maanantai 25. syyskuuta 2017

NOUGAA-KARAMELLIT


Nougaa karamelli onnistuu keneltä hyvänsä. Raaka-aineitakin on vain kaksi. Salaisuus piilee PAAHTAMISESSA, se tekee sokerista ja manteleista salonkikelpoisen herkun.

Tätä voi ruoskutella makeanmälkään sellaisenaan... Tai, jos lisäät kulhoon muutaman jäätelöpallon, olet huomaamattasi loihtinut kokonaisen jälkiruoka-annoksen.


NOUGAA-KARAMELLIT vuodelta 1909

1/2 kg. sokeria
150 gr. mantelia

Sokeri sulatetaan paistinpannussa ja hämmennetään koko ajan. Karkeaksi leikattu, kuumennettu manteli sekoitetaan sitte joukkoon. Seos kaadetaan heti ruokaöljyllä tahi pestyllä voilla sivellylle vadille. Kun karamelli alkaa sitkistyä, leikataan se neliskulmaisiksi palasiksi.

______________

NOUGAA KARAMELLIT nykykielellä

saman verran sokeria kuin mantelilastuja

Paahda mantelilastut kuumalla, kuivalla pannulla kuparinruskeiksi. Sulata sokeri juoksevaksi, kuumenna, kunnes väri paahtuu manteleiden kanssa sävy-sävyyn. Sekoita mantelit sokeriin, ja levitä massa ohueksi levyksi leivinpaperin päälle. Jos haluat symmetrisiä paloja, leikkaa karamellilevy ennen kun se kovettuu kokonaan.

______________

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

RUUSUKAALI-SOSEKEITTO


Ruusukaali sosekeitto aloittaa syyskaaliruokien sesongin, ja käynnistää samalla keittokaudenkin. Ei siis ihan mikä tahansa soppa, vaikkei maku nyt kovin suuri elämys olekaan.


Nykykielisessä versiossa kaaleja käytetään pannulla, sipulin ja valkosipulin kanssa. Ja keitosta tulee  tarkoituksella gluteeniton, eli jauhosuurus jää kokonaan pois. Loppuviimeistelyn hoitavat täyteläinen saksanpähkinäöljy, rapea pekoni, samettinen turkkilainen jogurtti ja raikas mintunlehtisilppu... Aivan oikein; tästähän tulee ihan kokonainen lounas.




RUUSUKAALI-SOSEKEITTO vuodelta 1909

2 1/2 ltr. jälkilihalientä
1 ltr. ruusukaalia
2 rkl. voita
3-4 rkl. vehnäjauhoja
suolaa
hienonn. valkopippuria
sokeria
2 munankeltuasita
1 dl. kermaa

Ruusukaalit perataan, huuhdotaan ja keitetään pehmeäksi lihaliemessä. Liemi siivilöidään ja kaalit puserretaan siivilän läpi. Voi ja jauhot käristetään, siivilöity keitto vispilöidään vähitellen sekaan, saa kiehua 10 min. ja maustetaan. Munankeltuaiset ja kerma vatkataan liemimaljassa, keitto kaadetaan vähitellen hyvin vispilöiden joukkoon.
_________________

RUUSUKAALISOSEKEITTO nykykielellä
(gluteeniton)

1 sipuli tai purjosipuli
1 valkosipulin kynsi
500 g ruusukaaleja (= Brysselin kaali)
4 rkl normaalisuolaista kotimaista voita
1l kanalientä tai kasvislientä (mieluiten itse keitettyä)
merisuolaa
valkopippuria myllystä
sokeria
2 luomu munan keltuaista
1 dl luomu kuohukermaa

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Jos käytät purjoa; leikkaa kanta pois, halkaise varsi ja huuhdo  huolellisesti ennen pilkkomista. Leikkaa ruusukaaleista kannat pois ja halkaise kaalit kahteen osaan. Sulata 2 rkl voita kattilassa, kuullota sipulia/purjoa hetki, lisää kaalit ja loput voista. Kuullota vielä hetki, lisää sitten liemi. Kuumenna kiehumispisteeseen, laske lämpöä ja hauduta kaalit kannen alla ylikypsiksi, n. 15-20 min.

Soseuta keitto sauvaseskoittimella, siivilöi jos haluat rakenteesta sileää. Mausta suolalla, valkopippurilla ja ripauksella sokeria. Sekoita munankeltuaiset ja kerma tasaiseksi, ja vatkaa seos  kuumaan keittoon. Tarkista keiton maku, lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Tarjoa pähkinäöljyn, turkkilaisen jogurtin, minttusilpun ja rapeaksi paahdettujen pekoonilastujen kanssa.

__________________


perjantai 15. syyskuuta 2017

KAURARYYNIKEKSIT

KEKSITAIKINAA VOI KÄYTTÄÄ MYÖS OMENA-KAURAPAISTOKSEEN. 
Ui-jui-juiiiiii!
Jos edellisen postauksen pehmeät piparkakut olivat "mielenkiintoisia", ovat nämä kauraryynikeksit "gourméta". Vanhassa ohjeessa on 250 g rasvaa ja 125 g voita. Rasvaa? Inventoin kaappejani ja päädyin kylmäpuristettuun neitsytkookosöljyyn... (Vai pitäisikö lusikoitavan kiinteää öljyä kutsua kookosvoiksi?) Kauraryyneinä käytin Fazerin Alku-sadonkorjuu puurohiutaleita (täysjyväkauraa+kurpitsansiemeniä+auringonkukansiemeniä+pellavansiemeniä).

Sekoittelin ihan sattumalta aika hienostuneen yhdistelmän. Kookosöljy antaa kekseille täyteläisyyttä ja syvyyttä, mutta jättää taikinan "kuivaksi". Sama määrä voita olisi valunut ja hikoillut uunissa kiiltäväksi. On voillakin oma tehtävänsä, "voilla leivottu" vivahde on juuri se, mikä erottaa teollisen tusinatuotteen ja käsityönä valmistetun gourmét keksin.  

EHKÄ SE AURAKIN VIELÄ LÖYTYY ENNEN HANHIMIEHISTÖN ETELÄN LENTOA... ONHAN TÄTÄ SYKSYÄ VIELÄ JÄJELLÄ...

Syksyisen vapaapäivän iloja; hanhien lentoharjoitukset ilta-auringossa, ja gourmét kaura-kookoskeksit, missäs muuallakaan kuin; kaurapellon reunassa.


KAURARYYNIKEKSIT vuodelta 1909

250 gr. kaulattuja kauraryyniä
250 gr. rasvaa
125 gr. voita
250 gr. sokeria
1/2 tl. soodaa
2 1/2 dl maitoa
450 gr. vehnäjauhoja

Ryynit, rasva ja pesty voi vaivataan erittäin hyvin; sokeri, maito ja siihen luotettu sooda sekä vehnäjauhot lisätään, ja taikina jätetään kovettumaan seuraavaan päivään. Sitte se kaulitaan ohueksi, pistellään ja muotilla otetaan pieniä pyöreitä kakkuja, jotka paistetaan tavallisessa uuninlämmössä.
____________________

KAURARYYNIKEKSIT nykykielellä

125 g (n. 3 dl) kauraryynejä
125 g kookosöljyä
60 g normaalisuolaista kotimaista voita
125 g (n. 1 1/2 dl) sokeria
1/4 tl ruokasoodaa
1/4 dl luomu kuohukermaa
225 g (vajaa 5 dl) luomu vehnäjauhoja

Laita yleiskoneen kulhoon kauraryynit, kookosöljy ja huoneenlämpöinen voi. Aja seos koneella tasaiseksi taikinaksi. Sekoita sooda kermaan, lisää kaikki loput ainekset taikinaan ja anna koneen käydä, kunnes taikina on tasaista.

Pyörittele taikinasta haluamasi kokoisia palloja, litistä ne leivinpaperilla vuoratulle pellille kekseiksi. Jatka, kunnes koko taikina on kekseinä, paista 200℃ uunissa kunnes raunat saavat hieman väriä, 45-55 min.

VINKKI: Jos taikinaa jää, pilko uunivuoan pohjalle omenoita, ripottele päälle vähän fariinisokeria ja peitä omenat keksitaikinalla. Paista 200℃ uunissa, kunnes omenat pehmenevät ja pinta saa vähän väriä.
____________________

maanantai 11. syyskuuta 2017

PEHMEÄT PIPARKAKUT

PULLAN JA KEKSIN VÄLIMUOTO; PEHMEÄ PIPARKAKKU.
Älä anna nimen hämätä; kyse ei ole joulupipareista... Ei vaikka pipareiksi näitä vanhaan aikaan on kutsuttukin. Pehmeät piparkakut ovat pullan ja piparin yhdistelmä. Se mitä ensipuraisulta jää kaipaamaan, tulee jälkimaun mukana. Joulumausteiden nerokas yhtälö tekee näistä kahvileivistä mielenkiintoisia. Sellaisia, mitä mielellään maistelee aina vaan, vielä yhden puraisun lisää...

Nykykieliseen ohjeeseen lisäsin salaattimix- nimistä pähkinä-siemensekoitusta. Valkosuklaasattumat olisivat tehneet pehmeistä piparkakuista entistäkin mehevämpiä. Niitä lisään seuraavalla kerralla.


PEHMEÄT PIPARKAKUT vuodelta 1909

3 dl. siirappia
1 dl. sokeria
1 tl. hienonn. neilikoita
1 tl. hienonn, kardemummaa
1 tl. hienonn. kaneelia
1 tl. hienonn, pomeranssinkuoria
212 gr. voita, hierotaan vaahdoksi
5 rkl. (hapanta) kermaa
2 tl. soodaa
5 munaa
10 dl. vehnäjauhoja

Sokeri ja kiehautettu siirappi hierotaan hyvin, siihen sekoitetaan mausteet, pesty ja hierottu voi, kerma ja siihen liuotettu sooda, vatkatut munat ja vehnäjauhot. Taikina jätetään silleen seuraavaan päivään, senjälkeen muodostetaan siitä pieniä pyöryköitä, joteka paistetaan tavallisessa uuninlämmössä.

_____________________

PEHMEÄT PIPARKAKUT nykykielellä

1 dl siirappia
1/2 dl sokeria
1/2 tl jauhettua neilikkaa
1/2 tl jauhettua kardemummaa
1/2 tl jauhettua kanelia
1/2 tl jauhettua pomeranssinkuorta
1/2 dl pähkinöitä ja siemeniä (esim. salaattisekoitus)
1/2 dl pieniä valkosuklaakuutioita (tai valkosuklaarouhetta)
100 g huoneenlämpöistä normaalisuolaista kotimaista voita
2 rkl luomu kuohukermaa
1 tl ruokasoodaa
3 luomu munaa
5 dl luomu vehnäjauhoja


Sekoita sokeri siirappiin, lisää mausteet, pähkinäsekoitus, valkosuklaa ja voi. Sekoita sooda kermaan, lisää taikinaan kananmunien kanssa. Lisää jauhot pienissä erissä. Anna taikinan tekeytyä puoli tuntia ennen paistamista. Nosta lusikalla taikinakasoja leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista 200℃ uunissa, n. 20 minuuttia, kunnes reunat saavat hieman väriä mutta sisälmys on vielä pehmeä.



tiistai 5. syyskuuta 2017

KIRNUPIIMÄOHUKKAAT


Kirnupiimä antaa ohukkaille omalaatuista happamuutta... Ruokasooda tuo taikinaan kuohkeutta. Maku on jotenkin erilainen, mutta riittävän ohukasmainen. Retkievääksi syysmetsälle?!


KIRNUPIIMÄOHUKKAAT vuodelta 1909

1 muna
1 ltr. kirnupiimää
1 tl. soodaa
1/2 tl. suolaa
4 1/2 dl. vehnäjauhoja
voita paistamiseen

Muna vatkataan, ja muut ainekset sekoitetaan joukkoon. Vehnäjauhot saavat taikinassa paisua tunnin. Ohukaspannu kuumennetaan, sivellään voilla ja siinä paistetaan ohukkaat. Tarjotaan sokerin kera.

_________________

KIRNUPIIMÄOHUKKAAT nykykielellä

2 luomu munaa
5 dl kirnupiimää
1/2 tl ruokasoodaa
1/2 tl merisuolaa
2 1/2 dl luomu vehnäjauhoja
normaalisuolaista kotimaista voita paistamiseen

Vatkaa muna ja piimä sekaisin, lisää kuiva-aineet ja anna taikinan tekeytyä varttitunti. Paista ohukkaat voissa molemmilta puolilta kauniin ruskeiksi.

________________




perjantai 1. syyskuuta 2017

MAKAROONIT TOMAATIN KERA


Tässä tulee täsmäresepti sellaisen päivän varalle, kun ulkona tihuttaa vettä, eikä viitsisi edes ruokaostoksille kauppaan lähteä. Isoäidin putkimakarooniannos valmistuu pelkän tomaattimurskan avulla...  Jos kastikkeen tuunaa valkosipulilla, oliiviöljyllä ja basilikan lehdillä, niin edessäsi on kelpo  pasta-annos. Voisihan tähän lisätä jauhelihaakin...

PIMENEVIEN ILTOJEN PASTA-ANNOS.
Tomaattikastike tykkää hitaasta hauduttamisesta, mutta oliiviöljy kannattaa lisätä vasta loppuvaiheessa. Kun raaka-aineita on vain muutama, pitää silloin panostaa laatuun. Säilyketomaateissa on suuria eroja; parhaita olisivat oman kasvimaan, auringon kypsyttämät, lasipurkkeihin säilötyt luomutomaatit... Mutta italialaiset, ilman sitruunahappoa säilötyt tomaatit tulevat hyvinä kakkosina. (Sitruunahappo, E330 = yleensä Kiinassa, homesienen avulla biokemiallisesti valmistettu, aidon sitruunan sisältämän hapon keinotekoinen kopio).

____________________

MAKAROONIT TOMAATIN KERA vuodelta 1909

250 gr. makaroonia
vettä
suolaa
2 rkl. voita
7 rkl. tomaattisosetta
2 rkl. raastettua juustoa

Makaronit katkotaan palasiksi, huuhdotaan ja keitetään pehmeiksi suolatussa vedessä. Vesi kaadetaan pois ja makaroonit pudistetaan voissa kasarissa. Tomaattisose sekoitetaan joukkoon, ja makaroonit pudistellaan kasarissa tulella hetken aikaa. Raastettu juusto joko ripotellaan päälle tahi tarjotaan erikseen.

__________________

MAKARONIT TOMAATIN KERA nykykielellä

vanhanaikaista putkimakaronia

2 valkosipulin kynttä
1 sipuli
1 rkl normaalisuolaista kotimaista voita
1 tölkki tomaattimurskaa (esim. Mutti)
l/2 dl punaviiniä
sokeria
merisuolaa myllystä
mustapippuria myllystä
2 basilikan oksaa
1-2 dl extra virgin oliiviöljyä
1/2 dl raastettua parmigiano reggiano juustoa

Kuori ja silppua sipuli ja valkospipuli. Sulata voi pannulla, kuullota sipulisilput, kaada sekaan tomaattimurska ja punaviini. Ripauta mauksi sokeria, suolaa ja pippuria. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes maku "pyöristyy". Nypi basilikan lehdet, silppua hienoiksi. Nosta kattila hellalta, lisää basilikasilppu, oliiviöljy ja parmesaaniraaste, sekoita tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Keitä makaronit al denteiksi, suolatussa vedessä, pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta vesi pois ja kaada kastike makaronien sekaan. Kaada tarjoiluastiaan ja koristele parmesaanilla ja/tai basilikan lehdillä.
_____________________