maanantai 25. tammikuuta 2016

SIPULIKEITTO


Sipulin ystävät heips! Tämä on teille.
Vanhanajan sipulikeitto-ohje mukailee perinteistä ranskalaista Crèmekeittoreseptiä. Ensin tehdään liemestä ja sipulista Velouté-tyylinen seos (Voisulaa+vehnäjauhoja+sipulia+vahvaa itsekeitettyä lientä), mikä sitten viimeistellään kermalla ja kananmunankeltuaisilla. Vähistä raaka-aineista kehkeytyy samettinen keittoluomus. Ei mikään ihmeellinen saavutus, mutta ihan mukava ruokahalun herättelijä.

"SAAGORYYNI = HELMI-PERUNASUURIMOT = PERUNATÄRKKELYKSESTÄ JA SITRUUNAHAPOSTA VALMISTETTUJA RAKEITA"
〖Suomalaisena erikoisuutena ohjeesta löytyy SAAGORYYNEJÄ. Niitä myydään nykyisinkin Helmi-nimisinä perunasuurimoina. Raesokeria muistuttavat valkoiset suurimot ovat periaatteessa ihan sama asia kuin perunajauhot. Oikeasti saago on saagopalmusta tehtyä tärkkelystä, mutta meillä kun peruna kasvaa palmua paremmin, aloitettiin jo kauan sitten perunasuurimoiden valmistus. Sipulikeitto suurustetaan siis vehnäjauholla, perunasuurimoilla ja munankeltuaisella. Reseptistä voisi mielestäni ryynit jättää suosiolla pois ja tarvittaessa lisätä vaikkapa yhden keltuaisen... Varsinkin, kun perunasuurimoissa käytetty sitruunahappo, E330, on biokemiallisesti homesienen avulla valmistettu happo. Ei siis nimestään huolimatta sitruunasta peräisin oleva happo. Sopiva kalkinpoistoon, sikojen ripulilääkkeeksi, sekä ruosteenpoistoon, mutta ei ehkä ihan ensimmäinen vaihtoehto omaan suuhun laitettavaksi. Ehkäpä isoäidin aikaan sirtuunahappo on ollut vielä luonnollista sitruunan happoa?〗
_______________________

SIPULIKEITTO vuodelta 1909

300 gr. sipulia
2 rkl. voita
1 rkl. vehnäjauhoja
2 ltr. vasikanlientä
1 1/2 rkl. saagoryyniä
suolaa
hienonn. valkopippuria
2 munankeltuaista
1 dl. kermaa

Kuoritut sipulit keitetään 10 min. vedessä, jotta kirpeä maku poistuisi, ja veden annetaan valua niistä pois. Ne leikataan palasiksi, käristetään voissa vienolla tulella, siksi kun sipulit tuntuvat pemeälle. Sitte sipulit puserretaan siivilän läpi. Puserrettu seos kaadetaan kasariin, vehnäjauhot sekoitetaan joukkoon, kiehuva lihaliemi vispilöidään sekaan ja saa kiehua 10 min. Nyt pannaan keittoon vähässä vedessä kiehuneet saagoryynit ja mausteet. Munankeltuaiset ja kerma vispilöidään liemimaljassa sekaisin ja keitto kaadetaan vähitellen, hyvin vispilöiden, joukkoon.

_______________________

SIPULIKEITTO nykykielellä

300 g sipulia
2 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
1 l kasvis- (tai kana)lientä
1 rkl saagoryyniä (HELMI)
merisuolaa
jauhettua valkopippuria
1 kananmunankeltuainen
1 dl (kuohu)kermaa

Kuori ja silppua sipulit. Kuumenna liemi kiehumispisteeseen. Keitä saagoryynit pakkauksen ohjeen mukaan. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipuli läpikuultavaksi. Ripottele jauhot sipulin sekaan, kypsennä hetki ja vatkaa lämmitetty liemi kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes sipuli pehmenee, soseuta sauvasekoittimella ja mausta keitto suolalla ja valkopippurilla.

Lisää keitetyt saagoryynit, anna kiehahtaa ja nosta kattila liedeltä. Vatkaa keltuainen kermaan ja kaada seos keiton sekaan, kokoajan vatkaten. Koristele rapeaksipaistetulla pekonilla ja/tai persiljasilpulla.

______________________




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?