lauantai 5. lokakuuta 2013

HEDELMÄPIIRAS


Tämä sata vuotta vanha hedelmäpiiraan resepti on kuin suoraan Aku Ankan vintage-numerosta, tai Mummo-Ankan arkistoista. Juuri tällaisia piirakoitahan Mummo-Ankka Akulle ja veljenpojille leipoi; pyöreitä, muhkurakuorisia ja huumaavan tuoksuisia.

Tällä ohjeella piiraaseen tulee vain kansi, eikä ollenkaan pohjaa. Voisihan tämän tehdä toisinkinpäin ja taputella taikinan vuoan pohjalle ja asetella omenat siihen päälle, mutta tällä vanhalla niksillä pysyvät omenat mehevinä, ja taikina muuttuu mukavan rapeaksi. Mitään en siis lähtisi muuttelemaan...niin tai jos jotain pitäisi keksiä, niin voisin ehkä lisätä omenien sekaan vähän saksanpähkinärouhetta.

Anna Hilda ei saksanpähkinää ole osannut kaivata, piirasohje on saanut isoäidiltä täyden kympin.



HEDELMÄPIIRAS vuodelta 1909

Murotaikina:
1/2 kg. vehnäjauhoja
1 rkl. sokeria
1/2 tl. leivinpulveria
300 gr. voita
1 muna
1/2 dl. vettä
2 rkl. kermaa

Täyte:
omenoita, raparperia tahi marjoja, sokeria

Vehnäjauhot, sokeri ja leivinpulveri sekoitetaan yhteen, jolloin pesty voi muna, vesi ja kerma vaivataan joukkoon, ja taikina viedään kylmään paikkaan kovettumaan.

Kuoritut omenalohot, raparperinpalat tahi peratut marjat pannaan kulhoon, ja runsaasti sokeria sirotellaan kerrosten väliin. Kulhon reunat sivellään vedellä, siihen kiinnitetään kapea taikinakaistale, joka sivellään samoin vedellä ja taikinakansi kiinnitetään sen päälle, painellen veitsellä sivun poimuihin. Loput taikinasta käytetään kannen koristelemiseen. Piirakka sivellään vedellä, kristallisokeria ripotellaan päälle, sitte se paistetaan hyvässä uuninlämmössä.

Tarjotaan kerman tahi vaniljakastikkeen kera.

_______________________

HEDELMÄPIIRAS nykykielellä

250 g (n. 3,5 dl) vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
2 rkl fariinisokeria
1 kananmuna
150 g huoneenlämpöistä voita
2 rkl kermaa
2 rkl huoneenlämpöistä vettä

täyte:
omenoita, kanelisokeria+ylimääräistä koristeluun


Mittaa monitoimikoneen kulhoon jauhot, leivinjauhe sokeri, muna ja voi. Anna koneen käydä kunnes taikinan rakenne on murumainen. Lisää vesi ja kerma, pyöritä taikina jauhotetuilla käsillä palloksi ja nosta tuorekelmuun käärittynä tunniksi jääkaappiin.

Kuori ja lohko omenat, laita omenat piirakkavuokaan ja ripottele kanelisokeria päälle. Kauli taikina (tai taputtele) pyöreäksi levyksi ja nosta taikinakansi piirakkavuoan päälle,  painele reunat vuoan sisälle.

Voitele piirakka vedellä, pistele haarukalla pintaan reikiä, ripottele päälle kanelisokeria ja paista 180℃ uunissa 40 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Tarjoa hedelmäpiiras kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kanssa.

_______________________



5 kommenttia:

  1. Hei ja kiitos ihanasta ohjeesta. Ajattelin, kun itsellä on aika paljon puolukoita odottamassa jatkokäsittelyä, että voiskohan nuo omenat vaihtaa puolukoihin? Tarvitsiskohan ne sitten jotain jauhotusta, vai käviskö vain pelkkä sokeri taittamaan marjojen hapokkuutta? Ajattelin kuitenkin kokeilla, tuo ohje tuntuu oikein mainiolta vaihtoehdolta perinteisiin piirakoihin verrattuna. T. Sanni

    VastaaPoista
  2. Minkä kokoista piirakka vuokaa tulisi käyttää?
    Oletko kokeillut piirasta muista hedelmistä.

    Ihania isoäidin aikaisia herkkujen ohjeita. Mielestäni ruoka- ja leivonta ohjeita on hyvä suosia hieman muita enemmän, toki aina silloin tällöin jotain muutakin. Hedelmäpiirasta aion kokeilla. Löytyyköhän Anna Hildan ihanista keittokirjoista kalaruokien ohjeita? Kiitos monista muistoja herättävistä ohjeista. Iloisia syyspäiviä

    VastaaPoista
  3. Voisiko listata ruuat ja leivonnaiset erikseen, nykyisestä on hankala hakea esim. siankylkipaistin ohjetta, joutuu käymään koko vuoden ruokaohjeet läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi, voisin ehkä, joskus, kenties, mahdollisesti...tekninen toteutus vaatisi minulta perinpohjaista perhehtymistä...mikä olisi vain hieno haaste, mutta juuri nyt on almanakka ylibuukattu...ja viestisi tuli jo lokakuussa...sorgen jos hankala hakea, elämä joskus on...paneudun kunhan kerkiän...kiitos vinkistä!!!!!

      Poista
  4. Ihania nämä vanhat leivonnaisreseptit, kun niissä ei käytetä niin järjettömiä määriä sokeria, tässäkin tummaa fariinisokeria. Osan vehnäjauhoista voisi korvata vaikka kaurahiutaleilla, speltillä tai rukiilla. Oikea voi ja kerma ovat plussaa :)

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?