YKSI REPALEINEN KEITTOKIRJA, ISOÄIDIN MERKINNÄT JA LAPSENLAPSI JONKA MISSIO ON HERÄTTÄÄ HENKIIN 101 VUOTTA VANHAT RESEPTIT. KERROSTALOKEITTIÖN ARKI SAA UUSIA MAUSTEITA KUN RETROSOPPA PORISEE !
lauantai 5. heinäkuuta 2014
INKIVÄÄRIPIPARKAKUT
Inkivääripiparkakuissa ei ole yhtään kananmunaa, sopivat siis muna-allergikoille. Resepti on rakennettu joulumaisten mausteiden ja sokerin (kiinteässä sekä juoksevassa muodossa) varaan. Ja tämä yhtälö toimii kyllä.
Vähensin tosin sokerin määrää, ja lisäsin puolukoita; (puolukkamehun keittämisestä jääneitä kuorikuituja. Yhtä hyvin olisi taikinaan voinut sekoittaa vähän pakastepuolukoita). Jauhoja laitoin vain sen verran, että taikina pysyi juuri ja juuri kasassa. Nostelin sitten lusikalla taikinakasoja pellille ja paistoin vain varttitunnin, niin että keksit jäivät pehmeiksi. Jos jauhoja laittaisi enemmän, voisi taikinan rullata pötkilöksi, kääriä leivinpaperiin ja säilöä pakastelokeroon. Jähmeästä taikinasta olisi helppo leikata haluamansa paksuisia keksikiekkoja ja ottaa aina vain kerralla tarvittava määrä.
☀ Notkistin valmiiden (jäähtyneiden) keksien väliin vaniljajäätelöä ja tarjosin ne aurinkoisen päivän kunniaksi jäätelösandwitcheinä. Lämpimät joulumausteet + viileän raikas, mutta täyteläinen kermajäätelö = keksi-feng-shuita parhaimmillaan. ☀
INKIVÄÄRIPIPARKAKUT vuodelta 1909
3 dl. hyvää kermaa
3 dl. siirappia
1/2 kg. sokeria
2 rkl. soodaa
1/2 rk. hienonn. kaneelia
3 rkl. hienonn. inkiväriä
1/2 rkl. neilikoita
4 rkl. pomeranssinkuoria
1 kg. 200 gr. vehnäjauhoja
Kerma vatkataan vaahdoksi ja kaikki muut ainekset sekoitetaan joukkoon. Taikina vaivataan hyvin, kaulitaan ohueksi, ja muotilla otetaan pieniä pyöreitä kakkuja, jotka sivellään lämpimällä vedellä ennen paistamista.
_____________________
INKIVÄÄRIPIPARKAKUT nykykielellä
1 1/2 dl kuohukermaa
1 dl siirappia
1-1 1/2 dl sokeria
1 tl soodaa
ripaus hienonnettua kanelia
1 rkl hienonnettua inkivääriä
ripaus hienonnettua neilikkaa
ripaus hienonnettua pomeranssinkuorta
vehnäjauhoja
Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää mausteet ja sooda sekaan. Lisää jauhoja pienissä erissä ja tee haluamasi paksuista taikinaa. Nostele kahden lusikan avulla taikinanokareita leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, tasoita huiput veteenkastetun lusikan kuperalla puolella, ja paista 200℃ uunissa n. 15 minuuttia.
Tarjoa keksit sellaisenaan tai tee niistä jäätelösandwitchejä.
______________________
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Todella helpontuntuinen pipari,kokeiltava on! Kyllikki
VastaaPoista