torstai 24. joulukuuta 2015

"ISOÄIDIN JOULUPÖYTÄ"


Hei rakkaat lukijat!
Viidennen blogivuoden päättää AH:n koekeittiön perinnejoulu. Tämän vuoden joulupostausta varten en valinnut, niinkuin yleensä, pelkästään yhtä jouluherkkua... Tänään herkutellaan pitkän kaavan mukaan.


Te kaikki olette olleet tässä "kaupunkijoulussa" ajatuksissa mukana; aatto-aamun puurosta aina H-(erkuttelu) hetkeen.


Meillä on kaapit täynnä astioita, vaikka muille jakaa, muttei yhtään kokonaista vanhanajan sarjaa... Onneksi kynttilän valossa kaikki näyttää juhlallisemmalta.


Tärkeä päivä lähtee käyntiin uunipuurolla. Ja siitähän riittää virtaa... Varsinkin jos omasta annoksesta  löytyy manteli...

"KYLMÄSAVULOHI & SAVUMUIKUT"
Kalat herättelevät ruokahalun...

"JOULUSILLI"
Kun sillinystävien aarteet kattaa pöydän toiseen päähän, hoituu istumajärjestyskin "kuin itsestään".

"SILLISALAATTI & PIPARJUURIKERMA"

"MAKSAPATEE KORISTELLAAN ROSMARIINIPUULLA JA ROSÉPIPPURIPALLOILLA"
Isoäidin laatikko-ohjeissa vaanii vaara; kun kerran kokeilet, ei kaupan foliorasioihin ole enää paluuta!

"PORKKANAVANUKAS & LANTTULAATIKKO"
Syltyn sisään voi kätkeä kuivattuja luumuja, rouhittuja katajanmarjoja tai murskattuja pistaasipähkinöitä... Tai mitä nyt mielikuvitus keksiikään...

"JOULUSYLTTY"
Kinkun pitää olla iso, ja siinä täytyy olla luu. Pinta koristellaan mausteneilikoilla.

"JOULUKINKKU"
Joululimpusta saa herkullisia huikopaloja; päälle vain sipaisu voita, kylmäsavulohta tai viipale joulukinkkua... Niin, ja tietysti isoäidin joulusinappia.

"JOULULIMPPU"

Kun joulupöydästä noustaan, siirrytään lautapelien ihmeelliseen maailmaan...



Ei mitään Facebookia, eikä Twitteriä, kännykät kerätään yhteen laatikkoon, se nostetaan kirjahyllyn korkeimmalle hyllylle, tai viedään saunaan. Ollaan yhdessä. Herkutellaan. Taustalla soi vanha joulujazz ja aika pysähtyy.

"TUIKI TUIKI TÄHTÖNEN..."
Sivupöydän herkkuja napostellaan pitkin iltaa...

TIESITKÖ ETTÄ ALUNPERIN FAZERIN PÄÄRYNÄKUULIKSI (V.1908) NIMETYT MARMELADIT MUUTTUIVAT V. 1929 VIHREIKSI KUULIKSI JA ETTÄ NIITÄ VALMISTETAAN VIELÄKIN JOKA JOULUKSI  N. 17 MILJOONAA KPL


Tilkka portviiniä (tai herukkamehua) kruunaa juhlaillan. Herkullista Joulua kaikille! ♥

JOULUPUURO
SILLISALAATTI
PORKKANALAATIKKO
LANTTULAATIKKO
JOULUSYLTTY
JOULULIMPPU
JOULUKINKKU
JOULUSINAPPI
MAKSAPATEE
JOULUTORTUT
PIPARKAKUT
INKIVÄÄRIPIPARKAKUT
ROVASTIN PIPARKAKUT
VALKOISET PIPARKAKUT
MARENKINAPIT


4 kommenttia:

  1. Valtava määrä herkkuja,niin kuin vain jouluna voi olla! Kiitos vinkeistä. Kyllikki

    VastaaPoista
  2. Vihreät kuulat ovat herkkuani! Kiitos, kun avasit niiden historiaa.
    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  3. Olet onnistunut tallentamaan joulutunnelman kauniiksi kuvakokoelmaksi. Kiitos silmänruuasta ja Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  4. Kyllikki, Marketta ja Katariina,
    kiitos! Ja hyvää alkanutta uutta vuotta, sopivasti herkkuja joka päivälle!

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?