keskiviikko 8. syyskuuta 2010

KEITETYT PORKKANAT



Tätä ohjetta ei ole pilattu monimutkaisuudella. Voin, sokerin ja persiljan taianomainen yhteisvikutus  loihtii tavallisista porkkanakuutioista salonkikelpoisen lisukkeen. Anna Hildan koekeittiössä on jatkuvasti sokeri, kananmunat, kerma ja voi lopussa, ne näyttävät olevan vanhan keittokirjan perusraaka-aineita. Kovaa rasvaa on 1900-luvun alussa käytetty pihtailematta, ei mikään ihme että sydän- ja verisuonitaudeista tuli suomalaisten kansantauti. Ihmiskeho ei vain yksinkertaisesti kestä "tönkkörasvaa" rajattomasti; Anna Hildakin oli vähän tukeva, ja kuoli aivan liian nuorena sydänkohtaukseen.

Niin herkulliselta kun voi maistuukin, korvaisin sen oliiviöljyllä, aina kun vain mahdollista. Uskon että jatkossakin meidän arkiporkkanat kypsyvät höyrytyskattilassa, mutta juhlapöydässä tarjoan kyllä Anna Hildan porkkanaherkkua.


******************************************

KEITETYT PORKKANAT vuodelta 1909

1/2 kg. porkkanoita
vettä
suolaa
1/2 tl. sokeria
2 rkl. voita
1 rkl. hienonn. persiljaa

Porkkanat kaavitaan puhtaiksi, huuhdotaan ja leikataan hienoiksi kuutioiksi tai suikaleiksi. Ne keitetään pehmeiksi hiukan suolalla ja sokerilla maustetussa vedellä. Vesi siivilöidään pois, voi, persilja ja porkkanat pudistellaan kasarissa.

******************************************

KEITETYT PORKKANAT NYKYKIELELLÄ

1/2 kg porkkanoita
vettä
suolaa
ripaus sokeria
2-4 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
2 rkl persiljanlehtisilppua

Kuori ja kuutio porkkanat. Keitä kypsiksi suolalla ja sokerilla maustetussa vesessä. Kaada vesi pois, lorauta sekaan oliiviöljy ja ripottele päälle persiljasilppu. Sekoita pojia myöten.

*******************************************

8 kommenttia:

  1. tätä olen minäkin äidin laittaman syönyt, hän vain keitti porkkanat kuorineen ja paloitteli ne sitten vasta kypsinä suht kroiveiksi paloiksi

    VastaaPoista
  2. Pakko kommentoida tuohon tönkkö rasva juttuun... että jos anna hilda ei olisi syönyt rinnalla ruisleipää ym. hiilihydraatteja... olisiko hän välttynyt sydänkohtaukselta? Epäilen vahvasti tätä kovan rasvan osuutta sydäntauteihin...

    VastaaPoista
  3. Edelliselle anonyymille tiedoksi, ei laatu vaan määrä. Voi ei sinänsä ole epäterveellistä, mutta liika on liikaa. Itse käytän ruuanlaitossa lähes aina voita, mutta muuten esim. salaattikastikkeissa oliiviöljyä jne.

    VastaaPoista
  4. Porkkanassa on sokeria, ei siihen tarvitse lisätä sokeria. Rasvaan ei pidä sotkea sokerisia porkkanoita. Tässä on syy sydänsairauteen, syy on sokerissa ja kohonneessa insuliinitasossa.

    VastaaPoista
  5. Voi tsiisus. Ihan raaskit 2 rkl voita laittaa! Sydän varmaan pysähtyi!

    VastaaPoista
  6. Olipas se raikas kesäherkku. Sen verran tuunasin, että lisäsin persiljan mukaan pikkasen porkkanan naatteja ja sekoitin rasvan 1:1 rypsiöljystä ja voista.
    Sokeri oli tummaa, sillä se on mielestäni maukkaampaa. Jää taatusti käyttöreseptien joukkoon.

    VastaaPoista
  7. Olipas se maukas kesäherkku. Laitoin persiljan mukaan vähän porkkanannaatteja ja korvasin puolet voista öljyllä. Sokerina meni tummaa soikeria joka mielestäni on maukkaampaa. Jää taatusti käyttöön.

    VastaaPoista
  8. Olipas se maukas kesäherkku. Laitoin persiljan mukaan vähän porkkanannaatteja ja korvasin puolet voista öljyllä. Sokerina meni tummaa soikeria joka mielestäni on maukkaampaa. Jää taatusti käyttöön.

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?