maanantai 25. heinäkuuta 2011

PAISTETUT TOMAATIT


Tomaatin paneeraus murustetuilla vanhoilla leivänkannikoilla ja käyttäminen pannulla muuttaa vihanneksen lämpimäksi lisukkeeksi. Vanhanajan ruokaväki osoittaa jälleen kerran kekseliäisyytensä. Yltäkylläisyyteen puettu tomaatti onkin ihan maukasta, vaikkei nykyajan karppaajasukupolvi varmaankaan näe ohjeessa kuin kielletyt hiilarit (korppujauhot) ja kalorit (voi).

___________________________________________


PAISTETUT TOMAATIT vuodelta 1909

1/2 kg. tomaattia
1 muna
1 dl. survottuja korppuja
1 tl. suolaa
voita paistamiseen

Tomaatit huuhdotaan, leikellään viipaleiksi, jotka kastetaan vatkattuun munaan ja sitte korppujauhoihin, mihin suolakin on sekoitettu. Viipaleet paistetaan ruiskeutetussa voissa kummaltakin puolen.

________________________________________________

PAISTETUT TOMAATIT nykykielellä

2 tomaattia
1 kananmuna
1 dl korppujauhoja
1 tl merisuolaa
voita paistamiseen

Leikkaa tomaatit siivuksi, vatkaa munan rakenne sekaisin. Sulata voi pannulla ja sekoita suola korppujauhoihin. Kasta tomaattisiivu kerrallaan vatkattuun munaan ja kääntele sen jälkeen korppujauhoissa. Paista kuparin ruskeiksi molemmilta puolilta.

_________________________________________________

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

PAINETTU KAKKU


Painettu kakku on ollut Anna Hildan makuun; reseptin kulmasta löytyy arvosana 10+.

Tässä leivonnaisessa ei ole voita säästelty. Vahva kahvi on kakun juju, se antaa rasvaiselle täytteelle ryhdikkään luonteen, eikä lopputulos ole ollenkaan hassumpi...päinvastoin, jälkimaku on varsin  hienostunut. Melko tuhtia ja tiivistä tavaraa tämä kuitenkin on.

______________________________________________

PAINETTU KAKKU vuodelta 1909

sokerikakku:
6 munaa
6 rkl. sokeria
5 rkl. vehnäjauhoja
3 rkl. perunajauhoja
2 pisaraa karvasmanteliöljyä tahi vaniljaa

Munankeltuaiset ja sokeri vatkataan vaahdoksi, karvasmanteliöljy tahi vaniljaa sekä jauhot lisätään ja viimeksi sekoitetaan varovasti joukkoon kovaksi vaahdoksi vatkatut munanvalkuaiset. Seos kaadetaan voideltuun ja sirvotuilla korpuilla jauhotettuun vuokaan ja paistetaan tavallisessa uuninlämmössä.

täyte:
100 gr. voita, hierotaan vaahdoksi
100 gr. sokeria
1 munankeltuainen
1/2 dl. väkevää kahvia

Hyvää, pestyä voita vatkataan vaahdoksi sokerin kera, munankeltuainen lisätään, ja jäähtynyt kahvi vaivataan seokseen vähitellen. Sokerikakku halaistaan kolmeen osaan. Nämä asetetaan päällekkäin, yllämainittua seosta levitetään kunkin osan väliin, nämä asetetaan päällekkäin, ja kakku pannaan painon alle muutamaksi tunniksi.

___________________________________________


PAINETTU KAKKU nykykielellä

pohja:
3 kananmunaa
3 rkl sokeria
2 1/2 rkl vehnäjauhoja
1 1/2 rkl perunajauhoja
1 vetsenkärjellinen vaniljansiemeniä (halaistusta vaniljatangosta)

täyte:
100 g voita
100 g sokeria
1 kananmunankeltuainen
1/2 dl espressoa

lisäksi tarvitset irtopohjavuoan, voita vuoan voiteluun, korppujauhoja vuoan jauhottamiseen ja tomusokeria kakun koristeluun



Tee pohja:
Erottele keltuaiset ja valkuaiset, vatkaa valkuaiset kiinteäksi vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi tahnaksi, lisää jauhot ja vanilja. Voitele ja jauhota kakkuvuoka, kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes kakku on keskeltäkin kypsä (kokeile puutikulla).

Tee täyte:
Vatkaa voista ja sokerista kuohkea tahna, lisää keltuainen ja jäähtynyt espresso.

Kokoa kakku:
Halkaise jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan, levitä täyte väliin ja kokoa kakku irtopohjavuokaan, aseta teelautanen päällimmäiseksi, ja sen päälle paino (esim. hillopurkki). Anna kakun tekeytyä 2 tuntia ennen tarjoamista. Nosta painettu kakku tarjoilualustalle ja siivilöi päälle tomusokeria.

____________________________________________

perjantai 15. heinäkuuta 2011

MAKAROONIPAISTOS



Makaroonipaistos todistaa karun totuuden nykyajan makumieltymyksistä, (tai ainakin omista mieltymyksistäni). Vanhan ajan ojeella valmistettu paistos oli kuivaa, eikä maistunut mielestäni yhtään millekään...siksi muokkasin reseptiä amerikkalaisen "Macaroni & Cheese" lisukkeen suuntaan. Tein ohjeesta euroversion käyttämällä raastettua juustoa amerikkalaisen Velveeta-sulatejuuston sijaan.

Hiilihydraatit (makaroonit) saavat versiossani kaverikseen rasvaa (kaksi eri juustoa) ja aimo annoksen suolaa (tönkkösuolattu pecorino)...jos tällaista söisi jatkuvasti, alkaisi ulkonäkökin muistuttaa amerikkalaistyylistä jumbopäärynää...ja kolesteroliarvot lähtisivät varmaan nousukiitoon...Siispä: don't try this at home !

____________________________________________

MAKAROONOIPAISTOS vuodelta 1909

200 gr. makaroonia
vettä
suolaa
3 rkl voita
1-2 rkl. raastettua juustoa
3 munaa
1/2 ltr. kermansekaista maitoa
1/2 rkl. suolaa
2 rkl. sokeria
1/8 tl. hienonn. valkopippuria
2 rkl. survottuja korppuja

Makaroonit katkotaan palaisiksi, huuhdotaan, kiehautetaan suolatussa vedessä ja kaadetaan lävikköön valumaaan.

Makaroonit, raastettu juusto ja osa voista asetetaan kerroksittain vuodeltuun vuokaan. Munat, maito ja mausteen vispilöidään sekaisin ja seos kaadetaan makaroonien päälle.

Survotut korput ripotellaan pinnalle ja loput voista pannaan kokkareina päälle. Paistos asetetaan uuniin paistumaan vaalean ruskeaksi.

____________________________________________

MAKAROONIPAISTOS NYKYKIELELLÄ

300 g suolevedessä keitettyä makaroonia
2 dl pecorino romano juustoraastetta (voimakassuolaista lampaanmaitojuustoa)
1 dl cheddarjuustoa
5 dl maitoa
3 kananmunaa
mustapippuria
suolaa
muskottipähkinää
1 rkl voita
3 rkl korppujauhoja

Keitä makaroonit "al dente", melkein kypsiksi, raasta juustot.

Vatkaa maito, munat ja mausteet sekaisin. Lisää juustoraaste maitoseokseen. Voitele uunivuoka ja aseta makaroonit vuokaan, kaada juustokastike päälle ja nostele makarooneja niin että kastike leviää tasaisesti. Ripottele pinnalle korppujauhoja.

Paista 200 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia, kunnes pinta ruskistuu.

______________________________________________







sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

ÖLJYNSEKAINEN LEHTISALAATTI


Kesän kunniaksi höystän lehtisalaatin mansikoilla, mozzarellalla, oliiveilla ja pinjansiemenillä. Mitäköhän Anna Hilda tästä sanoisi?

Oikeastaan kastikkeeksi ei muuta tarvittaisi kuin loraus oliiviöljyä ja tippa balsamicoa, muttei vanhan ohjeen tyylinen sekoituskaan ole hassumpi vaihtoehto. 
________________________________________________

ÖLJYNSEKAINEN LEHTISALAATTI vuodelta 1909

tuoreita salaatinlehtiä

kastike:
3-4 rkl. ruokaöljyä
2 rkl. etikkaa tahi sitruunan mehua
1/2 tl. suolaa
1/4 tl. hienonn. valkopippuria
1 tl. sokeria
1 tl. sinappia

Salaatin lehdet perataan, huuhdotaan, kuivataan pyyhkeen välissä ja leikataan palasiksi. Etikka tahi  sitruunan mehu sekoitetaan öljyyn, mausteet lisätään ja kastike kaadetaan salaatin lehtien päälle.

_________________________________________________

ÖLJYNSEKAINEN LEHTISALAATTI nykykielellä
=KESÄSALAATTI


erilisia salaatteja: rucolaa, herneenversoja, jää- ja tammenlehväsalaattia
buffalonmaito mozzarellaa
mansikoita
kirsikkatomaatteja
vihreitä oliiveja
pinjan- tai auringonkukansiemeniä


kastike:
1 tl sokeria
1/2 tl merisuolaa
1/4 tl valkopippuria
1 rkl Dijon hunajasinappia (Maille au Miel)
2 rkl hunaja-omenaviinietikkaa (Rajamäen)
1 dl rypsiöljyä (Keiju)

Tee salaattikastike: sekoita sokeri, suola ja valkopippuri sinappiin. Vatkaa sekaan etikka ja lopuksi öljy.
Huuhtele salaatti, revi lehdet sopivan kokoisiksi. Valuta ja pilko mozzarella paloiksi, halkaise mansikat ja tomaatit. Tee salaatista peti tarjoilulautaselle, levitä mansikat, tomaatit, oliivit ja mozzarella tasaisesti, ripottele pinjansiemenet ja pirskottele salaattikastike päälle.

________________________________________________



tiistai 5. heinäkuuta 2011

SOKERIKAKKU


Sokerikakku on se oikea kesäkakku! Väliin mansikoita ja kermavaahtoa, ja pelkkä ajatuskin tästä makuelämyksestä saa jo veden kielelle. Sata vuotta vanhan reseptin niukka jauhomäärä ja erikseen vatkatut munanvalkuaiset tekevät taikinasta kuohkean, ja ostoslistasta voi jälleen unohtaa leivinjauheen kokonaan.

Anna Hildalta irtosi sokerikakulle arvosana 10.
Minä lisäsin poutapilven keveän kakkupohjan väliin tuoreita mansikoita ja vastavatkattua kermaa, ja arvosanaan vielä plussankin.

Hyviä kakkukekkereitä ja ihanaa mansikkakesää kaikille !

_____________________________________________

SOKERIKAKKU vuodelta 1909

6 munaa
6 rkl. sokeria
5 rkl.vehnäjauhoja
3 rkl. perunajauhoja
2 pisaraa karvasmanteliöljyä tahi vaniljaa

Munankeltuaiset ja sokeri vatkataan vaahdolsi, karvasmanteliöljy tahi vaniljaa sekä jauhot lisätään, ja viimeksi sekoitetaan varovasti joukkoon kovaksi vaahdoksi vatkatut munanvalkuaiset. Seos kaadetaan voideltuun ja survotuilla korpuilla vaahdotettuun vuokaan ja oaistetaan tavallisessa uuninlämmössä.

_____________________________________________


SOKERIKAKKU nykykielellä

6 kananmunaa
6 rkl sokeria
5 rkl vehnäjauhoja
3 rkl perunajauhoja
1 raapaisu halkaistusta vaniljatangosta

lisäksi tarvitset irtopohjavuoan, voita vuoan voiteluun, korppujauhoja vuoan jauhottamiseen, mansikkamehua valmiin kakkupohjan kostuttamiseen, sekä mansikoita ja kermavaahtoa kakun täytteiksi

Erottele munankeltuaiset valkuaisista, vatkaa valkuaiset kiinteäksi vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi tahnaksi, lisää jauhot ja raaputa sekaan veitsenkärjellinen vaniljan siemeniä. Kääntele valkuaisvaahto varovasti taikinaan.

Voitele ja jauhota irtopohjavuoka, kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa noin 20  minuuttia, kunnes kakku on keskeltäkin kypsä (kokeile puutikulla). Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan, kostuta mansikkamehulla ja levitä väliin mansikoita ja kermavaahtoa.
____________________________________________

perjantai 1. heinäkuuta 2011

KUKKAKAALIVANUKAS


Kukkakaalivanukas opettaa sata vuotta vanhan taikatempun: kuinka arjesta tehdään juhlaa. Munamaito ja ripaus juustoa taikovat tuikitavallisesta kukkakaalista salonkikelpoisen lisukkeen. Reseptissä yhdistyvät gratiinin herkullisuus ja vanukkaan kuohkeus.

____________________________________________

KUKKAKAALIVANUKAS vuodelta 1909

suuri kukkakaalinkupu
vettä
suolaa
3 rkl. voita
2-3 rkl. vehnäjauhoja
7 dl. maitoa
2 munaa
1 tl. sokeria
1 1/2 tl. suolaa
2 rkl. raastettua juustoa

Kukkakaalinkupu perataan, jaetaan lohoiksi, jotka pannaan muutamaksi tunniksi kylmään veteen. Ne  keitetään suolatussa vedessä puolipehmeiksi ja pannaan lävikköön valumaan. Sitte ne asetetaan voideltuun vuokaan. Voi ja jauhot käristetään, maito lisätään vähitellen, saa kiehua 10 min. ja kaadetaan jäähtymään. Vatkatut munat ja mausteet sekoitetaan jäähtyneeseen seokseen, joka kaadetaan vuokaan kukkakaalin päälle. Pinnalle sirotellaan raastettu juusto, ja vanukas paistetaan uunissa.

_______________________________________________

KUKKAKAALIVANUKAS nykykielellä

1 kukkakaali
vettä
ripaus merisuolaa
3 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
2 kananmunaa
ripaus valkopippuria
1 tl sokeria
1 tl merisuolaa
3 rkl juustoraastetta (punaleimaemmental)

Pilko kukkakaali suupalan kokoisiksi paloiksi, keitä suolalla maustetussa vedessä puolipehmeäksi ja valuta lävikössä. Sulata voi kattilassa, ripottele vehnäjauhot sekaan ja anna ruskistua hetki ennen kun kaadat maidon hiljalleen sekaan. Anna kiehahtaa, hämmennä koko ajan, siirrä sivuun jäähtymään.

Voitele uunivuoka ja asettele kukkakaalin palat vuoan pohjalle. Riko kananmunien rakenne ja vatkaa maitoseokseen, mausta valkopippurilla, sokerilla ja suolalla. Kaada munamaito kukkakaalin päälle, ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 180 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia.

____________________________________________