITZEL)


Viiniläiskeikkeet on tehty isoäidin aikaa vasikan sisäreidestä tai munuaispaistista! Erittäin eksoottiselta kuullostava idea kylläkin, mutta paistoin oman wienerschnitzelini nykyaikasen tavan mukaan ulkofileestä. Leivityksessä käytetään nykyisin kananmunaa, mutta sata vuotta sitten muna säästettiin leivontaan ja leike kastettiin suolaveteen. Yllättävän hyvin tarttuivat korppujauhot vesiversioonkin.

 Voissa paistaminen ja voisulan kaataminen valmiin leikkeen päälle muistuttaa sadan vuoden takaisesta tuhdista elämäntavasta. Nykyisin vieninleike paistetaan voin ja öljyn seoksessa, eikä rapean leivityksen päälle tulisi mieleenkään kaataa ylimääräistä rasvaa...niin se keittiön tapakulttuurikin muuttuu...

_________________________

VIINILÄISLEIKKEET (WIENERSCHNITZEL) vuodelta 1909

2 kg. vasikan sisäreittä tahi munuaispaistia
2 rkl. suolaa
2 dl. vettä
1 1/2 dl. survottuja korppuja
voita paistamiseen
1 sitruuna
luutonta anshovista
1 rkl. kaprista

Liha pestään kuumaan veteen kastetulla pyyhkeellä ja leikataan poikittain paksuiksi viipaleiksi, jotka nuijitaan ja muodostetaan soikeiksi. Vesi ja suola sekoitetaan, liha viipaleet kastetaan siihen, sekä käännelllään survotussa korpuissa. Ne paistetaan runsaassa voissa äkkiä ruskeiksi kummaltakin puolen, asetetaan lämpimälle vadille ja pannussa oleva voi kaadetaan päälle. Jokaisen leikkeen keskelle asetetaan sitruunaviipale, viipaleiden päälle pannaan anshoviskääry ja sen sisään kaprista.

_______________________

VIINILÄISLEIKKEET nykykielellä
wieninleike yhdelle

120 g vasikan ulkofileetä
1 tl suolaa
korppujauhoja
voita

koristeluun:
sitruunaa
anjovisfileitä
kapriksia

Nuiji lihanuijalla lihasta n 1/2 cm:n paksuinen leike. Sekoita suola 1 dl huoneenlämpöistä vettä, dippaa leike suolaveteen ja pyörittele korppujauhoissa. Paista leike voissa kypsäksi, (kaada voisula pannulta leikkeen päälle), koristele sitruunaviipaleella, anjoviksella ja kapriksilla.

______________________

3 kommenttia:

  1. Katselin tänään ohjelmaa jossa kokki ja joku nainen tekevät ruokaa valtamerilaivalla. Siinä tehtiin juuri samoja leikkeitä ja lihana käytettiin vasikanreittä. Eipä olisi itselle tullut mieleen.. :)

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa reisi käy paremmin meikäläisen järkeen kuin filetti. Filee on jo valmiiksi pehmeää, joten miksi sitä turhaan moukaroida? Jalassa on roimasti makua ja nuijiminen taas pehmittää lihan pihvikuntoon, ei tartte hauduttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mari M. ja Puuhanalle,
      kiitos keskustelusta!
      Itse harvoin lihaa syövänä, ja tietysti sunnuntaina kaupassa vaeltelevana, löysin lihatiskin ollessa viikonloppuvapaalla valmispakkauksista vain mitä tarjolla oli, ja otin "ravintolakokin käsikirja"sta neuvon käyttää ulkofileetä...(SanomaPro/ Jari Hämäläinen-Tatu Lehtovaara). Mutta ensi kerralla kokeilen VARMASTI reittä, jos vaan kauppiaalta sitä saan ! ja: säästän varmasti puhdasta rahaa !!!! :D JES!

      Poista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?