torstai 5. kesäkuuta 2014

MUSTIKKA-KERMAJÄÄTELÖ


Sovelsin vanhan kirjan mansikka-kermajäätelön mustikkaiseksi versioksi, meillä kun on edelleenkin pakastimen tyhjennyskampanja meneillään. Kerrankin hätäisyys palkittiin: en jaksanut odottaa jäätelön jäätymistä loppuun asti ja tarjosin tekeleen venyvän pehmeänä versiona. Syreeninkukansininen, kotitekoinen mustikka soft-ice on nyt meidän perheen suosikkijälkiruoka.
___________________

MANSIKKA-KERMAJÄÄTELÖ

4 dl. kermaa
1 dl. sokeria
4 dl. hyvää kermaa
8 dl. mansikkasosetta
2 dl. sokeria

Kerma (4 dl.) ja sokeri keitetään ja kaadetaan jäähtymään. Vaahdoksi vatkattu kerma sekoitetaan joukkoon, ja seos jäädytetään nopeimmin niin sanotussa jäätelökoneessa. Pieniä jääpalasia ja karkeata suolaa asetetaan kerroksittain jäätelökoneen ämpäriin jäätelöastian ympärille. On tarkasti katsottava, ettei suolaa ensinkään pääse jäätelöastiaan.

Kun jäätelökoneen ämpäriin on jäät ja suolat pantu ja jäätelöastia on aivan kylmä, täytetään siitä 8/4 jäähtyneellä jäätelöseoksella, jonka jälkeen konetta väännetään, kunnes jäätelö on jäätynyt. Jäädyttämisen aikaa tarvitaan 1/2-1 tunti. Sitä myöten kun jäät sulavat, lasketaan vesi pois ja lisätään suolaa ja jäitä.

Jäädyttämistä voi myöskin toimittaa tavallisessa tiiviillä kannella varustetussa läkki- tahi kuparipannussa, joka peitetään jäiden ja suolain sisään avaraan puuastiaan. Jäätynyt jäätelö irrotetaan kannun laidoista puuveitsellä, ja kannua on silloin tällöin käännettävä. Näin jatketaan, kunnes jäätelö kokonaisuudessaan on jäätynyt.Tähän tarvitaan jäädyttämisaikaa 4-5 tuntia.

Jäätelö otetaan astiaan kauniina viipaleina vetaan kastetulla lusikalla. Sen voi myöskin sulloa tiiviisti jäätelökannuun tahi ruokaöljyllä voideltuun jäätelövuokaan, joka pidetään jäissä ja suoloissa noin 1-2 tuntia, tahi kunnes jäätelö on kovettunut. Se irtaantuu parhaiten vuoasta, jos kietoo kuumaan veteen kastetun ja väännetyn pyyhkeen hetkeksi vuoan ympärille.

____________________

MANSIKKA-KERMAJÄÄTELÖ nykykielellä
= MUSTIKKA-KERMAJÄÄTELÖ

2 dl ruokakermaa
1 vaniljatanko
1/2 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
2 dl siivilöityä, sokeroitua mustikkasosetta

Keitä ruokakermaa ja halkaistua vahiljatankoa 5 minuuttia miedolla lämmöllä, lisää sokeri ja vatkaa  kermavaahto. Keitä mustikoista ja sokerista sose (2 dl mustikoita + 1/2 dl sokeria). Sekoita jäähtynyt vaniljakerma, kermavaahto ja jäähtynyt mustikkasose tasaiseksi massaksi ja laita jäätelökoneeseen. Anna koneen käydä kunnes saat haluamasi paksuisen jäätelömassan.

____________________



1 kommentti:

  1. Nam kun näyttää hyvältä. Tänä kesänä on kyllä pakko tehdä itse jäätelöä :)

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?