tiistai 20. tammikuuta 2015

MARJAPUURO


Ensin on kamala myräkkä, tuuli pyörittää lunta ja ilma on kuin mannapuuroa. Sitten pyry muuttuu sateeksi ja pisarat ottavat tuulesta vauhtia ja rummuttavat ikkunoihin. Omituinen talvi; loputon sadekausi, ja päivänvalon esteenä harmaat, matalalla roikkuvat pilvet...

Tylsästä kelistä selviää vain suomalaisella sisulla ja kunnollisella aamupalalla. Isoäidin karpalopuuro tulee nyt apuun, kuin tilauksesta. Raikkaan karpalon ja ronskin rukiin avulla jaksaa taas kahlata loskassa, ja tasapainotella jäätyneellä raitilla.

MARJAPUURO I vuodelta1909

8 dl. puolukoita tahi karpaloita
2 ltr. vettä
1 1/2 dl. fariinisokeria
1/2 tl. suolaa
3 dl. ruisjauhoja
1-2 rkl. perunajauhoja

Huuhdotut marjat survotaan ja keitetään kunnes mehu on niistä kylliksi kiehuhut; sitte ne siivilöidään liemestä pois. Siivilöity mehu maustetaan sokerilla ja suolalla, ja kun se kiehuu, vispilöidään ruisjauhot vähitellen sekaan. Puuro saa hiljalleen kiehua noin 3/4-1 tunti, sitä on koko aika hömmennettävä. Jos se ei ole kylliksi sakeaa, suurustetaan se tilkkaseen kylmää vettä sekoitetuilla perunajauhoilla ja saa kiehahtaa. Puuro kaadetaan vadille jäähtymään ja pinta sokeroidaan.

________________

MARJAPUURO I nykykielellä

4 dl karpaloita (tai puolukoita)
1 l  vettä

1/2-1 dl fariinisokeria
1/4 tl suolaa
1 dl ruisjauhoja
1/2 dl jäisiä marjoja

Mittaa marjat ja vesi kattilaan ja keitä kunnes marjat pehmenevät. Siivilöi soseesta mehu talteen, mittaa ja mausta 5 dl mehua (jos nestettä ei ole tarpeeksi, lisää vettä) fariinisokerilla ja suolalla. Lisää ruisjauhot ja keitä puuroa miedolla lämmöllä, silloin tälläöin hämmentäen, noin tunti. Koristele puuro jäisillä marjoilla.

_________________


6 kommenttia:

  1. Nyt alkoi ruismarjapuuron keitto, mikä herkku pakkaspäiväksi.
    Näissä Anna Hildan resepteissä on vahva nostalginen muisto lapsuuteen, silloin marjapuuro oli perusruokaa.
    Pysytään lämpimänä !

    VastaaPoista
  2. Nami, tuota pitää kokeilla :P. Rakastan sekä karpaloa että vispipuuroa, tuo on vähän erilainen resepti.

    VastaaPoista
  3. Tuo fariinisokeri marjapuurossa täytyy ihan kokeilla. Juuri tuossa pohdiskelin puolukkaruispuuron laittoa uuniin - saattaisi fariinisokeri tehdä aika herkun. Kaivelepas kätköistäsi lisää marjaohjeita.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa !!! Hyvän reseptin poimitkin tällä kertaa,kiitos? Kyllikki

    VastaaPoista
  5. Onks tämä lohkeilevaa puuroa? Edesmennyt äitini teki lohkeilevaa puolukkapuuroa, enkä ajoissa hoksannut kysyä mikä siinä se salaisuus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikille kiitos kommenteista ja Merjalle tiedoksi, että ei tämä kyllä lohkeillut, ainakaan hellakuumana, olis ehkä voinut edes vähän lohjeta, jos olisi saanut jäähtyä, mutta tuli syötyä lämpimänä... sun Äidin puolukkapuuro jää kyllä mystiseksi arvoitukseksi...

      Poista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?