lauantai 15. kesäkuuta 2013

KAHVIJÄÄTELÖ


Kahvi ja kerma on hurmaava yhdistelmä, ei siitä mihinkään pääse. Kermajäätelö + kahvitujaus on  hellepäivän herkkujen parhaimmistoa, ja tämä sata vuotta vahna kahvikäätelö on siitä vain hiukan hienostuneempi versio.
___________

KAHVIJÄÄTELÖ vuodelta 1909

1 ltr. kermaa
1 1/2 dl. jauhettua kahvia
150 gr. sokeria
2 munankeltuaista

kahvi keitetään kermassa muutama min. Siivilöidään tiheän siivilävaatteen läpi ja vispilöidään sokerin kanssa vatkattujen munankeltuaisten sekaan. Seos vispilöidään kasarissa tulella, kunnes sakenee, jasitten maljassa, kunnes jäähtyy.

Jäätelö jäähdytetään nopeammin niin saotussa jäätelökoneessa. Pieniä jääpalasia ja karkeata suolaa asetetaan kerroksittain jäätelökoneen ämpäriin jäätelöastian ympärille. On tarkasti katsottava, ettei suolaa ensinkään pääse jäätelöastiaan. Kun jäätelökoneen ämpäriin on jäät ja suolat pantu ja jäätelöastia on aivan kylmä, täytetään siitä 3/4 jäähtyneellä jäätelöseoksella, jonka jälkeen konetta väännetään, kunnes jäätelö on jäätynyt. Jäädyttämiseen aikaa tarvitaan 1/2-1 tunti. Sitä myöten kun jäät sulavat, lasketaan vesi pois, ja lisätään suolaa ja jäitä.

Jäädyttämistä voi myöskin toimittaa tavallisessa tiiviillä kannella varustetussa läkki- tahi kuparipannussa, joka peitetään jäiden ja suolain sisään avaraan puuastiaan, jäätynyt jäätelö irroitetaan kannun laidoista puuveitsellä, ja kannua on silloin tällöin käännettävä. Näin jatketaan, kunnes jäätelö kokonaisuudessaan on jäätynyt. Tähän tarvitaan jäädyttämisaikaa 4-5 tuntia.

Jäätelö otetaan astiastaan kauniina viipaleina veteen kastetulla lusikalla. Sen voi myöskin sulloa tiiviisti jäätelökannuun taihi ruokaöljyllä voideltuun jäätelövuokaan, joka pidetään jäissä ja suoloissa noin 1.2 tuntia, tahi kunnes jäätelö on kovettunut. Se irtaantuu paraiten vuoasta, jossa kietoo kuumaan veteen kastetun ja väännetyn pyyhkeen hetkeksi vuoan ympärille.

______________________

KAHVIJÄÄTELÖ nykykielellä

1 l (kevyt)kermaa
1 dl hienoksi jauhettuja espressopapuja (tai 1 1/2 dl jauhettua tummapaahtoista suodatinkahvia)
150 g sokeria
2 kananmunankeltuaista

Kuumenna kerma kiehumispisteeseen, lisää kahvi ja keitä muutama minuutti koko ajan sekoittaen ja  siivilöi. Sekoita liemeen sokeri ja munankeltuaiset, keitä seosta miedolla lämmöllä koko ajan vatkaten, kunnes koostumus sakenee.

Nosta kattila kylmään vesihauteeseen ja jatka vatkaamista. Jäädytä massa jäätelökoneen ohjeiden mukaan. (Tai kaada pakasterasiaan ja riko jäätelön rakenne aina parinkymmenen minuutin välein, kunnes jäätelö on valmista).

_____________________



8 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta! Toimisikohan tuossa Nescafe, jos haluaa vähän "oikaista"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TOIMII! Aikoinaan tein sellaista jälkiruokaa aina kesäisin, mikä sekoitettiin sauvasekoittimella vellimäiseksi: soijajäätelöä (tai tavallista vaniljajäätelöä)+vahvaa kylmää kahvia (tai pikakahvijauhetta). ihana kylmä herkku sekin!

      Poista
  2. Hei, olisi pieni ehdotus... Otatko yhteyttä prisca.leclerc@kotoliving.fi ?

    VastaaPoista
  3. Hei,
    Olen uunituore bloggari ja löysin hetki sitten tämän aivan ihanan keittokirjasi.En tiedä onko se tämä kahvijäätelö vai jokin muu näistä vanhoista resepteistä, jota testaan ensin! terkuin Kanapeet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kanapeet, tervetuloa blogien ihmeelliseen maailmaan! Tää on tosi hauskaa!!! ja kiitos, kiva jos Anna Hildan koekeittiö sai sinutkin innostumaan vanhan kokeilusta !!!
      :D

      Poista
  4. Hei,
    Olen uunituore bloggari ja löysin hetki sitten tämän ihanan keittokirjasi, en tiedä onko se tämä kahvijäätelö vai joku muu näistä vanhoista resepteistä, jota kokeilen ekaksi. T. Kanapeet

    VastaaPoista
  5. Hei. Ottaisitko yhteyttä? Olisi pieni yhteistyöehdotus ;) prisca.leclerc@kotoliving.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prisca, hyvä että laitoit uuden viestin, olis muuten mennyt reissussa ohi... :)

      Poista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?